Rakennusyhtiöltä poikkeuksellinen veto: Taloteko rakentaa omalla riskillä Siltatien alueelle uutta rivitaloyhtiötä, vaikka pankinjohtakin toppuutteli suunnitelmia

13.09.2023 13:00

Taloteko Oy:n uudella työmaalla Siltatien Hiilimiiluntiellä rakennetaan täyttä häkää uutta kolmen rivitalon yhtiötä. Rakennuttajan mukaan yrityksessä ei olla edes harkittu lomautuksia, vaikka valtakunnallisesti asuntojen kysyntä on pysähtynyt.
Siltatien alueella Hiilimiiluntie 2:een valmistuu ensi kesäkuussa kolmen rivitalon asunto-osakeyhtiö Ylöjärven Hiilimiilu. Rakennuttaja Taloteko Oy:n toimitusjohtaja Heikki Riihimäki (vas.) ja työmaamestari Pertti Koskela kertovat, että asunnot ovat  muuttovalmiita kesäkuussa.

Rakennusalan konkurssiuutisia on saatu lukea viime aikoina tihentyvään tahtiin, ja moni rakennusalan yritys on kertonut lykkäävänsä uudisrakennushankkeidensa aloittamista kriisiytyneen tilanteen vuoksi ostajien kaikottua.

Siltatien uudella asuinalueella Hiilimiiluntiellä kuitenkin uskotaan, että hyville asunnoille kyllä löytyvät oikeat ostajat. Pirkkalalainen Taloteko Oy ryhtyi heinäkuun lopussa rakentamaan Hiilimiiluntielle uutta kolmen rivitalon yhtiötä As Oy Ylöjärven Hiilimiilua, vaikka jopa pankissa toppuuteltiin hankkeen aloittamista.

– Pankinjohtaja ehdotti, että ei nyt Heikki lähdetä tekemään mitään. Päätimme kuitenkin ottaa riskin ja lähteä alkuun omalla rahoituksella, Taloteko Oy:n toimitusjohtaja ja yrityksen perustaja Heikki Riihimäki kertoo.

Rakennuttaja myöntää, että rakennushankkeen aloittaminen on tämänhetkisessä tilanteessa poikkeuksellinen veto, ja vaatii yritykseltä riskinottokykyä ja luottamusta tulevaan.

– Meillä piti lähteä käyntiin Hervantajärvellä kerrostaloprojekti, mutta emme uskaltaneet lähteä sitä viemään eteenpäin, kun ennakkomarkkinointikaan ei tuottanut toivottua tulosta. Päätimme tuolloin, että käynnistämme tämän Siltatien työmaan ja keskitämme kaikki voimavarat ja resurssit tänne.

Taloteko Oy:n toimitusjohtaja Heikki Riihimäen mukaan kaikki rakennusyhtiön työntekijät on nyt keskitetty Hiilimiiluntien rakennustyömaalle, eikä muita rakennusprojekteja aloiteta ennen rivitaloyhtiön valmistumista. Hän sanoo, ettei työntekijöiden lomauttaminen ole käynyt hänellä mielessäkään.

Riihimäki sanoo, että toinen vaihtoehto olisi ollut kaikkien työntekijöiden lomauttaminen.

– Meidän toimitamme olisi aivan nollissa, jos lomauttaisin koko henkilökunnan, ja vuositasolla se aiheuttaisi 300 000 euron tappiot. Meillä on niin hyvä porukka, että on kunnia-asia pitää heidät töissä.

Hän muistuttaa, että rakentamisen jatkaminen on tärkeää myös muiden alan toimijoiden vuoksi.

– Se on niin, että jos rakentajat lopettavat rakentamisen, niin kaikki loppuu. Se vaikuttaa esimerkiksi koneurakoitsijoihin ja kuorma-autoyrittäjiin, lvi- ja sähköurakoitsijoihin, kalustetehtaisiin sekä puu- ja betonielementtitehtaisiin. Vaikuttavuusketju on siis aika pitkä.

Lue myös: Myyntihyytymä on tuonut uusien asuntojen hintoihin isoja alennuksia – Rakennusyhtiöiden tulevaisuus peittyy sankkaan korkosumuun

Rakennuttaja myöntää, että rakennushankkeen aloittaminen on tämänhetkisessä tilanteessa poikkeuksellinen veto, ja vaatii yritykseltä riskinottokykyä ja luottamusta tulevaan. – Meillä piti lähteä käyntiin Hervantajärvellä kerrostaloprojekti, mutta emme uskaltaneet lähteä sitä viemään eteenpäin, kun ennakkomarkkinointikaan ei tuottanut toivottua tulosta.

Asunnon varaaminen ei vielä sido

As Oy Ylöjärven Hiilimiilun kolmeen rivitaloon valmistuu yhteensä 20 perheille suunniteltua rivitaloasuntoa. Yhtiössä on kaupan kaksioita, kolmioita ja nelikkoja, joiden neliöhinta on noin 3 500 euroa. Kohde on ollut ennakkomarkkinoinnissa huhtikuusta saakka ja se on täysin muuttovalmis kesäkuussa 2024.

Riihimäen mukaan 20 asunnosta kahdeksan asuntoa on tällä hetkellä varattu kirjallisesti. Asunnon varaaminen edellyttää ostajaehdokkaalta 300 euron suuruista varausmaksua, joka ei kuitenkaan sido asiakasta vielä asunnon ostoon.

Pankki taas edellyttää lainaehdoissaan 50 prosentin varausasteen täyttymistä asuntojen myynnissä, jotta rakennushankkeelle voidaan myöntää yhtiölaina. Tässä tapauksessa yhtiölaina heltyisi siis sillä, että yhtiöstä on varattuna 10 asuntoa tämän vuoden lokakuuhun mennessä.

Riihimäki sanoo, että tarvittavan varausasteen täyttyminen uudiskohteessa on tällä hetkellä erittäin hankalaa, mutta ei mahdotonta.

– Ongelma on se, että miten niitä ostajia saadaan, kun tämmöisenä aikana asiakkaita ei ole missään. Asuntojen kysyntä on romahtanut, koska kuluttajien luottamus talouteen on niin alhaalla. Suurin ostajavolyymi odottaa tällä hetkellä joko korkojen laskua, asuntojen hintojen laskua tai sodan päättymistä.

Lue myös: OP Koti Pirkanmaan Antti Toivanen: ”Asuntokauppa piristyy ensi vuonna, patoutuma purkaantuu”

Työmaamestari Pertti Koskela kertoo, että tällä hetkellä työmaalla ovat käynnissä pohjatyöt. – Täällä asennetaan nyt pohjaviemäreitä, maalämpölinjoja ja sadevesilinjoja. Myös kivijalan muotitukset on aloitettu. Ensimmäiset elementtiasennukset aloitamme viikolla 43.

Rivitaloille on pian kysyntää?

Kaikesta huolimatta Riihimäki uskoo, että uudet rivitalot löytävät ostajansa. Hänen mukaansa uusia rivitaloja rakennetaan Pirkanmaalla nyt niin vähän, että kysyntää saattaa olla tulevaisuudessa enemmän kuin tarjontaa.

– Mutta esimerkiksi kerrostaloasunnoissa tarjontaa on erittäin paljon. Sen vuoksi rakennusyhtiöitä menee nyt konkurssiin, koska niillä on myymättömiä asuntoja. Kun vanhat ovat vielä myymättä, ei uusia kohteita voida rakentaa. Valitettavasti se on pelin henki tällaisena aikana, että osa toimijoista poistuu markkinoilta.

Riihimäki kuitenkin toteaa, että vaikka uutiset ovat ikäviä, ei hän ole itse menettänyt yöuniaan.

– Olen turtunut yrittäjä, joka on osallistunut 80-luvun kulutusjuhlaan, ollut osallisena 90-luvun lamassa ja nähnyt 2008 finanssikriisin. Jotakin kriisiä oli myös 2013. Eli näitä tulee ja menee. Yrittäjälle on paras paikka se, kun kriisi on ohi ja huomataan, että siitäkin selvittiin. Siksi nyt ei pidä kaivautua mihinkään monttuun, vaan mennään eteenpäin, kuten Timo Jutila sanoi.

– Sitä paitsi, jos tästä kohteesta asuntoja jäisi myymättä, niin voimme joko myydä niitä pikkaisen halvemmalla tai asunnot voidaan vaikka vuokrata. Onhan myös asuntovuokrausta harjoittavia yrityksiä, eli en näe tässä mitään ongelmaa. Uutiset ovat nyt niin kauhean synkkiä, vaikka pitäisi katsoa asioita positiivisesti.

Rakennuttaja huomauttaa,  että rakentamisen jatkaminen on tärkeää myös muiden alan toimijoiden vuoksi. – Se on niin, että jos rakentajat lopettavat rakentamisen, niin kaikki loppuu. Se vaikuttaa esimerkiksi koneurakoitsijoihin ja kuorma-autoyrittäjiin, lvi- ja sähköurakoitsijoihin, kalustetehtaisiin sekä puu- ja betonielementtitehtaisiin. Vaikuttavuusketju on siis aika pitkä.