Varavaltuutettu Leena Risku (kesk.) hämmästelee mielipidekirjoituksessaan (Ylöjärven Uutiset, 13.10.2023) laatimansa aloitteen saamaa vastaanottoa Ylöjärven kaupunginvaltuustossa 9.10.2023. Kirjoituksessaan Risku jopa epäilee valtuutettujen kykyä ymmärtää, mistä hänen ehdotuksessaan on kyse. Valtuuston äänestyksessä 39 valtuutettua 51:stä oli sitä, mieltä, että kotihoidon erillistä kuntalisää ei Ylöjärvellä kuulu enää lisäselvittää vajaan 10 000 euron hintaan, tai ottaa väliaikaisjärjestelynä käyttöön. Ymmärryksen puutteeseen vetoaminen eriävien mielipiteiden ja näkökulmien vuoksi on kummastuttavan ylimielistä.
Valtuuston päätösvaltaan ei kuulu lainkaan se, miten yksittäinen perhe valitsee omat hoitojärjestelynsä. Kokouspykälässä ei siis ollut kyse siitä, onko lapselle parasta kotihoito vai varhaiskasvatus. Varhaiskasvatukseen osallistumista on tutkittu paljon. Kuten yleisesti ihmistieteisiin, myös kasvatustieteelliseen tutkimukseen kuuluu tutkimusparadigmojen ajoittaiset muutokset. Kasvatustieteen ja tutkimuksen luonteeseen myös kuuluu tutkimusten välinen vuoropuhelu ja evoluutio.
Irrallisten viittausten käyttö nopeana argumenttina suuntaan tai toiseen ei anna täydellistä ja todenmukaista kuvaa tutkimuksesta, menetelmistä tai todellisista tuloksista. Kuitenkin niin Euroopan Unionin, Suomen kansallisena kuin Tampereen seutukunnan linjauksena on varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostaminen. Näille linjauksille on aidosti vahvat kasvatustieteeseen, kehityspsykologiaan ja sosiologiaan, mutta myös yhteiskuntakehitykseen liittyvät perusteet.
Riskun aloitteen ymmärrettävä ja valtuustossa laajasti jaettu huoli varhaiskasvatuspaikkojen kohtaantohaasteista on vakavasti otettava. Tosiasia on, että tilapäisesti ja tietyillä alueilla varhaiskasvatukseen on jonoa. Tilanteeseen yhtenä syynä väitän olevan vahvan nojautumisen yksityisiin palveluntuottajiin varhaiskasvatuksen palveluverkkoa suunniteltaessa. Tietyt viivästymisen ja vetäytymisen riskit ovat yksityisellä puolella realisoituneet.
Samaan aikaan useat perheet kokevat paremmaksi vaihtoehdoksi kunnallisen varhaiskasvatuksen, johon kysyntä pääosin kohdistuu. Epäsuhtaan auttaa vain kunnallisen varhaiskasvatuksen lisääminen. Näennäisten säästöjen ja väliaikaisten, kalliiden kikkailujen sijaan valtuuston pitää hoitaa varhaiskasvatuspaikkojen kohtaanto-ongelma jämptisti ja kestävällä tavalla. Kun uusia alueita kaavoitetaan ja rakennetaan, pitää oman päiväkoti- ja kouluverkon pysyä mukana.
Kunnan perustehtävistä yksi kaikkein keskeisimmistä on varhaiskasvatus- ja koulutuspalveluiden järjestäminen ja niiden kehittäminen. Varhaiskasvatus ja peruskoulu – suomalaisen koulutusjärjestelmän kansainvälistäkin tunnustusta saaneet perustat – ovat paras keino tasata lasten taustoista johtuvia eriarvoistavia tekijöitä, ja näihin palveluihin osallistuminen on kaikkien lasten oikeus. Kunnan velvollisuus on tarjota varhaiskasvatus kaikille alle kouluikäisille lapsille. Juha Sipilän (kesk.) hallitus tosin rajasi subjektiivista varhaiskasvatusoikeutta ja kasvatti mitoituksen myötä ryhmäkokoja. Nämä päätökset Marinin hallitus viisaasti kumosi viime hallituskaudella.
Odotus siitä, että kuntalisän kannustamana kotihoidon lisääntyminen ikäänkuin varaventtiilinä hoitopaikkojen kysynnän ja tarjonnan välillä edes auttavasti on valitettavan epärealistinen. Todellisuus kun on kompleksinen. Vaikutukset ovat myös epämääräisiä siitä syystä, että perheiden tilanteet ja varhaiskasvatuspaikkojen kysyntä voivat muuttua nopeastikin. Varhaiskasvatuspaikkojen kysyntä maantieteellisesti ja ajallisesti ei mitä todennäköisimmin kohdentuisi ennustettavasti ja optimaalisesti niin, että ryhmiä voisi jäädä syntymättä, tai edes, että paikkoja vapautuisi kysynnän mukaisesti.
Koska realistiset vuotuiset kustannusvaikutukset pienelläkin varhaiskasvatuksesta kotihoitoon jäävien määrällä ja noin 300 euron kuukausittaisella kuntalisällä olisivat kunnalle yksinkertaisella matematiikalla seitsennumeroisia (esimerkiksi kuntalisä 400 perheelle x 300 euroa kuukaudessa x 12 kuukautta), vaikuttaisi kotihoitolisä takuulla muihin sivistysosaston kehittämistarpeisiin. Kunnan maksama lisäraha yksittäisille vanhemmille, heidän varallisuudestaan huolimatta, olisi siis pois jostakin muusta tarpeesta kasvatus- ja opetuslautakunnan budjetissa. Kuntalisäähän maksettaisiin niillekin vanhemmille, joiden lapsi olisi jo valmiiksi kotihoidossa.
Yhtälöön vaikuttaa myös kokonaistaloudelliset epäsuorat vaikutukset. Jos yhä useampaa vanhempaa (äitiä) kannustetaan jäämään kotiin, on sillä vaikutukset kunnan saamaan verokertymään niin tuloveron kuin yritysten maksaman yhteisöverotuoton kannalta (työvoiman saatavuusongelmat vaikuttavat yritysten tulokseen). Kotihoidon tukea saavista 90 prosenttia on naisia, joten kysymys on erityisesti naisiin vaikuttava.
Yhteiskunnallisiin vaikutuksiin kuuluvat myös pitkien kotihoitojaksojen vaikutukset erityisesti naisten ansiokertymään, tuloeroihin ja sitä kautta eläkkeisiin, mahdollisesti myös rekrytointisyrjintään ja työehtoihin. Vastuulliseen päätöksentekoon sisältyy päätösten vaikutusten arviointi laajassa mittakaavassa ja ymmärrys päätösten seurannaisvaikutuksista.
Päättäjien vastuullisuutta osoittaa myös kyky menojen priorisointiin, kun kaupunki varautuu useisiin peräkkäisiin alijäämäisiin vuosiin. Hankalinakin aikoina kunnan tulee toimia tuloerojen synnyttämää eriarvoisuutta tasaavana. Parhaiten ja kaikki lapset tavoittaen se onnistuu palveluiden kehittämisen kautta.
Sen sijaan, että kehitetään byrokraattinen rakenne rahan suoraan jakamiseen, kaupungin rajalliset resurssit pitää osata kohdentaa vastuullisesti ydintehtäviin ja niiden laadun kehittämiseen.
Jenni Kiiskinen
kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen (vihr.)
