Ylöjärven Uutiset julkaisee yhtäaikaa Kaurasmäen Salea koskevan mielipidekirjoituksen sekä siihen lähetetyn vastineen.
MIELIPIDE
Kaurasmäen Sale suhtautuu romaninuoriin rasistisesti
Torstaina 23.3. kello 16–17 Ylöjärven Kaurasmäen Salen myyjä oli rasistinen ja halveksuva meitä kolmea tyttöä kohtaan. Minä ja kaksi serkkuani olimme menossa katsomaan Salea, kun se oli juuri valmistunut remontista. Katsoimme kosmetiikkahyllyä kaikessa rauhassa ja puhuimme, mitä aiotaan ostaa, kun olemme valmiita. Yksi naispuolinen myyjä tuli viereen, huomasimme hänet ja moikkasimme kohteliaasti häntä. Hän sanoi järeästi meille, että emme saa koskea mihinkään ja sanoi, että ”lähtekää pois täältä kaupasta ja tulkaa takaisin, kun teillä on rahaa.”
Huomiona, että olemme romanitaustaisia ja hän ei toiminut muita asiakkaita kohtaan näin. Muille hän oli oikein ystävällinen, mutta päätti ottaa meidät silmätikukseen. Yritimme selittää, että meillä on rahaa ja näytimme myös rahat hänelle, mutta se ei riittänyt vaan hän vain jatkoi sanomista, että meidän pitää lähteä, emmekä saisi tulla takaisin, koska häiritsimme kuulemma häntä ja muita asiakkaita. Vaikka siis olimme ihan hiljaa ja katsoimme vain kosmetiikkatuotteita.
Mielestämme tämä ei ole todellakaan oikein ja haluamme muutoksen tähän asiaan. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun me ja sukumme saamme tällaista kohtelua Salesta. Tämä rasistinen käytös on loputtava meitä kohtaan. Toivomme, että joku ottaa asiaamme kantaa ja tekee tähän muutoksen. Toivomme myös, että muut vähemmistöt eivät saa tällästä kohtelua Salessa.
Olemme liian kyllästyneitä siihen, että emme saa asioida kaupoissa rauhassa ilman, että vartijat tai myyjät lähtevät seuraamaan meitä ilman mitään syytä. Toivomme, että muut kaupat ja erityisesti Sale ottaisi huomioon ihmisten välisen tasa-arvon.
Ystävällisin terveisin:
Sandra Salojensaari 12-v. ja kumppanit 14-v. ja 12-v.
VASTINE
Kaurasmäen Sale vastaa
Haluan kiittää nuoria rohkeasta palautteen antamisesta ja arvokkaan keskustelun aloittamisesta. Otamme kaikki syrjintään liittyvät syytökset vakavasti. Olemme sitoutuneet toimimaan syrjimättömästi ja yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti, emmekä kohtele asiakkaitamme epäasiallisin perustein.
Kaurasmäen Salessa asioi paljon nuoria, ja toisinaan osalla on tapana jäädä varsin pitkäksikin ajaksi viettämään aikaa hyllyjen väliin. Näin oli käynyt myös kirjoittajan kuvaamassa tapauksessa.
Toivotamme kaikki asiakkaat jatkossakin lämpimästi tervetulleiksi Saleen. Noudattamalla yhteisiä pelisääntöjä takaamme jokaiselle tilaa asioida myymälässä ja mahdollisimman sujuvan asiakaskokemuksen.
Keskustelemme asiasta vielä mielellämme kasvotusten asianosaisten kanssa, jos heille nousee kysyttävää.
Yhteistyöterveisin:
Sanna Viitaniemi
Sale-ryhmäpäällikkö, Pirkanmaan Osuuskauppa