Juho Ojares jättää valtuuston puheenjohtajan tehtävät – ”Oli pakko viheltää peli poikki”

Viime vuoden elokuusta lähtien Ylöjärven kaupunginvaltuustoa johtanut Juho Ojares (kok.) eroaa tehtävästään.

Ojares pyysi eroa työkuorman, uupumuksen ja henkilökohtaisten perhesyiden takia. Ojares on kertonut olevansa estynyt hoitamasta valtuuston puheenjohtajan tehtäviä 7. syyskuuta alkaen. Eron myöntämisestä päättää kaupunginvaltuusto, joka käsittelee asiaa kokouksessaan 10. lokakuuta. Kaupunginhallitus valmistelee asiaa.

Valtuuston vanhin Seppo Peltola (sd.) luovutti valtuuston puheenjohtajan nuijan Juho Ojarekselle viime elokuussa (kok.).

– On tätä päätöstä kypsytelty jonkin aikaa. Piti lopettaa ennen kuin on liian myöhäistä. Välillä on mietittävä tulevaisuutta ja ennen kaikkea perhettä, Ojares sanoo.

Vaikka kaupunginvaltuusto on ollut kesätauolla, on Ojareksella riittänyt kiireitä.

– En ehtinyt viikkoa enempää kesällä lomailemaan, Ojares huokaa.

Ojareksen mukaan eroon ei liity luottamuspulaa tai mitään muutakaan poliittisesti dramaattista.

– Kaikki ovat ollleet harmissaan erostani, kun ovat kuulemma tykänneet siitä, että olen osannut näitä asioita hoitaa.

Ojares ei aio asettua ehdolle myöskään ensi kevään eduskuntavaaleissa.

– Se projekti siirtyy neljällä vuodella. Pitää levätä jonkin aikaa, että on sitten taas täydessä iskussa tulevaisuudessa.

Ojares kuitenkin toteaa, ettei hänen uransa politiikassa ole missään tapauksessa päättymässä.

– On pakko viheltää peli nyt poikki ennen kuin on ihan burnoutissa, jotta jaksaa pysyä mukana ja palata.

Ojares kiittää muita valtuutettuja ja kaikkia työtovereita hänen puheenjohtaja-ajastaan.

– On ollut tavattoman hieno vuosi ja porukka on ollut mahtava. On ollut hieno toimia puheenjohtajana. Ja eiköhän tulevaisuudessa minun naamani siellä jossain tehtävässä vielä nähdä.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan tehtävää hoitaa valtuuston 1. varapuheenjohtaja Leena Mankkinen (sd.) siihen asti, kunnes uusi varsinainen puheenjohtaja on valittu.

Ojares tarttui kaupunginvaltuuston puheenjohtajan nuijaan 9. elokuuta 2021. Ojares oli viime kuntavaaleissa Ylöjärvellä kokoomuksen ääniharava 1 143 äänellä.

Ylöjärven Uutiset seuraa valtuuston puheenjohtajan vaihtumista tiiviisti seuraavien päivien ja viikkojen aikana.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?