Itsenäisyyspäivä lähestyy. Varsinkin tänä aikana soisi, että kukin pysähtyisi miettimään, mitä se itsenäisyys oikeastaan merkitsee. Vaikka maailma on muuttunut koko ajan globaalimpaan suuntaan, ainakaan minä en koe, että oma maa, kieli ja kulttuuri olisivat käyneet yhdentekeviksi. Ne ovat tärkeitä asioita, vaikka maailma ympärillämme on muuttunut ja muuttuu yhä kansainvälisemmäksi kansojen ja tapojen sekoittuessa.
Menneenä kesänä on pidetty yleisurheilussa sekä maailman- että euroopanmestaruuskisat. Noita kisoja tuli seurattua pitkästä aikaa. Yksi kummallinen ja omasta mielestäni tuomittava tapa näyttää vakiintuneen yleisesti käyttöön. Kun kilpailusuoritus on ohi ja voittajakolmikko selvillä, annetaan kolmelle mitalistille katsomosta, varmaan valmentajien toimesta, omien maiden liput pahoinpideltäviksi. Lippuihin kietoudutaan, niihin pyyhitään hikeä ja niitä vedetään perässä kunniakierroksella ympäri juoksurataa.
Käsittääkseni nuo riepoteltaviksi joutuvat liput ovat ihan virallisia eri maiden lippuja. Iloitsen minäkin, kun suomalainen voittaa, mutta tuntuu tosi pahalta nähdä, miten siniristilippua vedetään pitkin kenttää. Tuulettamiseen riittäisivät pienemmät, kepeissä heiluteltavat liput.
Ikäpolvelleni on opetettu että lippua on aina käsiteltävä kunnioittavasti. Lipun käsittelystä on olemassa säännöt, muistinvaraisesti näin: Lippu ei saa koskettaa maahan, kun sitä nostetaan salkoon tai lasketaan alas. Lippu voidaan pestä, mutta sitä ei saa ripustaa ulos pyykkinarulle kuivumaan. Lippua saa ja sitä pitää korjata, rikkinäisenä sitä ei saa nostaa salkoon. Lippu pitää laskea auringon laskiessa. Juhannusyö on ainoa yö, jonka lippu saa olla salossa.
Kuinka lippua, joka ei salkoon nostettaessa saa edes hipaista maata, voidaan urheilukilpailussa tahria ja rypistellä? Onko kisoja varten olemassa omat lipunkäsittelysäännöt? Tuskin.
Vai olisiko niin, että kaikenlainen urheilu on niin tärkeää, että sen nimissä voidaan tehdä lähes mitä vain ja kaikki sallitaan?
Olen tietoinen, että urheilusta puhuttaessa on nykyään aina kyse rahoista ja aina vain suuremmista sellaisista. Tiedän, että ihmisen pitää liikkua pysyäkseen jonkinlaisessa kunnossa jo ihan oman hyvinvointinsa vuoksi ja voidakseen täyttää yhteiskunnan hänelle asettamat velvoitteet.
Kaikille löytyy jokin mahdollinen laji. Kuntourheilu on megaluokan bisnes. Urheiluvälineitten valmistus, kuljetus ja myynti antavat leivän valtavalle väkijoukolle maapallolla. Kaikkia kuntoilulajeja varten myydään esimerkiksi juuri siihen lajiin suunniteltuja jalkineita muista vaatteista ja varusteista puhumattakaan.
Ainoa joukkuepeli, jota joskus katselen, on jääkiekko. Sen, jalkapallon, lentopallon ja pesäpallon lisäksi on tullut vaikka mitä joukkuepelejä. En seuraa niitä tarkoituksella, mutta aina joskus niitä puolivahingossa vähän näen. En ymmärrä sitä juhlintaa ja tuulettamista, jonka jokainen saatu piste saa kentällä aikaan.
Ja jos riehuminen rajoittuisi vain urheilun piiriin, mutta sama näyttää olevan muutenkin tapana. Ylävitoset läpsyvät yleensä aina, kun onnistutaan jossakin. Voihan se olla tietty niinkin, että tavat muuttuvat ja kukin sukupolvi tuulettaa tavallaan…
ARMI SAARELA
