Teatteriin voi astua kuka tahansa – ”Se on hauskanpitoa mutta vaatii myös paljon työtä”

Teatteri on hieno ja monipuolinen harrastus, jota voi harrastaa ihan kuka vain. Ei ole väliä minkä ikäinen tai minkä näköinen olet, tai millainen kunto sinulla on. Kunhan olet valmis antamaan itsestäsi kaikkesi ja näyttelemään tunteella niin sinut otetaan mukaan varmasti.
Näytelmän Forssa 100-näytelmäpoppoo täydessä terässä esityksessä. (Kuva: Kirsi Lindholm).

Teatteri on myös paikka, josta löytyy monta erilaista ihmistä ja persoonaa. Jokaisella on omat tavat, tyylit ja mielipiteet, mutta meitä kaikkia yhdistää hinku näyttämölle. Yhteisöllisyys, mikä teatterista ilmenee on myös sellainen, mitä en ole nähnyt missään muualla.

Kun aloitin ja kävelin ovista sisään, en tiennyt yhtään, miten porukka ottaisi minut vastaan. Mutta samassa huomasin, että ei kulunut kuin kaksi sekuntia ja olin jo täysillä mukana poppoossa.

Lämppää ei saa unohtaa

Teatterin lämpät, eli kaikki leikit ja tekemiset, mitä tehdään ennen itse näytelmään pureutumista ovat kuin suoraan lastentarhasta. Teemme hupsuja asioita, nauratamme toisiamme, saamme mitä erikoisimpia päähänpistoja ja pidämme hauskaa.

Näytelmän Forssa 100-näytelmäryhmä valmistautumassa esiintymiseen (kuva: Terhi Karhumäki).

Mutta teatterileikeissä on kaikissa sama idea: saada ajatus nykyhetkeen. Yleensä kaikki leikit, joita teemme ovat sellaisia, että niissä pitää keskittyä sataprosenttisesti siihen, mitä tapahtuu juuri sillä hetkellä, missä se tapahtuu ja mitä siitä kenties seuraa. Näin saadaan näyttelijät herätetyksi siihen, että lavalla ja näytöksissä pitää olla täysin keskittynyt omaan roolihahmoonsa ja lavalla tapahtuviin asioihin. Ajatukset eivät lähde karkailemaan mihinkään muualle.

Yksi erittäin hyvä esimerkki alkulämpästä tai loppulämpästä on improaminen eli improvisaatioteatteri. Siinä esimerkiksi kaksi näyttelijää menee lavalle, muut antavat heille paikan ja sitten kohtaus alkaa. Aikaa ei ole tuhlattavaksi sekuntiakaan ja pitää esittää ja näytellä ne asiat, mitkä ensimmäisenä tulevat mieleen. Improaminen on yksi teatterin vaikeimmista osaamisaloista. Se on hauskaa, mutta välillä todella haastavaa. Joskus hyvä idea saattaa tulla mieleen ja siitä pystyy jalostamaan näyttelemistä helposti eteenpäin, mutta välillä mitään ajatusta ei tule. Silloin pari, joka on sinun kanssasi lavalla, saattaa pelastaa koko tilanteen, eikä hetki olekaan enää niin kuumottava. Improamisessakin voi kehittyä ja se vaatiikin paljon harjoittelua.

Uurastus kuuluu harrastukseen

Pienen teatterikoulun Elkut-ryhmä katsomassa videotalennusta omasta näytelmästään, Modernisoidusta Punahilkasta. Kuvassa ovat Bella Harstela (vas.), Lotta Behm, Aliina Leppäkoski, Tiuku
Suomi ja Netta Kivelä (Kuva: Kirsi Lindholm).

Kaiken hauskan ja hupsujen tekemisien keskellä on myös kaikki työ, mitä teatteriin laitetaan. Ei saa unohtaa sitä 70 sivun pituista käsikirjoitusnippua, jonka kaikki omat vuorosanat pitää osata vaikka unissaan. Ei saa unohtaa myöskäänkaikkea harjoittelua, mitä näytteleminen vaatii. Varsinkin suurissa näytelmissä treeneistä pois jääminen vain siksi, ettei huvita, ei tule kysymykseen.

Teatteri on osittain vähän kuin joukkuelaji. Jos sinä olet pois, joku joutuu paikkaamaan roolisi myös omansa lisäksi. Se lisää hankaluuksia, varsinkin kun näiden poissaolijoiden määrät vielä tuplattaisiin tai triplattaisiin.

Joskus voi tuntua myös epäreilulta, kun toinen saa suuremman roolin kuin itse. Jos pitäisi päättää, olisinko mieluummin itse päänäyttelijä vai hevosen takapuoli, vastausta ei tarvitsisi kovinkaan kauan miettiä. Mutta vaikka olisikin se pieni rooli, jokainen rooli on yhtä tärkeä. Jonkun on pakko näytellä sitä hevosen takapuolta ja joku saa olla päänäyttelijä. Eihän siitä tulisi mitään, jos meillä olisi vaikka 20 Romeota ja Juliaa. Vaikka tekijä voi olla pieni, niin teko on suuri.

Haastattelin erästä teatteriystävääni ja pyysin häntä jakamaan omaa kokemustaan teatterista.

Kuka olet?
– Olen Lotta Behm, 15-vuotias tyttö Jokioisilta. Reipas ja pirteäluonteinen. Harrastan teatteria Forssan teatterissa.

Milloin aloitit teatterin ja miten sinut otettiin vastaan?
– Aloitin teatterin harrastamisen ensin Rauhaniemen kesäteatterissa maaliskuussa 2022 ja sitten aloitin myös Forssan teatterissa syyskuussa 2022. Minut otettiin iloisesti vastaan ja sain paljon kavereita, kun pääsin alkujännityksestä ohi ja ryhdyin juttelemaan enemmän.

Miksi juuri teatteri?
– Siinä saa ilmaista itseään ja tykkään esiintymisestä. Se on myös vain yksinkertaisesti kivaa.

Millaista teatterin harrastaminen on?
– Se on hauskanpitoa, mutta vaatii myös paljon työtä. Esimerkiksi, kun esitykset lähestyvät ja ei saa käyttää enää käsikirjoitusta apuna. Mutta se myös palkitsee paljon, kun näkee kaiken työn, mitä sen eteen on tehnyt.

Mitä teatteri harrastuksena on antanut sinulle?
– Rohkeutta. Ilmaisen tunteitani paremmin sekä eri tavoin. Käytän ääntäni paremmin niin teatterissa kuin niissä tilanteissa, joissa sitä muutenkin tarvitsen.

Aiotko pitää teatterin vain harrastuksena vai tavoitteletko esimerkiksi ammattia?
– Lähtökohtaisesti harrastuksena, mutta ehkä jossain elämänvaiheessa vielä ammattina.

Miksi teatteria kannattaa harrastaa?
– Saa paljon uusia ystäviä ja se on vain hauskaa.

NETTA KIVELÄ
kirjoittaja oli TET-harjoittelussa Ylöjärven Uutisissa.