Padelin kotimaisten huippupelaajien kesken käytävä Finnish Padel Tour (FPT) huipentuu tänä viikonloppuna Ylöjärvellä El Padelissa käytävään Masters-finaaliin. Pelejä seuraamaan mahtuu iso yleisö, ja pelit striimataan muun muassa Ruutu-palveluun.
Masters-finaalissa pelaavat Suomen padelin kärkipelaajat, jotka ovat keränneet yhdeksän osakilpailun aikana eniten pisteitä. Pareja on yhteensä 16, kahdeksan naisparia ja kahdeksan miesparia.
Tapahtuma alkaa tänään perjantaina puolivälierillä, jotka pelataan El Padelissa klo 16 alkaen.
– Mastersien pelit pelataan kahdella kentällä. Viimeinen puolivälierä pelataan klo 20.30. Tavallisesti pelit kestävät noin puolitoista tuntia, joten välierät on pelattu perjantaina vasta kymmenen maissa illalla, Suomen Padelliiton kilpailukoordinaattori Riina Raskunen kertoo.
Yleisöllä on puolivälieriin vapaa pääsy. Ylöjärveläisillä on nyt siis erinomainen tilaisuus päästä seuraamaan huippupadelia livenä omalla kylällä.
– Kannattaa tulla paikan päälle, pelejä mahtuu katsomaan varmasti. Olemme rakentaneet tänne isot katsomot, El Padelin klubijohtaja Mikael Koivuniemi huomauttaa.
Loppuottelut lauantaina
Lauantaina 10.12. El Padelissa pelataan odotettu FPT Mastersien loppuottelu, jota yleisö pääsee seuraamaan paikan päällä yhdeksän euron hintaan. Alle 15-vuotiaat pääsevät katsomaan lauantain pelit ilmaiseksi.
Lauantaina ennen varsinaisia finaaleja pelataan sekä naisten että miesten välierät klo 11 alkaen. Naisten finaali pelataan klo 14.30 ja miesten finaali klo 16.
Riina Raskunen kertoo, että Masterseissa nähdään poikkeuksellisen paljon pirkanmaalaisia pelaajia.
– Suomen kovin padelkärki tulee Tampereen alueelta. Mastersien naispelaajista yli puolet on tältä seudulta.
Mastersien finaalin ennakkosuosikit ovat FPT:n rankingissa ykkössijoitetut Padel Tampereen Saska Huttunen ja Pyry Hyrkkönen. Naisissa ennakkosuosikit ovat Padel Westin Saana Saarteinen ja Ella Sillanpää.
Lauantaina finaalien jälkeen El Padelissa alkaa iltajuhla palkintojenjakoineen. Mastersien voittajat saavat rahapalkinnot ja sponsorina toimivan Certinan kellot. Juhlassa Suomen Padelliitto palkitsee muun muassa vuoden padelseurat ja junioripelaajat.