Yritän olla sopimatta aamuihini mitään aivotoimintaa vaativaa, vaikka maalaisten oletetaan heräävän puoli tuntia ennen kukkoaan

Kolumnin kirjoittaja on Ylöjärven Karhella hevostallia pyörittävä kirjailija.

Olen ilta-aktiivinen. Lomilla tekemieni empiiristen tutkimusten mukaan minun kuuluisi mennä nukkumaan yhdeltä yöllä ja herätä yhdeksän ja kymmenen välillä aamulla. Tällä rytmillä eläen pystyn muodostamaan järkeviä lauseita heti herättyäni, eikä aamun ensimmäisessä ajatuksessa ole yhtään kirosanaa.

Yrittäjänä olen siitä onnekas, että minun tarvitsee harvoin olla aamukuudelta missään. Yritän olla sopimatta aamuihini mitään aivotoimintaa tai sosiaalista kanssakäymistä vaativaa. Jos kengittäjä sanoo tulevansa ”heti aamusta”, jäykistyn kauhusta. Mikä hänen heti aamunsa on? Se voi olla vaikka kello seitsemän! Jotkut ovat sellaisia, että osuvat vasaralla naulaan jo siihen aikaan, jota itse kutsun aamuyöksi. Minun ”heti aamusta” on kello kymmenen.

”Mene aikaisemmin nukkumaan”, aamuvirkut sanovat. En mene. En mene, koska olen parhaimmillani yhdeksän jälkeen illalla, eikä noita ihania tunteja voi heittää pois. Lisäksi uskallan väittää, ettei se auta. Luulen, että meissä on sisäänrakennettu rytmi, jota ei voi kokonaan ajastaa uusiksi, vaikka sitä voikin hetkellisesti muuttaa.

Maailma on aamuvirkkujen. Varhain heräävää ihmistä pidetään lähtökohtaisesti reippaampana ihmisenä kuin sellaista, joka valvoo myöhään yöhön. En tiedä miksi. En tiedä miksi edelleen hävettää tunnustaa ihmisille, että en mene aamulla kuudelta talliin. En mene edes seitsemältä. Menen kahdeksalta. Hevosia se ei haittaa, koska lähden sieltä vastaavasti yhdeksältä illalla.

Katsokaa, nytkin selittelin tähän perään heti, että miksi minulla on oikeus mennä vasta kahdeksalta talliin. Ei minun tarvitsisi sitä kenellekään selittää. Varsinkin maalaisten oletetaan kuitenkin heräävän puoli tuntia ennen kukkoaan, joten tämä on vaikeaa.

Minä herään, tai ainakin nousen pystyasentoon torkkumaan, puoli kahdeksalta. Melkein joka aamu puhelimessani on ääniviesti, joka on tullut noin kello 6.30. Viestin taustalla on rytmikkäästi rapsahteleva ääni. Se on ystäväni, joka on aamulenkillä koiransa kanssa. Vastaavasti minä voin keksiä raportoida kuulumisiani hänelle yhdentoista jälkeen illalla, jolloin tiedän, ettei viesti enää mene läpi, koska hän on jo nukkumassa.

Samainen kaveri oli tavannut uuden miehen. ”Se on aamuvirkku”, hän hihkui. Hyi, minä ajattelin, mutta hyvä heille. Olisi varmaan turhauttavaa olla suhteessa toisen kanssa, jos vireystasot olisivat viisi tuntia eri ajassa. Puolison kanssa joutuu kommunikoimaan myös kasvotusten, eikä vain parhaan vireystilan aikana äänitetyin viestein. Olisi ikävää, jos aina, kun itse alkaisi päästä jotenkin käyntiin, toisen koneet alkaisivat sammua yksi kerrallaan.

Nostan hattua sellaisille ihmisille, jotka menevät kuuteen aamulla töihin, mutta heräävät kunnolla vasta kymmeneltä. Samoin tunnen suurta kunnioitusta vuorotyöläisiä kohtaan. Johonkin vuoroon se sinun oma rytmisi voi sopia, mutta kaikkiin ei sitten millään. Minusta ei olisi noihin. Toivotankin teille kaikkea hyvää, kaksisataa kuppia kahvia ja kirkasvalolampun!