Aiheettomien valitusten tehtailuun on saatava loppu – Auttaisiko 500 euron käsittelymaksu?

20.01.2023 07:00

Maan tapa on, että kaavoista ja merkittävimmistä rakennushankkeista aina valitetaan. Valittaminen on niin arkipäiväistä, että rakennuttajat ja kaavoittajat aikatauluttavat niiden viemän ajan hankkeidensa aikataulusuunnitelmiin.

Viimeksi me Ylöjärven Uutisten seuraajat luimme Räikän kerrostalojen rakennushankkeen viivästymisestä (31.12.22).

Suurin syy valitusten tekemiseen on tyytymättömyys kaavojen sisältöön ja myöhemmin niiden mahdollistaman rakentamisen edeltäviin lupahankkeisiin. Pitkät käsittelyajat johtuvat valitusten suuresta määrästä.

Valituksista suurin osa on perusteettomia, siis sellaisia, joilla ei lain mukaan ole menestymisen mahdollisuuksia. Esimerkiksi valittajan tyytymättömyys kaavassa osoitettuihin määräyksiin mahdollistaa harvoin valituksen läpimenon.

Lue myös: Sarjavalittaja taas vauhdissa – Räikän alueen kerrostalojen rakentaminen lykkääntyy 

Perusteettomat valitukset vaikeuttavat työvoimaintensiivisen rakennusalan työllistämistä sekä hidastavat kaupunkien kehittymistä. Vuosittain Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa ratkaistaan kymmeniä, ellei satoja, valituksia, joiden läpimenolle ei ole ollut minkäänlaisia edellytyksiä.

Meidän on huolehdittava siitä, että perusteettomien valitusten tehtailu tulpataan määräämällä valituksille esimerkiksi viidensadan euron käsittelymaksu, joka menetetään valtiolle siinä tapauksessa, että valitus hylätään. Lisäksi viranomaisten tulee selkeämmin esittää, mitkä ovat ne perusteet, joihin valittajalla on mahdollista vedota.

Hallinto-oikeuksien tulee lisäksi selvittää, olisiko ilmeisen perusteettomille valituksille osoitettavissa oma käsittelypolkunsa, jolloin valitus voitaisiin käsitellä jopa muutamassa kuukaudessa.

Jussi Haavisto, kansanedustajaehdokas (kok.)

Kommentointi on suljettu.