Onko vika vaalikoneissa vai minussa?

Kolumnin kirjoittaja on Ylöjärven Karhella hevostallia pyörittävä kirjailija.

Tein neljä eri vaalikonetta. Huomaan olevani pienpuolueiden kannattaja. Maikkarin vaalikone näyttää lopussa ”minun eduskuntani” -kaavion ja minun eduskunnassani Vapauden Liitolla näyttää olevan 69 paikkaa. Kristallipuolueestakin lehtereillä istuu 7 kansanedustajaa, minkä lisäksi mukana on jengiä sellaisistakin puolueista, joista en ole koskaan kuullut. Vihreitä ei näytä päässeen mukaan ollenkaan. Ehkä ensi kaudella sitten.

Näiden vaalien alla käytävässä keskustelussa ja vaalikoneiden kysymyksissä on mielestäni taas jotain hämmentävää. Kysymykset tuntuvat kiteytyvän tähän: ”Oletko valmis maksamaan enemmän veroja saadaksesi edes nykyisentasoisia julkisia palveluita?”

Rahavirta Suomen rajojen ulkopuolelle ei tunnu olevan enää katkaistavissa, tai ainakaan siihen ei kysytä kenenkään mielipidettä. Homma tuntuu käpertyvän äänestäjien osalta siihen, että jos haluamme vaikka hoitajille enemmän palkkaa, niin se verotetaan suoraan omastamme. Isot rahat ja luonnonvarat saavat valua muualle, ja me voimme sitten miettiä täällä kotomaassa, että miten jäljelle jääneet pennit jaetaan. Saako Irma vanhainkodissa lämpimän ruuan vai pitäisikö Saulin päästä tämän vuoden puolella lääkäriin ja kenen etuuksista nämä leikataan.

Yksikään vaalikone ei edes sivua kotimaista ruuantuotantoa tai omavaraisuutta eikä sähkön hintaa. Minä kun olen siitä yksinkertainen ihminen, että minulle olisi tärkeintä, että olisi jatkossakin ruokaa ja lämpöä.

Se, mikä minua ei varsinaisesti yhtään kiinnosta, varsinkaan silloin, jos on nälkä ja vilu, että montako sukupuolta Suomessa katsotaan olevan. En ymmärrä miksi ihmisten fokus ohjataan vaalien alla johonkin kolmansiin ja neljänsiin sukupuoliin, joiden olemassaolo tai -olemattomuus koskettaa hyvin pientä osaa kansasta millään tavalla. Ikuinen vääntö pakkoruotsistakin alkaa jollain tavalla jo kyllästyttää, koska sekään ei liene tällä hetkellä koulutusjärestelmämme isoin ongelma.

Vaalikoneet tunnutaan rakentavan jostain sellaisesta narratiivista käsin, mitä minä en ymmärrä. Haluaisin niihin vastausvaihtoehdon ”kysymys on epäoleellinen” ja ”onko nämä muka ainoat vastausvaihtoehdot”.

Mukava peli tuo vaalikone on pelata, mutta minä en lopulta tiedä juuri kokoamani eduskunnan kantaa moniin sellaisiin asioihin, jotka koen itse tärkeiksi. Vähän paremmin ehdokkaiden sielunmaisemaan pääsee sisälle, jos lukee heidän perusteluitaan antamiinsa vastauksiin, mutta se taas alkaa olla jo kokopäivätyö.
Ehkä teen lopulta niin kuin aloitteleva totopelaaja, ja valitsen jonkun, jolla on hauska nimi.