MAINOS

Saikka houkuttaa palveluillaan helppoon asumiseen

Käsi sydämelle, lapsiperheen vanhempi. Miltä tuntuisi asua paikassa, jossa lapsi pääsee pihakatuja pitkin uuteen alakouluun ja jossa on myös päiväkoti? Jonka lähikauppa on kauppakeskus Ideapark ja jonka vierestä kulkee Nysse?

Lempäälän kunta hakee parhaillaan asukkaita juuri tällaiselle asuinalueelle. Kun Saikan pientalovaltainen alue valmistuu, siellä asuu noin 350 ihmistä.
Saikan lähietäisyydeltä löytyy kattavasti Lempäälän harrastusmahdollisuuksia. Niitä täydentävät tänä vuonna Ideaparkin yhteyteen valmistuva uimahalli-kylpylä ja kauppakeskuksen läheisyyteen avattava Lempäälä-Areena.

Ei ole ihme, että projektipäällikkö Pekka Seppänen on Saikan asuinalueesta innoissaan.

– Alue sijaitsee keskeisellä paikalla, josta on todella helppo liikkua eri välineillä sekä Tampereen että Helsingin suuntaan. Julkinen liikenne toimii hyvin. Lisäksi seudullinen pääpyöräreitti kulkee alueen kautta, mikä on etenkin pitkän matkan pyöräilijöille laadukasta, hyvin hoidettua väylää läpi vuoden.

Kaupunkipientalo sopii monelle

Saikka on Lempäälän Asuntomessualue vuonna 2026. Rakentajille tämä tarkoittaa hieman normaalista poikkeavaa rakennusprosessia.

– Koska kyseessä on näyttelykohde, niin laatuodotukset ovat ilman muuta korkeammat. Messuhankkeessa jokaisen rakennushankkeen käy läpi huomattavan moni silmäpari. Se tuo toki vaatimuksia, mutta toisaalta koti tulee suunniteltua tavanomaista tarkemmin usean ammattilaisen avustuksella, hän sanoo.

– Parhaimmillaan on myös mahdollista saada erilaisia etuja rakentamiseen yhteistyökumppaneiden kautta, jotka saavat itselleen näkyvyyttä kohteessa Asuntomessuilla. Asuntomessualueet ovat paikkakunnilla tunnettuja ja korkealaatuisesti rakennettuja asuinalueita. Asuntojen arvon voi odottaa säilyvän erinomaisesti, hän toteaa.

Suurimmalle osalle Saikan alueen omakotitonteista on jo valittu rakentajat. Muutama vapaa omakotitontti löytyy ja nämä tulevat haettavaksi huhtikuussa. Sen lisäksi löytyy vapaita kaupunkipientalotontteja.

Kaupunkipientalo on käytännössä eräänlainen omakotitalo erittäin pienellä tontilla. Talot rakennetaan naapurien kanssa kiinni toisiinsa. Erona rivitaloihin on se, että talot suunnitellaan yksilöllisesti rakentajan mieltymysten mukaan ja jokaisella on oma tontti eikä niille perusteta taloyhtiötä.

– Kaupunkipientalotontista kiinnostuneiden kannattaa olla heti yhteydessä, sillä heidän kanssaan neuvotellaan suoraan ilman virallista hakuaikaa huhtikuussa. Näissä taloissa on enemmän rakentamisen vapauksia eli materiaalin tai värin suhteen ei ole sellaisia vaatimuksia kuin muilla tonteilla, hän sanoo.

Kaupunkipientalo eli kytketty omakotitalo on ihanteellinen varsinkin heille, jotka eivät kaipaa isoa pihaa, mutta haluavat ison talon. Etupihalle mahtuu 1-2 autoa ja takapiha näyttää kokonsa puolesta rivitalon pihalta.

”Jos Saikka alueena kiinnostaa, oman projektin ehtii aloittaa vielä hyvin. Omakotitonttien täydentävä haku alkaa huhtikuussa”, projektipäällikkö Pekka Seppänen sanoo.

Saikasta tulee yhteisöllinen

Mikäli Saikan alue kiinnostaa, Lempäälän Lempäälän projektitiimi vastaa mielellään kaikkiin rakentamista koskeviin kysymyksiin. Hankkeesta saa helposti lisää tietoa myös osoitteessa lempaala.fi/asuntomessut2026.

– Olet myös tervetullut ajanvarauksella projektitoimistollemme Ideaparkiin. Suunnitteluun ja rakentamiseen on varattu reilusti aikaa. Rakentamisen voi aloittaa vielä syksyllä 2025, mutta on suositeltavaa aloittaa oma projekti keväällä 2025. Tonteille pääsee tämän vuoden syksyllä.

– Asuntomessuprojekti on siinäkin mielessä erityislaatuinen, että rakentajat tutustuvat toisiinsa hyvin jo hankkeen aikana, kannustaa Pekka Seppänen.

Kiinnostuitko?
Ota yhteyttä:
Pekka Seppänen
Puh. 044 486 3614
pekka.seppanen@lempaala.fi
asuntomessut2026@lempaala.fi

MAINOS