MAINOS

Lukijamatka on syksyn Kohokohta: Rentoa tunnelmaa ja henkeäsalpaavia maisemia Kolilla

Koli kutsuu, tule mukaan. Paikallislehden lukijamatka on täynnä elämyksiä ja hyvää seuraa.
18.07.2024 09:00

Ylöjärven Uutisten lukijamatka suuntautuu tällä kertaa syyskuussa Kolin kansallismaisemiin, josta tehdään päiväretkiä upeisiin Pielisen maisemiin. Kaikki paikallislehden lukijamatkat ovat saaneet erittäin myönteistä palautetta. Etenkin matkoilla koettu positiivinen tunnelma on saanut kiitosta.

– Lukijamatkoilla on aina rento ja mahtava meininki. Mukana on aina mukavaa porukkaa ja tunnelma on yhteisöllinen. Meillä on sopiva sekoitus ohjelmaa ja omaa rauhaa. Reissu on hyvin suunniteltu ja nyt näkee paikkoja, joita harvoin omatoimimatkoilla tulee etsittyä, Ylöjärven Uutisten tapahtumakoordinaattori Hanna-Mari Kujala sanoo.

Kolin kansallismaisemissa silmä lepää ja mieli rentoutuu. (Kuva: Ville Mäkinen)

Jo nyt voidaan luvata, että Ylöjärveltä keskiviikkoaamuna 25. syyskuuta alkava bussimatka on jo itsessään elämys. Usein jo bussissa tunnelma ja odotukset nousevat korkealle. Ensimmäinen pysähdys on Kuopiossa, jossa päästään kutittelemaan makuhermoja Sawohouse-ravintolassa. Boheemilla tavalla rennossa ravintolassa suomalaiset, luomu- ja lähituotetut raaka-aineet yhdistyvät kansainväliseen reseptiikkaan. Suomalaisia ja savolaisia perinneruokia valmistetaan yhdistäen uudenlaisia makumaailmoja.

Kolille päästessä majoitutaan Break Sokos Hotel Koli Kylä -hotelliin, joka sijaitsee kuvankauniissa kansallispuistossa, aivan Kolin huippujen tuntumassa.

Lukijamatkalaiset majoittuvat kotoisan kauniissa Break Sokos Hotel Koli Kylässä. (Kuva: Sokos Hotels)
Torstaina 26. syyskuuta aamiaisen jälkeen startataan päiväretkelle Pielisen ympäri. Ensimmäisenä ohjelmassa on opastettu kierros Vuonisjärvellä puuta rakastaneen kuvanveistäjä Eva Ryynäsen taiteilijakodissa Paaterissa, johon kuuluvat hirsiset ateljee, kirkko, kotitalo ja galleriakahvila metsän siimeksessä. Kuvanveistäjä Eva Ryynäsen veistosten aiheita olivat lapset, eläimet, luonto ja maalaistalon askareet. Kierroksen jälkeen on aikaa ostoksille Wanhan koulun puodilla.
Kuvanveistäjä Eva Ryynäsen taiteilijakoti Paateri on yksi retken nähtävyyksistä. (Kuva: Kolin Matkailu Oy)

Vuonisjärvellä vierailun jälkeen luvassa on lounas Kestikievari Herranniemessä, joka sijaitsee Kolilta katsottuna Pielisen vastarannalla. Ruokalistalla on makoisia paikallisia herkkuja.

Lounaan jälkeen ajetaan Bomban Karjalaiskylään Pielisen pohjoispäähän, jossa opas tutustuttaa ryhmän karjalaisuuden saloihin. Bomban karjalaiskylän päänähtävyys on Bomban talo, jonka arkkitehtuuri kertoo alueen kirjavasta historiasta. Avajaisiaan elokuussa 1978 viettänyt talo on kopio vuonna 1855 Jegor Bombin rakennuttamasta talosta. Bomballa nautitaan iltapäiväkahvit makean kera ja aikaa jää myös
tuliaisostoksille.

Torstaina ohjelmassa on vielä hotellille paluun jälkeen lukijamatkalaisten yhteinen illallinen hotellin ravintolassa.

Aamiaisen jälkeen perjantaina 27. syyskuusta lähdetään bussilla kierrokselle Kolin kansallispuistoon ja sen ympäristöön. Luvassa on tarinoita ja tietoa Kolista, käyntikohteista ja luonnosta. Kierroksen aikana käydään katsomassa myös Kolin kauneimmat huiput. Suomen tunnetuin kansallismaisema on innoittanut muun muassa Jean Sibeliusta, Eero Järnefeltiä ja Juhani Ahoa.

Ohjelmassa on lisäksi vierailu luontokeskus Ukossa sekä video Kolin luonnosta. Aikaa on myös ostoksille.

Puolilta päivin syödään tunnelmallinen kotalounas, jolloin tarjolla on savuporo-metsäsienikeitto, leipä, kahvi tai tee ja mustikkakukko.

Perjantain iltapäivä ja ilta on vapaata, jolloin voi tehdä kaikkea itsestä kivalta tuntuvaa, kuten vaikkapa käydä rentoutumassa Koli Relax Spa -kylpylässä.

– Jos vapaa-ajalle haluaa aktiviteetteja niin varmasti porukasta löytyy aina seuraa kaikkiin tekemiseen. Ja porukan mukaisesti kehitämme tarvittaessa ylimääräistäkin ohjelmaa. Kuuntelemme matkalaisten toiveita ja pystymme reagoimaan tilanteisiin nopeastikin, Hanna-Mari Kujala kertoo.

Lauantaina 28. syyskuuta aamiaisen jälkeen vuorossa on tutustuminen Juuan Paalasmaahan. Paalasmaa on Suomen korkein saari, jossa Lamminvaara kohoaa 225 metrin korkeuteen meren pinnasta. Paalasmaan korkeuseroista johtuen maisema avautuu useista paikoista laajana ja silmiä hivelevän upeana.

Tämän jälkeen ohjelmassa on opastettu kierros Vuokonjärven kylällä, jossa nautitaan myös lounas. Tämä kaunis maalaiskylä muodostuu useasta eri kyläalueesta. Kylän erikoisuuksiin kuuluvat muun muassa kunnostetut kiviaidat, kaksi tsasounaa sekä kunnostettu kylätalo. Vuokonjärvi kuuluu kansalliseen lintujensuojeluohjelmaan ja siellä on tavattu jopa yli 50 pesivää lintulajia.

Lauantain ohjelmaan kuuluu myös opastettu kävelykierros Puu-Juukassa. Juuan kirkonkylän vanha keskusta on hieno esimerkki kadonneesta rakennusperinteestä. Puu-Juuan alueella sijaitsevat myös Myllymuseo, Herralankosken puisto mattojenpesupaikkoineen, vanhat Vikilän taidetalot, Puuhelmen päiväkoti, kansalaisopisto, työväentalo, taitokartano useine ei toimialan yrittäjineen, majatalo Juuka sekä paljon muuta nähtävää. Lopuksi on aikaa ostoksille lankakaupassa.

Puu-Juuka kunnioitta vanhaa rakennusperintöä. (Kuva: Juukan kunta)

Eikä lauantai ohjelma pääty vielä tähän vaan vielä on vuorossa vierailu Kolin veistospuistossa, joka on Kolin hienoimpia nähtävyyksiä. Noin hehtaarin alalle levittyvä puistoalue on jaettu osioihin kasvien värien mukaan. Jatkuvasti uudistuvan alueen kruunaavat näyttävät veistokset, jotka on valmistanut kivenveiston Suomen mestari Lasse Martikainen.

Lauantain iltapäivä ja ilta on vapaa omatoimiseen oleiluun tai Kolin maisemien ihailuun. Illalla lukijamatkalaiset nauttivat vielä yhteisen illallisen hotellin ravintolassa.

Sunnuntain 29. syyskuuta kotimatka tehdään vielä hieman eri reittiä kuin menomatka, joten silloinkin voi vielä ihailla uusia maisemia.

– Lukijamatka on aina yksi vuoden kohokohdista. Nämä matkat ovat aina olleet riemukkaita kokemuksia ja niin on varmasti nytkin. Siis lämpimästi tervetuloa paikallislehden matkaan Kolille, Ylöjärven Uutisten päätoimittaja Ville Mäkinen sanoo.

MATKAVARAUS JA TIEDUSTELUT: HANNA-MARI KUJALA, 040 048 1499 / hanna-mari.kujala@pirmediat.fi

LISÄTIETOA LUKIJAMATKASTA SAAT TÄÄLTÄ

MAINOS