YIlves tasoitti otteluvoitot Helsingin toisessa ottelussa – finaalipaikka ratkaistaan keskiviikkona Ylöjärvellä

Naisten Futsal-Liigan välieräsarja jatkui viikonloppuna YIlveksen osalta vierasotteluilla Helsingissä. Lauantaina kyyti oli kylmää ja HIFK vei voiton selvin 4–1 (1–0) -luvuin. Sunnuntaina YIlves kuitenkin tasoitti voitot komealla 2–5 (2–3) -voitolla.

Finaalipeleihin menijä ratkaistaan kutkuttavasti Ylöjärven Urheilutalolla YIlveksen kotikentällä keskiviikkona kello 19.30 alkaen.

Lauantaina toisessa välieräparissa MuSaFutsal voitti GFT:n ja uusi temppunsa sunnuntaina jatko-otteluun venyneessä trillerissä. Keskiviikkona siis haetaan finaalivastustajaa porilaisille. Toisaalta häviön kokenut joukkue kohtaa pronssiottelussa espoolaisen GFT:n.

Kotijoukkueen lataus kohdallaan

YIlveksen lauantainen avauskenttä oli entisellään, mutta Elina Korsumäen ja Rosa-Maria Sirenin jääminen pois pelikentältä muutti kakkoskenttää.
HIFK:n kakkoskentästä puuttui Tuula Siren, muuten kotijoukkue oli entisellään.

HIFK laittoi YIlveksen ahtaalle lauantaina. (Kuva: Minna Simonen)

Ottelun alku enteili tasaista ja tarkkaa kamppailua pelitilanteiden jakaantuessa molempiin kenttäpäätyihin tasapuolisesti. Reippaalla jalalla prässäävä HIFK hivuttautui kuitenkin ottelussa kuskin paikalle ja haastoi vieraita luottaen taitavan pallonkäsittelynsä voimaan. Vaikka maalitilanteita nähtiin molemmissa päissä kenttää, ei tulostaululle ollut asiaa, kuin vasta ajassa 16.17. Maajoukkueestakin tuttu HIFK:n kapteeni Hanna Halonen oli jälleen joukkueensa sielu.

Halosen luikertelu päätyrajalle jätti YIlveksen puolustukseen aukon, josta Karoliina Krögerille maalin eteen tarjoiltu pallo löysi tiensä etukulmasta verkon perukoille. Tämä oli myös ensi jakson ainoa maali pitäen ottelun ratkaisun vielä hämärän peitossa.

Toisen jakson ensimmäinen viisiminuuttinen kului kotijoukkueen puristaessa vieraat puolustuskannalle. HIFK:n ykköskenttä osoitti vahvuutensa ja rakensi Jenni Huttuselle tilanteen oikealle laidalle. Huttunen voitti vartijansa ja laukoi ajassa 25.55 pallon etukulmasta maaliin komealla yksilösuorituksella. Viimeisen kymmenminuuttisen jo ollessa käynnissä sattui YIlveksen puolustukselle paha harhasyöttö. Sen seurauksena Hanna Halonen pääsi helpohkosti lisäämään maalin edustalta kotijoukkueen johdon kolmeen maaliin ajassa 31.51.

Päävalmentaja Vesa Parviainen herätteli joukkuettaan välittömästi aikalisällä. Ajassa 33.33 olikin pivotpelaaja Heidi Linjamaa vahvasti pallon riistossa ja laukoi maalivahti Tytti-Maria Mikkolan vastaantulosta huolimatta pallon pitseihin. Peliaikaa parille lisämaalille oli vielä riittävästi jäljellä.

YIlves juhlii maalia. (Kuva: Minna Simonen)

Lentävä maalivahti oli käytössä, mikä saikin ajottain pelin painopisteen kotijoukkueen kenttäpuoliskolle. Ylivoimapeli ei kuitenkaan ole ollut välierissä YIlveksen vahvuus, koska varsinaista uhkaa ei ole kyetty luomaan. Niin tässäkin pelissä. Pallo karkasi liian usein sekunteja syövästä pallorallista oman virheen seurauksena ilman iskua kohti maalia. Vaarattoman tuntuisessa keskikenttäpelissä ei myöskään osattu odottaa puolustukseen panostavan vastustajan terävää iskua. Kaikissa HIFK:n maaleissa pisteille päässyt Hanna Halonen näytti jälleen kerran vaarallisuutensa nopealla rytminmuutoksella. Halonen onnistui pallon riistossa pohjapelaajalta ja vesitti lopullisesti YIlveksen takaa-ajon ajassa 35.32 toimitettuaan pallon taistelun päätteeksi verkon perukoille.

Lisämaaleja ei ottelussa syntynyt, joten helsinkiläiset pääsivät voiton myötä yrittämään kolmatta voittoaan jo seuraavana päivänä. YIlveksen pelaava kokoonpano oli supistunut Riia Seppälän verran edellispäivästä. Kotijoukkueen kokoonpano oli säilynyt entisellään.

Alku YIlveksen unelmatahdissa

Ajassa 0.44 syntyi ottelun ensimmäinen maali, kun HIFK:n maalivahti Tytti-Maria Mikkola nousi rohkeasti mukaan hyökkäykseen. Mikkolan keskityspallo päätyi kuitenkin virkasisko Emiilia Syväsen näppeihin ja saman tien kaaripallona tyhjään kotijoukkueen maaliin.

YIlves ei asettunut puolustuskannalle vaan haki aktiivisesti lisämaalia. Pivotpelaaja Jenni Häklin tarjoilu laitaan oli päivän parasta Häkliä. Tarjoilu toikin ajassa 2.49 YIlvekselle jo toisen maalin lyhyellä aikaa Senni Virenin lauottua jatkotilanteessa pienestä kulmasta pallon takatolpan kautta verkon perukoille.

Jenni Häkli oli hyvällä pelipäällä varsinkin jälkimmäisessä kamppailussa. (Kuva: Minna Simonen)

Kotijoukkueen valmentaja Ilkka Somero otti jo tässä vaiheessa aikalisän rauhoitellakseen joukkuettaan, jonka peli oli käynyt jännittyneeksi. Peli tasoittuikin ja kotijoukkueen hyökkäykset alkoivat tuoda uhkaa Syväsen maalille. Ajassa 5.00 HIFK kavensi Hanna Halosen puskumaalilla Mikkolan pitkän kaaripallon jatkeeksi.

Kotijoukkueen nousun uskottiin alkavan, mutta YIlves ei nostanut jalkaa kaasulta. Häklin tarjoilu tuotti jälleen tulosta ajassa 13.51, kun Sini Sutinen sivalsi pallon terävästi vasurillaan maalialueen kaarelta ykkösellä yläpesään etutolpan puolella.

YIlveksen pikku nukahdus pelaajavartioinnissa jätti Selja Laineelle vapaan laukaisutilan parhaassa maalintekosektorissa ja ajassa 14.54 kirjattiin jälleen kavennusmaali. Jakson viimeinen viisiminuuttinen pelattiin tarkasti ja riskejä kaihtaen taktiikoiden pitäessä ottelun lisämaalit varastossa tulevaa jaksoa varten.

Toinen jakso alkoi kotijoukkueelta vahvasti. Kuin ihmeen kaupalla YIlves pystyi estämään HIFK:n maalien synnyn ja kääntämään tulostauluun jälleen kahden maalin eron. Ajassa 30.05 joukkueensa reppuselkään ottanut Sutinen pamautti jälleen verkon tötterölle lähitilanteesta. Yläpesä oli jälleen Mikkolan ulottumattomissa.

Päävalmentaja Vesa Parviainen otti ajassa 32.06 aikalisän joukkueen valahdettua puolustusmuotoon mukavan johtoaseman ja rasitustilan houkuttelemana. Kaasua painettiin aikalisän jälkeen taas kunnolla ja ajassa 32.37 iski Heidi Linjamaa niitin ottelulle maalinedustan kahinasta.

Senni Viren puolustaa uhrautuvasti. (Kuva: Minna Simonen)

Kotijoukkue turvautui lentävään maalivahtiin hyvissä ajoin, mutta YIlveksen puolustuspaketti oli tiivis ja uhrautuvainen. HIFK ei saanut enää peliään rullaamaan sen ollessa todella rikkonaista, mikä tietenkin oli YIlveksen tavoite. Lopulta lisämaaleja ei pelissä enää syntynyt ja voitot tasaantuivat jälleen välieräparin ottelusarjassa. YIlves siis saa kotiluolaansa huikean ratkaisutaistelun ja arki-iltana katsomoon ehtii varmasti ennätysyleisö nauttimaan tunnelmasta.

Päävalmentaja Vesa Parviainen hämmästeli sunnuntaisessa pelissä nähtyä joukkueensa uskomatonta voitontahtoa ja sisua.

– Lopussa pelasimme tosi pienellä rosterilla, mutta jostain virtaa tuntui löytyvän aina vaan uuteen pelisessioon. En muista vastaavaa kokeneeni oman pelaajaurani aikana. Lähtöasetelmat eivät paljon luvanneet. Huikea matsi on vielä edessä ja kotiyleisö tarvitaan avuksemme. Todelliset pleijaritunnelmat kyllä voi aistia katsomossakin niin tasaista ja sporttista on vääntö, Parviainen kommentoi.

YIlves pelaa seuraavan välieräottelunsa siis kotikentällä ensi keskiviikkona 26.4 kello 19.30 alkaen. Voittaja etenee finaalipeleihin ja häviäjä pelaa ratkaisuun asti yhden ottelun pronssista.

ANTTI REPONEN

Katso maalikoosteet otteluista
HIFK–YIlves 22.4.
HIFK–YIlves 23.4.