Ruzhinskiy on kiitollinen hengellisestä matkastaan, jonka hän sai tehdä Karjalan Kannaksella liki kolmen vuosikymmenen aikana. Hänen isänsä ja äitinsä saapuivat alueelle Valko-Venäjältä vuonna 1949 toisen maailmansodan jälkimainingeissa. Vanhemmat lepäävät Kaukolan kalmistossa. Poika palasi nyt esi-isiensä ja -äitiensä asuinsijoille.
– Tieni kulki liikemiehestä papiksi. Hankin aluksi elantoni myymällä kenkiä, Ruzhinskiy sanoo.
– Katerina-äitini omistautui jatkuvalle rukoilemiselle. Hänen pienestä kodistaan muodostui rukoilevien ihmisten turvasatama. Tämä hengenjättiläisten ryhmä oli siemen ja lähtölaukaus seurakunnalle, jonka ohjaksissa minä kouluttauduin Inkerin kirkon diakoniksi ja papiksi, Ruzhinskiy kertoo.
Ruzhinskiy pitää Inkerin kirkon Kaukolan seurakunnan virallisena syntymäajankohtana vuotta 1996, jolloin se virallisesti rekisteröitiin.
– Koko ajan meidän suurimpana tavoitteenamme oli saada haltuumme suomalaisten Munkkisalmen rannalle vuosina 1932-33 rakentama punatiilinen tornillinen pitkäkirkko ja sen tontti hautausmaineen. Olimme sinnikkäitä ja ahkeria. Saimme rukouksillemme hyvän vastauksen. Mahdoton muuttui mahdolliseksi. Monien eri vaiheiden jälkeen Herran huone palasi alkuperäiseen käyttöönsä. Kirkosta tuli elävän seurakunnan kokoontumispaikka, Ruzhinskiy iloitsee.
Ruzhinskiy muistaa suurella rakkaudella pääsyään Inkerin kirkon pappisseminaariin ja valmistumistaan sieltä Jumalan palvelijaksi.
– Vuodet seurakuntatyössä ovat olleet elämäni parhaat, Ruzhinskiy kiittää.
– Toimin opintojeni aikana katekeettana eli diakonin tehtävissä. Niitä toimittaessani kiertelin paljon seurakuntalaisten ja kirkon jäseniksi haluavien kodeissa. Opetin ihmisille uskontoa, ja sille oli niin Kaukolassa kuin Käkisalmessakin otollinen maaperä, Ruzhinskiy toteaa.
Ruzhinskiy sanoo paljon kokeneena ja nähneenä, että hän joutui yllättäen suuren laivan kapteeniksi.
– 1990-luvulla maailma oli Karjalan Kannaksellakin hyvin toisenlainen kuin nykyään. Siellä ei tunnettu laisinkaan evankelis-luterilaista uskontoa ja elämänpiiriä. Seudulla tokeennuttiin myös Neuvostoliiton luhistumisesta, jonka seurauksena ihmiset menettivät työpaikkansa sovhooseissa ja kolhooseissa, Ruzhinskiy muistelee.
Ruzhinskiy lähettää arvostavat ja sydämelliset kiitokset kaikille ylöjärveläisille ainutlaatuisesta yhteisestä matkasta.
– Saimme ylöjärveläisistä pysyviä ja uskollisia ystäviä, joiden puolesta rukoilen edelleenkin, Ruzhinskiy sanoo.
Honkkilan jäädessä eläkkeelle vuonna 2004 kappalainen Jyrki Koivisto otti vastuun Ylöjärven seurakunnan ystävyysseurakuntatoiminnasta, josta hän vastaa edelleen. Koivistosta ja Ruzhinskiystä tuli läheiset ystävät, ja ystävyystoiminta syveni entisestään.
– Viktor on työssään kyennyt kohtaamaan ihmisiä erityisellä tavalla. Seurakunta on auttanut monin tavoin yli 20 vuoden aikana pienen kylän asukkaita ja siellä vierailevia sekä saanut ihmisten luottamuksen. Hänen aikanaan pienen seurakunnan raunioitunut kirkko on kunnostettu käyttöön, ja se palvelee sekä paikallisia että vierailijoita. Sitä harva meistä kykeni vuosia sitten edes kuvittelemaan koskaan toteutuvaksi, Koivisto sanoo.
Koivisto iloitsee, että jumalanpalveluksia vietetään säännöllisesti Kaukolassa paikassa, jossa kirkko on ollut yli 400 vuotta.
– Viktor on pystynyt vaikeinakin hetkinä ja aikoina kantamaan vastuuta seurakunnastaan. Viktor on ollut sitoutunut työhönsä ja seurakunnan palvelemiseen erityisellä tavalla, mikä on jättänyt jäljen myös meihin, jotka hänet tunnemme, Koivisto kertoo.
– Toivon, että hän saa nyt jäädä eläkkeelle rauhassa ja kirkon työ jatkuu alueella uusin voimin. Tällä hetkellä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien yhteydet Inkerin kirkon seurakuntiin ovat hyvin vähäiset johtuen Venäjän hyökkäyssodasta. On vaikea sanoa lähitulevaisuudesta, mutta kristillinen luterilainen kirkko on elänyt vaikeinakin aikoina Venäjällä. Rukoilemme ystävyysseurakuntiemme puolesta ja Kaukolan seurakunnan uuden vastuunkantajan pastori Roman Suherevin puolesta, Koivisto jatkaa.
Kirkkoherra Ulla Ruusukallio muistuttaa, ettei hän itse ole kasvotusten tavannut Viktoria, vaan heidän yhteydenpitonsa on tapahtunut sosiaalisen median kautta.
– Tulin Ylöjärvelle koronasulkujen aikaan, ja sen jälkeen sota Ukrainassa on estänyt käynnit Kaukolassa. Honkkilan Antsun ja Viktorin yhdessä aloittama ystävyysseurakuntatyö Kaukolan ja Ylöjärven välillä on ollut merkittävää ja antoisaa ystävyyttä molemmin puolin, Ruusukallio arvioi.
Ruusukallion mielestä henkilökohtaiset ihmissuhteet ja vuosien ystävyys ovat syventäneet ystävyysseurakuntatyön hyvin syvälle tasolle.
– Se, miten Kaukolan seurakunta ja kirkko ovat nousseet kuin tuhkasta Viktorin sitkeydellä ja pyyteettömällä työllä, on ollut uskomatonta. On ollut ilo nähdä, mitä rukous ja pitkäjänteinen työ voivat saada aikaan. Viktor on nyt jäänyt ansaitulle eläkkeelle. Toivotan hänelle ja perheelleen Kaikkivaltiaan siunausta. Ylöjärven seurakunnassa rukous Kaukolan seurakunnan ja sen uuden paimenen puolesta jatkuu, Ruusukallio vakuuttaa.
– Hänen työnsä perusta ja vaikuttamistapansa oli ennen kaikkea hengellinen. Viktorin persoonan kautta hänen ympärilleen syntyi matalan kynnyksen verkosto, johon oli helppo liittyä. Kun aikoinaan Inkerin-matkojeni innostamana kyselin piispa Leino Hassiselta, voisivatko Ylöjärven seurakunnan miesten iltojen porukat olla jotenkin avuksi erään ehdottamani seurakunnan kirkkoprojektissa, oli hänen vastauksensa, että älkää siihen lähtekö. ”Se olisi niin kuin rakentaisitte siltaa suolle. Menkää Kaukolaan”, Takkinen muistelee.
Takkinen toteaa, että Leino Hassisella oli silloin piispallinen huoli siitä, ettei Inkerin kirkolla Kannaksen alueella ollut juuri mitään seurakunnallista toimintaa.
– Niinpä hänen vahva näkynsä oli, että Kaukolaan suunniteltu seurakunta pitäisi pian saada toimimaan. Erityisesti hän innostui rohkaisemaan meitä ylöjärveläisiä, kun hän oivalsi, että Ylöjärvi on kaukolalaisten sijoituspitäjä. Inkerin kirkon kannalta oli valtava aarre, että seurakunnan perustamisvaiheisiin löytyi työn aloittajaksi tällainen Viktor. Loppu onkin sitten Jumalan johdatusta ja Inkerin kirkon historiaa, johon Ylöjärven seurakuntakin sitten aika pian pääsi ihmeellisellä tavalla osallistumaan ja vaikuttamaan. Se on ollut suureksi siunaukseksi molemmille seurakunnille, Takkinen arvostaa.
– Oma arvioni on, että Viktorin työ Kaukolassa on onnistunut paljon yli sen, mitä Hassinenkaan osasi odottaa. Esimerkiksi Kaukolan kirkon kunnostusprojekti on ollut aivan valtava, eikä kukaan silloin Viktorin aloittaessa työtään uskaltanut ajatellakaan mitään niin suurta. Sitä toteuttamassa oli kuitenkin koko elämänsä likoon laittanut uskon ja rukouksen ihminen. Viktorilla on koko ajan ollut vahvana kutsumus sekä diakoniaan että lähetykseen. Samalla hänellä oli arjen keskellä toimivat verkostot mitä erilaisimmille tahoille, Takkinen ihastelee.
Ylöjärven seurakunnan kirkkoherrana vuosina 2012-2019 ollut Kimmo Reinikainen sanoo, että Viktor oli merkittävä vaikuttaja Kaukolan lisäksi myös Käkisalmessa.
– Olen monesti miettinyt, miltä se, että hänen työnsä poliittisesti estyi, hänestä tuntui. Mutta minusta näytti, että hänen resilienssinsä oli esimerkillinen. Jos jokin ei toiminut, tehtiin jotain muuta. Luulen, että hän ei jäänyt suremaan menetettyä vaikutusmahdollisuutta vaan suuntasi energian muualle, Reinikainen pohtii.
