Kouluterveyskysely paljasti, että moni kurulaislapsi jättää aamiaisen välistä – Vanhempainyhdistys järjesti koululla aamupalakokeilun, jolle halutaan jatkoa

Kurun Yhtenäiskoulussa aloitettiin viime syksynä kokeilu, jossa kaikki aamukahdeksaan tulleet oppilaat saivat koulussa pienen aamupalan. Kokeilua haluttaisiin jatkaa myös väistötiloissa Parkkuussa, mutta tämä edellyttää sponsorituen saamista.
Kouluterveyskyselyn mukaan huolestuttavan moni kurulaisoppilas skippasi kotona aamupalan.Tästä syystä Kuru Yhtenäiskoulussa aloitettiin viime syksynä aamupalakokeilu. (Kuva: Mari Liukonsuo)

Aamupalakokeilu aloitettiin Kurun Yhtenäiskoulussa viime lokakuussa entisen rehtori Satu Lähteenmäen aloitteesta. Kokeilu oli perusteltu, sillä viime talvena julkaistun kouluterveyskyselyn tulosten mukaan huolestuttavan moni kurulaisoppilas ei syö kotonaan aamiaista, millä on vaikutusta muun muassa opiskeluvireyteen.

– Lisäksi Kurussa moni oppilas on koulukyydityksen varassa ja esimerkiksi omatkin lapseni syövät aamupalan jo ennen seitsemää. Kouluruokailu on yleensä vasta klo 11 maissa, jolloin monella oppilaalla on aamupalasta jo pitkä aika, vanhempainyhdistys Kiva ry:n puheenjohtaja Suvi-Tuuli Mäntylä huomauttaa.

Mäntylän mukaan vanhempainyhdistys ottikin kopin aamupalakokeilusta, joka päätettiin järjestää päivittäin kahdeksaan tuleville oppilaille. Rehtori Mari Liukonsuo hankki koulun ruokalaan aamiaista varten oman jääkaapin, jota vanhempainyhdistys täydensi viikottain.

– Tarjoamamme aamupalan ei ollut tarkoitus korvata kotona syötävää aamiaista, mutta se ikään kuin täydensi sitä. Valittavana oli joko jugurtti, hedelmä taivälipalakeksi.

Lue myös: Parkkuun koulussa vallitsee hallittu kaaos, mutta tärkeintä ovat nyt terveet tilat: Muuton jälkeen lasten poissaolot vähenivät heti ja koko henkilökunta on saatu takaisin töihin

Aamupalakokeilu järjestettiin joka päivä kahdeksaan tuleville oppilaille. Tarjolla oli esimerkiki jugurtti tai hedelmä. (Kuva: Mari Liukonsuo)

Aamupalalle on kysyntää

Aamupalaa tarjoiltiin kahdeksaan tuleville oppilaille muutaman kuukauden ajan, kunnes yhtenäiskoulun sisäilmaongelmat laittoivat kokeilulle stopin.

Mäntylä sanoo, että oppilailta saatu palaute kertoo, että kokeilua olisi syytä jatkaa myös nykyisissä väistötiloissa Parkkuun koulussa.

– Oppilaat kokivat aamupalan hyväksi ja että se sai heidät jaksamaan paremmin. Koulun henkilökuntaahan tämä kokeilu työllisti, mutta näen, että se oli sen arvoista. Aamupalalle on selkeästi kysyntää ja sitä tarvitaan.

Mäntylä sanoo, että aamupalatarjoilun jatkuminen Parkkuussa vaatisi nyt sponsoritukea. Tukensa voivat antaa niin yrittäjät kuin yksityishenkilöt.

Viime syksyn perusteella viikon aamiaistarjoilut kustantavat viikkotasolla 80–100 euroa, noin 0,5 euroa per oppilas  – tosin nyt aamupaa eivät ole nauttimassa Tredulla väistötiloissa opiskelevat kutosluokkalaiset ja yläkoulun luokat.

– Voi olla, että aamupalakulu olisi nyt siis pienempi. Toivon, että sellaiset halukkaat sponsorit, jotka näkisivät tämän aamupalatarjoilun arvon, ottaisivat meihin yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen vanhempainyhdistyskiva@gmail.com.