Mansesterin Tampere II striimasi platinaa – ”Pitkän tuskaisen tien lopputulos”, sanoo ylöjärveläismuusikko Inde Morjesta

Samana päivänä kun Suomi juhli jääkiekon maailmanmestaruutta, tamperelaisen hiphop -yhtye Mansesterin omakustannebiisi Tampere II ylitti neljä miljoonaa kuuntelukertaa.

Iiro Lehtonen, taiteilijanimeltään Inde Morjesta, lahjoitti Mansesterin platinalevyn Tampere II Ravintola Palowoudin Mika Pajukolle. (Kuva: Sanna Hillberg)

– Tietojen valossa Suomen mittakaavassa täysin omakustanteisia bändejä, jotka platinarajoja ylittää on suhteellisen vähän, kertoo ylöjärveläinen Iiro Lehtonen, 34, taitelijanimeltään Inde Morjesta.

Räppikappaleessa esiintyvät myös Mikko Alatalo ja Sarkastinen.

Platinaa striimanneen Tampere II:n julkaisuaikaan Lehtonen oli vielä osa Mansesteri-bändiä. Nykyisin hän työskentelee soolouralla ja eri artistien kanssa sekä keikkailee Mansesterin kanssa.

Hänellä on tekeillä Mansesterin kanssa myös versiointeja Mikko Alatalon biiseistä. Lehtonen paljastaa, että esimerkiksi klassikkokappale Känkkäränkkä on saamassa aivan uuden version.

Ensi vuonna Lehtoselta ilmestyy soololevy, lokakuussa puolestaan sinkku yhdessä Neemun (Teemu Loippo) ja multipersoona Jussi Välimäen & LoilaK:n kanssa.

Suosion salaisuus?

Suomalaiskaupungeista on ennenkin tehty kappaleita. Mistä Tampere II:n suosio johtuu?

– Löysimme Tampereen kasvun avainelementtejä siihen kappaleeseen ja Mikko tiivisti kertosäkeeseen ”Tampere, helmi mesta”. Se lähti kuin kulovalkea liikkeelle, ja porukka alkoi hokea sitä.

Markkinointiin Mansesteri ei ole käyttänyt Lehtosen mukaan euroakaan.

Kappaleen kultaraja, eli yli kaksi miljoonaa kuuntelua suoratoistopalveluissa, meni rikki kolmisen vuotta sitten. Toukokuiset jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut nousevat esiin Tampere II:n kuuntelupiikeissä.

Platinalevyä Lehtonen kuvailee pitkän tuskaisen työn lopputulokseksi. Hän kertoo, että elämä omakustannemuusikkona on vaatinut veronsa. Keikkapalkkiot ovat olleet pieniä ja ihmissuhteet koetuksella.

– Aikanaan kun on menty keikoille, maksoimme ne omasta taskusta.

Musiikki on Inde Morjestan eli Iiro Lehtosen intohimo. (Kuva: Sanna Hillberg)

Vaikka musiikki ei ole Lehtosen päivätyö, se on hänelle intohimo. Biisejä hän on kirjoittanut lukemattoman määrän. Korona-aikana musiikin tekeminen on pitänyt ajatukset kasassa.

– Musiikki merkitsee minulle paljon. Se on aina ollut sellainen, jonka kautta pystyy kanavoimaan omia ajatuksiaan ja mielipiteitään.

Musiikkiin hän voi kanavoida etenkin iloisuuttaan: elämän ei tarvitse olla aina niin vakavaa.

Plakkarissa on kultalevy myös biisistä Kertakäyttörakkaus.

Musiikkia kapinahengessä

Lehtonen kertoo, että hänen musiikinopettajansa yläkoulussa ja lukiossa ei pitänyt räppiä ja hiphoppia musiikkina, eikä antanut räppäreiden esiintyä koulun juhlissa.

– Se ehkä loi kapinahenkeä: kun joku ei pidä, niin sitten sitä varmasti pitää tehdä.

Hän on käynyt puhumassa nuorille eri tilaisuuksissa ja kertoo vievänsä heille sanomaa:

– Älkää kuunnelko ihmisiä, jotka ovat myrkyllisiä musiikin, sen tekemisen tai esittämisen suhteen.

Tuolloin muusikon uran alkumetreillä samanhenkiset kaverit ympäri Suomea tsemppasivat toisiaan ja lähettivät toisilleen ”karmean kuuloisia demoja” ja viilasivat niitä, kunnes niistä tuli parempia.

Lehtosen ensimmäinen keikka oli Jämsänkoskella vuonna 2006 ystäviensä kanssa. Parin vuoden päästä he olivat lämppäilemässä Jukka Poikaa ja myöhemmin Mansesterin kanssa muun muassa Antti Tuiskua ja JVG:tä.

Vuonna 2015 Lehtonen tiputtautui yhtyeestä pois, kun päivätöiden ja muusikon uraa oli uuvuttavaa viedä vierekkäin eteenpäin. Muutama kuukausi tämän jälkeen Mansesteri julkaisi toisen hittibiisinsä Saravon Pekka. Lehtonen ei ole katkera Mansesterin menestyksestä, vaan päinvastoin hän on ylpeä ystävistään.

Platinalevy Palowoutiin

Keikkoja Lehtosella on takanaan kaikkiaan viitisen sataa.

– Isoille artisteille se on vähän, mutta tällaisille niin sanotusti puoliharrastemuusikoille se on kova, koska nykyisin jokaisesta esiintymisestä saa oikeasti kilpailla.

Lehtonen keikkailee Mansesterin kanssa edelleen satunnaisesti. Iso osa elämää on Vantaalla tyttöystävän luona.

Lehtonen lahjoitti Tampere II:n platinalevyn Ravintola Palowoutiin, koska hän arvostaa Mika Pajukon työtä Ylöjärven viihde-elämän elävöittämiseksi. Ravintola on hänelle kiintopiste, jossa hän tapaa tuttuja ja löytää biisien aiheita.

Hän on jo päättänyt, että kun sooloura tulee päätökseensä – ehkä piankin – viimeinen keikka on Palowoudissa.

Iiro Lehtosella oma vakipaikkansa Ravintola Palowoudissa. Ravintolassa hän tapaa tuttuja ja löytää aiheita biiseihin. (Kuva: Sanna Hillberg)

Pajukko lupaa, että platinalevy saa kunniapaikan Palowoudin uudella esiintymislavalla. Hänelle lahjoitus on suuri kunnianosoitus.

Mansesterin pikkujoulukeikka on Palowoudissa 10.12. Pajukko odottaa keikalta totuttua rentoa meininkiä – sekä jotakin yllättävää, jota Mansesterin miehet hänelle yleensä keksivät.

– Haluan tehdä tästä keikasta koronan jälkeen itselle tosi tärkeän. Sellaisen, jonka muistan koko loppuelämäni, Pajukko sanoo.