Liekkiä on pidettävä yllä – Inflaatio ja energiakriisi uhkaavat elinvoimaa

Ville MäkinenTämä paikallislehden teemanumero kertoo elinvoimasta ja yrittäjyydestä. Elinkeinoelämä voi Ylöjärvellä ja koko Pirkanmaalla hyvin. Tämän huomasi jo siitä, ettei juttuaiheista tähän teemaan ollut todellakaan pulaa vaan karsintaa jouduttiin tekemään rajullakin kädellä.

Kun katsoo tämän numeron sisäsivuille, näkee vain muutamasta esimerkistä, mistä elinvoima muun muassa tällä hetkellä kumpuaa.

Siltatien viidennen vaiheen asemakaavaluonnos kertoo, että Ylöjärvelle nousee jälleen uusi, merkittävän asuinalue. Karhella puolestaan odotetaan jännittyneinä, minkälaisen ratkaisun Karhen koulu lopulta saa. Samaan aikaan Vanhan Räikän kahvilaan haetaan uutta yrittäjää, joka toivottavasti löytyy pian.

Ylöjärven menestysjätti Avant Tecno puolestaan jatkaa laajentumistaan, tätä menestystarinaa kannattaa ihailla ja jopa oppia siitä.

Elovainion Leipomo on sekin jo 20-vuotias, ja elää ja voi hyvin.

Elivoimasta kertovat myös isot kauppatapahtumat, kuten Ylöjärvellä vieraillut Suurtoripäivät sekä tubettajien tähdittämä Elonkerjuumarkkinat Kauppakeskus Elossa.

Paljon siis tapahtuu nyt ja jatkossa. Toki elinvoimaisuuden keskeltä kumpuaa myös muutamia epävarmuuksia, jotka asettevat kysymysmerkkejä tulevaisuuteen.
Energiakriisin ja inflaation aiheuttama hintojen nousu käy kansalaisten kukkarolle Ylöjärvelläkin. Kun kuluttajien ostovoimasta lähtee siivu pois, se näkyy suoraan kauppojen ja palvelujen kassoilla vähenevänä eurovirtana.

Luotetaan nyt kuitenkin siihen, että Ylöjärvellä elinkeinoelämä voi jatkossakin hyvin ja se myös osaltaan siivittää koko ylöjärveläisyhteisöä valoisaan tulevaisuuteen. Vaikka maailman tuulet tuivertavat myös tänne, voidaan liekkiä pitää yllä paikallisesti yhteisvoimin.