Reformeja työmarkkinoihin työllistämisbyrokratian sijaan

22.03.2023 10:08

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan ennusteen mukaan työllisyysaste ei juuri nouse ensi vuonna, vaan jää keskimäärin 73,8 prosenttiin, huolimatta Sanna Marinin hallituksen lanseeraamasta pohjoismaisesta asiakaspalvelumallista.  Voin työllisyyspalveluiden entisenä asiantuntijana kahdeksan kuukautta uutta asiakaspalvelumallia toteuttaneena kertoa, että mallin, jossa työttömän täytyy karenssin uhalla hakea neljää työpaikkaa kuukaudessa, työllistävä vaikutus kohdistuu lähinnä virkamiehiin − aktiiviset työttömät hakevat töitä jatkuvasti muutenkin, kun taas työtä välttelevät valehtelevat lomakkeelle, koska tietävät, ettei OMA-valmentajilla ole resursseja tarkistaa hakemuksia.

Nykyinen työllistämisjärjestelmä myös todella passivoi. Näin liian monta kertaa, kun pienen työpätkän tai pahimmillaan vapaaehtoistyön vuoksi asiakas menetti toimeentulonsa pitkäksi aikaa, ja lopulta oli siinä tilanteessa, ettei uskaltanut kokeilla enää mitään, jotta tukia ei vain katkaistaisi. Miten maksat ruuat ja vuokran, jos kahden päivän keikan tai lyhyen kurssin vuoksi Kela katkaisee tukien maksatuksen selvityksen ajaksi, kun selvityspyyntöjen käsittelyajatkin huitelivat välillä yli 30 päivässä?

Nykyinen järjestelmä on siis tehoton, nöyryyttävä ja passivoiva. Koko nykyinen työllisyydenhoidon organisaatio pitäisikin räjäyttää ja ohjata tehostettua tukea tarvitsevat työttömät sosiaalitoimelle, jonne heidän asiakkuutensa todellisuudessa kuuluu. Kukaan ei työllisty esimerkiksi aktiivisen päihdeongelman tai selvittelyssä olevan terveysvaivan kanssa, ja heidän ”aktivoimisensa” erilaisilla kursseilla tilastoja kaunistaakseen on silkkaa rahanhukkaa.

Työllisyysasteen nosto vaatii reippaita reformeja työmarkkinoihin, ei lisää kyykyttävää byrokratiaa. Liberaalipuolueen #LeikattavaaLöytyy -varjobudjetissa ei leikata lainkaan sosiaaliturvasta, mutta nykyisenmuotoiset TE-toimistot jäävät historiaan.

 

Eliisa Kuusama, 48, lib.