Suomessa kehiteltiin 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alkupuolella kahta kolmepyöräistä ”mopoautoa”. Toista kehitteli Raumalainen Lokari-yhtiö ja toista Kurussa ja Ylöjärvellä niin sanottu kahden hengen moporyhmä, jota tuli sittemmin Polymotors.
Ranskassa oli ajeltu ilman ajokorttia jo 1970-luvulta lähtien nelipyöräisillä kahden hengen koppimopoilla, joissa oli mopon moottori. 1980-luvun lopun määräysten mukaan suomalainen ”mopoauto” sai olla enintään kolmepyöräinen ja siinä oli paikka vain yhdelle hengelle. Ajokki sai painaa enintään 75 kiloa ja moottorin teho sai olla enintään vaivaiset 1,5 hevosvoimaa.
Nopeutta sai olla enintään 45 kilometriä tunnissa, eli saman verran kuin kaksipyöräisillä mopoilla. Nämä ehdot täytti jo 1950-luvulta alkaen Ilmajoen Koskenkorvalla valmistetut avomalliset Erkkola-mopedit. Niitä valmistettiin edelleeen muutaman sadan kappaleen vuosivauhdilla.
Kurun ”moporyhmä” päätti kehitellä mopomarkkinoille uuden umpikorisen ajokin, Polymopon. Mopoyhmässä ”haistettiin” etukäteen, että Polymopon kehittelyn aikana Suomessa suurin sallittu moottoriteho nousisi 2,4 hevosvoimaan ja ajokin omapaino sataan kiloon – näin kävikin.
Muun muassa Ranskan mopoautovalmistajat alkoivat vähitellen vaikuttamaan Euroopan unionin kautta Suomenkin ajoneuvolainsäädäntöön. Niin pitkälle ei kuitenkaan päästy, että Suomessa olisi sallittu eurooppalaiseen tapaan mopossa kahden hengen ohjaamo ja nelipyöräisyys. Jos ministeriö olisi silloin taipunut, Polymoposta olisi heti tullut kahden hengen nelipyöräinen mopoauto. Mutta Suomessa oli siis pakko kehitellä yhden hengen kolmipyoröinen mopo. Varsinaisen ”nelipyörän” eli mopoauton kehittely sai odotella kymmenisen vuotta.
Valtaosa Polymopon piirustuksista oli odottanut jo valmiina. Korista tulisi hyvin kevyt mutta erittäin luja ja sillä olisi pieni ilmanvastus. Kori oli nimittäin tarkoitettu myös yli 100 kilometrin tuntinopeuksia varten. Kori oli suunniteltu myös kolmepyöräiseen moottoripyörään, ultra light -lentokoneeseen sekä umpikoriseen mootorikelkkaan.
Mopoksi kehitettävään ajoneuvoon valittiin moottoriksi Sachsin Saxonette-moottori, jossa oli kaksivaihteinen automaaattivahteisto, sähköstartti ja peruutusvaihde. Ensimmäinen moottori saatiin Saksasta Lokarin kautta (Lokari-yhtiö käytti samaa moottoria omassa invamopossaan). Lokarilta tuli myös ohjausvaihde. Ajokin takapääksi valittiin prototyypissä Suzuki 50PV -mopon vankka takapää pyörineen, jarruineen ja jousineen.
Ensimmäinen mallauskori valmistettiin pellistä. Näin varmistettiin, että muun muassa ohjaaja ja moottori sopivat paikoilleen. Sitten olivat valmistusvuorossa korin osien mallit, muotit ja lopulta lopulliset osat. Jotta lujitemuovikorista tuli luja mutta kevyt, käytettiin apuna Jämijärvellä toimineen purjelentokonetehtaan erikoisosaajaa.
Prototyypin teon aikoihin liikeneministeriöstä saatiin yllättäen määräys, että uusissa mopoissa tuli olla pakokaasut puhdistava katalysaattori. Sen toiminnan tehokkuus ajoneuvossa eli EU-hyväksyntä tapahtuisi Itävallan Wienissä.
Testauksen hinta oli 30 000 markkaa. Ensimmäiseen ajokkiin ei vielä tarvinnut katalysaattoria asentaa, mutta seuraaviin se oli laitettava. Kemiran katalysaattoritehdas teki nuo katalysaattorit. Lopulta ajoneuvoa ei tarvinnut viedä Wieniin asti testattavaksi.
Polymopon liikenteeseen hyväksyntäkatsastukseen Tampereen Hervannassa riitti Kemiran antama todistus katalysaattorin arvoista. Pakollisella katalysaattorilla oli puhtaiden pakokaasujen lisäksi toinenkin etu. Se antoi lämpöä ohjaamoon katalysaattorin ympärille sijoitetusta lämmityslaitteesta.
Polymopoja valmistui neljä kappaletta. Ne hyväksyttiin tarkan tutkinnan ja testien kautta liikenekäyttöön ja myytiin asiakkaille. Kehihittelytyö maksoi kuitenkin tekijöille liikaa niin henkisesti kuin taloudelllisesti. Todellisia pääonsijoittajiakaan ei ilmaantunut näköpiiriin, elettiinhän 1990-luvun alkupuolen lama-aikaa.
Myöhemmin Suomenkin lainsäädäntö hyväksyi monien mutkien kautta nelipyöräisen kahden hengen mopoauton suurempine omapainoineen ja moottoritehoineen. Vuosituhannen vaihteen paikkeilla syntyi vuorostaan Tampereelle tällaisen nelipyöräisen ajoneuvon kehittelyryhmä.
Polymopo I:n tekniset tiedot
Pituus: 1 200 mm
Leveys: 1 200 mm
Korkeus: 1 250 mm
Oma paino: 100 kg
Moottorin tilavuus: 50 cm3
Moottorin teho: 2,4 hv
Voimansiirto: 2+1
sähkökäynnistys
Nestejarttu, edessä levyt, takana rumpu
turvakaari, 3-pistevyö, ohjauslukko
Antero Lievonen
