Safi ja Nino nähdään viikonlopun suuressa kansainvälisessä kissanäyttelyssä Ylöjärven liikuntakeskuksella

Ylöjärven liikuntakeskuksella on luvassa karvainen viikonloppu, kun Pirkanmaan rotukissayhdistys järjestää siellä Suomen suurimman rotukissanäyttelyn.
10 kuukauden ikäinen norjalainen metsäkissa Safi osallistuu näyttelyyn. Safi on väritykseltään valkolaikullinen kilpikonnatabby. Tässä se on omistajansa ja kasvattajansa Anne Ahlbergin sylissä. Norjalaiset metsäkissat ovat aktiivisia, ihmisläheisiä, mutta nauttivat myös siitä omasta rauhasta.(Kuva: Sanna Hillberg)

Näyttelyssä on esillä yli 30 rodun edustajia, myös harvinaisempia rotuja. Molempina päivinä paikalla on yli 400 kissaa. Viikonlopun aikana kissat voivat osallistua kolmeen eri kilpailuun.

Vuoden alusta lähtien 4–8 -kuukauden ikäiset kissat ovat kisanneet pentuluokassa, mikä on tuonut lisää harrastajia näyttelyihin. Nuorten kissojen luokassa kisaavat 8–12 -kuukauden ikäiset kissat ja tätä vanhemmat aikuisten luokassa.

– Meidänkin näyttelyssä on aika paljon kilpailemassa nimenomaan nuoria ja pentuja. Voi sanoa, että puolet näyttelykissoista on nuoria ja pentuja, kertoo Pirkanmaan rotukissayhdistyksen puheenjohtaja Veikko Saarela.

Näyttelyssä katsojilla on oiva mahdollisuus tutustua eri kissarotuihin.

– Kannattaa kysellä rohkeasti omistajilta ja kasvattajilta, jotka mielellään esittelevät kissoja. Jos on joku mieleinen rotu, niin kissanäyttely on hyvä paikka tavata niitä sen rodun kasvattajia, Saarela kannustaa.

Kilpailun kansainvälisen tuomaristo tulee kokonaisuudessaan ulkomailta.

Näyttelyharrastus vie mukanaan

Veikko Saarelalle kissanäyttelyt ovat elämäntapa. Tässä hänen sylissään on persialaisuros Nino. (Kuva: Sanna Hillberg)

Kissaharrastajaksi voi päätyä eri tavoin. Saarela kävi ensimmäisen kerran kissanäyttelyssä nelisenkymmentä vuotta sitten.

– Näin siellä semmoisen rotukissan, mikä minua miellytti. Ajattelin, että haluan tuollaisen, sitten ostin sellaisen ja lähdin kokeilemaan näyttelyssä käyntiä ja tykkäsin siitä. Siitä tuli sitten harrastus ja vähän elämäntapakin.

Harrastus on vienyt Saarelaa ympäri maailmaa. Hän on kansainvälinen kissatuomari ja kiertänyt näyttelyitä Brasiliaa ja Australiaa myöten.

Pirkanmaan rotukissayhdistyksen puheenjohtaja ja viikonlopun näyttelyn näyttelypäällikkö Anne Ahlbergin äiti puolestaan kasvatti kissoja, mutta Ahlberg itse ei ollut kiinnostunut näyttelytoiminnasta, kunnes parikymppisenä hankki ensimmäisen norjalaisen metsäkissansa ja lupasi kokeilla sitä kerran näyttelyssä.

– Kissa pärjäsikin niin hyvin, että ajattelin, että voinhan minä toistekin lähteä ja tässä olen yhdeksän vuotta myöhemmin, Ahlberg nauraa.

Saarelan 2-vuotias musta persialaisuros Nino eli Welcome Hot Shot osallistuu viikonlopun näyttelyyn. Se on voittanut sekä nuorten että aikuisten luokkia ja se on valittu näyttelyn parhaaksi peräti 21 kertaa.

Ahlbergin 10 kuukauden ikäinen norjalainen metsäkissanaaras Safi eli Ratakatin Razorblade Kiss, kilpailee myös viikonloppuna. Se on nuorten luokan voittaja ja valittu viidesti näyttelyn parhaaksi nuorten ja pentuluokissa.

Molemmat kisaavat viikonlopun näyttelyssä.

Oranssisilmäinen Nino on 2-vuotias musta persialaisuros ja kisaa viikonloppuna parhaan uroksen tittelistä. Persialainen on luonteeltaan rauhallinen, ystävällinen, kiltti ja ihmisläheinen. (Kuva: Sanna Hillberg)

Kissojen terveys etusijalla

Saarela kertoo, että he saavat usein kysymyksiä rotukissatoiminnan tarkoituksesta.

– Yritämme kasvattaa mahdollisimman terveitä ja kauniita rotukissoja. Monesti rotukoira- ja rotukissaharrastusta syytetään siitä, että jalostamme niitä sairaaksi. Tiedämme niiden sairauksista. Osaamme välttää sitä, että yhdistäisimme semmoisia kissoja, joilla on jotain sairauksia. Kissaliitolla on aika tiukat määräykset terveyden suhteen. Jos kissalla on terveyteen liittyviä ongelmia, niin sillä ei saa kasvattaa, Saarela valottaa ja toteaa, että välillä kuulee väitteitä, että sekarotuinen kissa olisi automaattisesti terve.

– Monesti vapaana liikkuvat kotikissat saattavat olla populaatiokissoja. Ne voivat olla hyvin sukusiitettyjä, ja niillä voi olla hyvin monenlaisia ongelmia taustalla.

Saarela kertoo, että Pirkanmaan rotukissayhdistys on alueen ainoa yhdistys, joka tekee rotukissatyötä. Tämän lisäksi alueella on useita eläinsuojeluyhdistyksiä, jotka huolehtivat niin kodittomista kuin villiintyneistäkin kissoista.

Entä millainen hyvä näyttelykissa?

– Se on avoin luonteeltaan ja rohkea, ja semmoinen on myös paras mahdollinen lemmikki. Monet yllättyvät, että ne ovat näin reippaita, seurallisia ja rohkeita, eivätkä ole millänsäkään hälinästä, sanoo Ahlberg.

Saarela haluaa lopuksi muistuttaa kissanomistajia siitä, että kissojen ei kuulu juoksennella ulkona ilman valvontaa.

– Se on vaaraksi kissalle. Se voi joutua pedon suuhun tai auton alle tai ihmiset voivat tehdä sille jotakin, niitä valitettavasti aika paljon näkee. Ja sitten se toinen puoli, että kissa voi myös syödä pikkulintuja, oravia ja jäniksenpoikasia, mikä ei ole hyvä asia myöskään. Jos on esimerkiksi maalaistalo ja siellä on semmoinen ”työkissa”, niin siitäkin täytyy pitää huolta, että se on rokotettu ja mielellään leikattu.

Pirkanmaan rotukissayhdistyksen 151., 152., ja 153. kansainväliset rotukissanäyttelyt

Ylöjärven liikuntakeskus (Elotie 14, 33470 Ylöjärvi)
Avoinna yleisölle 20.–21.4. kello 10–15.

Pääsyliput:
Aikuiset 7 euroa, lapset 3 euroa ja perhelippu 15 euroa.
Näyttelyssä on lisäksi kahvio. Paikalla on myös eläinsuojelu- ja rotuyhdistyksiä ja kissatarvikemyyjiä.