Kaupunginvaltuusto kokoontui viimeistä kertaa tänä vuonna – Katso tallenne kokouksesta

Ylöjärven kaupunginvaltuusto kokoustaa tänään maanantaina viimeisen kerran tänä vuonna. Esityslistalla on valtuustoaloitteiden ohella muun muassa tämän vuoden toinen muutostalousarvio sekä lausunto hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen.

Tämän vuoden toiseen muutostalousarviioon on koottu loppuvuoden aikana esiin nouseet määrärahojen muutostarpeet. Esityksen mukaan nettomenomäärärahaa voidaan pienentää hallinto- ja talousosastolta sekä hyvinvointilautakunnalta. Teknisellä lautakunnalla on puolestaan lisämäärärahatarpeita.

Valtuusto käsittelee myös lausuntoa, joka annetaan Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen koskien kaupunginvaltuuston 11. syyskuuta tänä vuonna tekemää päätöstä. Valituksen hallinto-oikeuteen on tehnyt perussuomalaisten valtuutettu Erja Pelkonen. Päätösehdotus on, että Ylöjärven kaupunki vaatii valituksen, kaupunginvaltuuston päätöksen täytäntöönpanokieltoa koskevan vaatimuksen sekä oikeudenkäyntikuluja koskevan vaatimuksen hylkäämistä.

Valtuuston pöydällä on kaikkiaan kuusi valtuustoaloitetta. Käsittelyssä on muun muassa aloite anonyymiin rekrytointiin siirtymisestä sekä aloite siitä, että Ylöjärven kaupungin tulisi tukea voimakkaammin junioriurheilua ja eri urheilulajeja.

Suoraa lähetystä valtuuston kokouksesta voi seurata tältä sivulta kello 17 alkaen.

(Uutista päivitetty klo 18.43)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?