Eppu Normaalin ensimmäisestä maksullisesta keikasta tuli toukokuussa kuluneeksi 45 vuotta. Esiintyminen tapahtui yhteiskoulun Auditoriossa Moisiolla. Myöhemmin yhtye kilpaili alan SM-kisoissa Tampereella, jonka yleisössä Eppuja fiilisteli muun muassa Juice Leskinen. Hän innostui vaatimaan uhmakkaasti raadilta jonkinlaista palkintoa Eppu Normaalille ”tai välit menee poikki”.
Kauan sitten, joskus 1970-luvun jälkipuoliskolla Ylöjärvi näyttäytyi ulospäin hieman erikoisena paikkakuntana. Kuntana, jossa kiellettiin Aku Ankan tilaaminen kirjastoon. Kuntana, jota symboloi fiktiossa tuolloin suositun Tankki täyteen -sarjan hylätyn oloinen bensa-asema Soppeenmäessä. Kuntana, jonka kunnallispolitiikassa kuohui niin, että SKDL ja Kokoomus päättivät solmia ”epäpyhän” liiton nimellä Rekoomus. Kuntana, jonka vireästä nuorisokulttuurista nousi esiin koko maata musiikillaan yhdistävä yhtye nimeltä Eppu Normaali.
Näistä selvimmin historiaan on jäänyt viimeksi mainittu. Jossain vaiheessa senkin piti läpikäydä se yksittäinen hetki, jolloin siipien kantavuutta lähdettiin kokeilemaan ensimmäistä kertaa oman kotikunnan rajojen tuolle puolen. Tämä tarina kertoo tästä historiallisesta päivästä helmikuun lopussa 1977, noin 45 vuotta sitten.
Lavalla kaksi rumpalia
Kun ylöjärveläinen yhtye Heimo Hämähäkki oli syksyllä 1976 ensimmäisten harjoitusten jälkeen Mikko Saarelan (1958-2019) aloitteesta nimetty Eppu Normaaliksi yhteiskoulun legendaarisella tupakkapaikalla, se esiintyi ensimmäistä kertaa julkisesti loppuvuodesta Ylöjärven kunnan nuorison Taidetapahtumassa yhteiskoulun auditoriossa.
Esityksen sekä muoto että sisältö olivat performanssia ja improvisaatiota vapaassa hengessä. Lavalla nähtiin välillä kaksi rumpalia, joista toinen työnnettiin esiin kesken biisin. Pianointro soitettiin koulun käytävältä käsin. Lopuksi yhtye esitti acapellana zorbasmaisesti rivissä tanssien Kipparikvartetin klassikon ’Kaunis Veera’. Martti Syrjän mukaan kyläläiset pitivät heitä lähinnä umpihulluina.
Kokoonpano vaihteli ja alkuun nimenomaisena periaatteena oli, ettei kukaan missään nimessä saanut soittaa sitä instrumenttia, jonka hallitsi. Esimerkkinä saattoi olla brittiläinen Portsmouth Orchestra tai sitten ei. Oli miten oli, vitsi oheni treeni treeniltä ja vähitellen tästä haasteellisesta periaatteesta luovuttiin.
Eput SM-mittelöön
1970-luvun suomalainen rockmusiikki kärsi elitismistä, jonka progressiivisen rockin aikakausi oli tuonut mukanaan. Piti olla taiteellisesti ”kunnianhimoinen” ja ”osata soittaa” – mielellään virtuoosimaisesti. Rock alkoi jossain piireissä vertautua tavoitteiden asettamiseltaan klassiseen musiikkiin. Paradoksaalisesti samaan aikaan listoilla jyräsivät Hurriganes sekä jotkut muut suoran ja brutaalin rockin edustajat.
Yksi ajan ilmiöitä rockin ”virallistamisessa” oli Popmuusikot ry:n aloittama alan SM-kilpailu vuonna 1970. Voittajia olivat olleet mm. Faction, Battaglia Nobility, Super-Suikkis ja Fantasia. Kaikki teknisesti taitavia, musiikillisesti korkeatasoisia ja historian sittemmin tyystin unohtamia nimiä. Voittajalle oli luvassa palkintona levytyssopimus, joka Vanhaa Isäntää lukuun ottamatta ei vienyt alkuvuosien voittajia urallaan kovin pitkälle.
Tämä instituutio kaipasi ylöjärveläisten nuorten miesten mielestä tervettä tuuletusta. Sanalla sanoen: anarkiaa. Anarchy In Pirkanmaa. Toiminnan mies Mikko Saarela ilmoitti ”epäyhtyeensä” Eppu Normaalin vuoden 1977 SM-mittelön paikalliseen karsintaan, joka järjestettiin Tampereella Pub Gorillassa tuon vuoden helmikuussa. Hän ei kylläkään vaivautunut ilmoittamaan asiasta muille, vaan kertoi asiasta vasta osallistumisen varmistuttua.
Aika oli kypsä hypylle tuntemattomaan. Uudet tuulet puhalsivat musiikkirintamalla ja viima ylsi aina Ylöjärvelle asti, mitä edisti Tampereen Kuninkaankadulla sijainneen Epe’s Music Shopin ketteryys vaikutteiden maahantuojana ihan konkreettisten levyjen muodossa. SM-karsinnan aikoihin oli klassisista punkbändeistä albuminsa julkaissut vasta Ramones. Clash oli tehnyt diilin CBS:n kanssa ja sen ensisingle White Riot oli ilmestyvä maaliskuussa. Sex Pistolsilta oli tullut loppuvuodesta 1976 single Anarchy In the U.K., jonka Yleisradio oli tehnyt tutuksi Suomessakin.
”Paikka näytti rähjäiseltä kellarilta”
SM-karsinnat järjestettiin Tampereella Gorillassa – entisen Verkatehtaan uumenissa nykyisen Koskikeskuksen paikalla olleessa kapakassa. Saattoi sitä joku klubiksi ja diskoksikin kutsua. Aikalaisten muistikuvat eivät ole kovin tarkkoja monestakaan syystä: Gorilla oli tähdenlento, jossa meno oli erityisen vauhdikasta. Vaikka tarjolla oli vain keskiolutta, ei paikalla juurikaan raittiina patsastelevia nähty.
– Paikka näytti rähjäiseltä kellarilta, odottaen lähinnä purkamista nykymittapuun mukaan. Sen omisti Teknillisen korkeakoulun Ylioppilaskunta, joka oli edelleen vuokrannut liiketoiminnan eteenpäin”, muistelee SM-kisojen karsinnassa paikalla ollut ja Eppujen esiintymisen valokuviksi tallentanut Takamaan Pop-Laivueen puheenjohtaja Harri Kuusela.
Nuo otokset paljastavat Gorillan seinien keikkajulisteista nimiä, joista osa oli aikakauden eturivin artisteja Suomessa: Kirka, Lea Laven, Seppo Närhi… Eli joku status paikalla oli sen ajan keikka-areenanakin.
Tarkoitus oli päästä irrottelemaan
SM-karsinnassa oli mukana neljästä kuuteen bändiä. Harva muistaa tarkasti, kuinka monta. Pitkään ei tarvinnut kenenkään kilpailevan ryhmän vakuuttaa tuomaristoa, sillä jokainen sai esittää vain lyhyen setin. Eppujen roudarina alkuvaiheessa ahertanut, SM-karsinnassa paikalla ollut Tapio Järvinen muistelee:
– Ohjelmisto koottiin muutamassa illassa. Tarkoitus oli lähinnä päästä hieman irrottelemaan Tampereen Gorilla-klubille. Eput soittivat ainakin Pantsen progeparodian Düsseldorfilaisen konsertto monimutkaisine tahti- ja sointuvaihdoksineen, Martin ensimmäinen sanoituksen sisältäneen itseironisen Esittelylaulun, Be Bop a Lulan suomeksi ylistyksenä kouluruokailulle nimellä Näkkiä ja voita sekä loppurytistyksenä Henry Theelin On armas mulle aallon tie.
Eppujen kokoonpanossa esiintyivät Pantse Syrjä (kosketinsoittimet), Martti Syrjä (laulu), Aku Syrjä (rummut), Juha Torvinen (kitara), Mikko Saarela (basso) sekä Jorma Riihikoski (kitara). Eli lähes se kokoonpano, jolla yhtye tuli lyömään seuraavana vuonna itsensä laajempaan tietoisuuteen. Kaikki olivat 17-19-vuotiaita.
Kaverien harrastelua aikansa sivusta seurannut ja sittemmin itsensä mukaan uittanut, muita musiikillisesti kunnianhimoisempi Pantse laittoi heti setin alkajaisiksi Jorman avantgardistisia riitasointuja huokuneesta kitaroinnista volyymin nollille. Pian ’Jorse’ luopui kokonaan soittopelistään, keskittyen tukemaan muun bändin soitantoa fyysisen eläytymisen keinoin. Gorillan keikka jäi häneltä viimeiseksi Eppu Normaalin riveissä.’
Martti esiintyi selkä yleisöön päin
Yhtyeellä oli ilmiselvästi lavalla hyvä meininki. Saarelan Mikolla oli jalassaan jatsarisaappaat, kaulassa helmet. Kaikilla oli leveät puntit, paitsi Martilla, jonka farkut oli tungettu pitkävartisiin saappaisiin. Muodikas punkestetiikka ei pistänyt silmään liioin yleisön joukosta.
Mikko Saarela kertoo esiintymisestä Santtu Luodon teoksessa Tiimalasin santaa.
– Me tiedettiin, minkälainen juttu se kisa tulee olemaan. Progeharrastus oli Tampereella kuitenkin aika vahvaa. Niitä tiluttajia riitti. Me tiedettiin, että siellä tulee olemaan muutamalla ihmisellä naama norsunvitulla, niin kuin siihen aikaan tavattiin sanoa. Ja kaikki tämä tapahtui, eli siinä mielessä teimme onnistuneen iskun.”
Yleisö oli aluksi jokseenkin äimänä mutta sai kiinni huumorista lopussa. Epuille sittemmin luonteenomaiseksi tavaramerkiksi muodostunut kultivoitu kahjous puri jo tuolloin.
Laulusolisti Martti Syrjä esiintyi suuren osan esityksestä myöhemmän historiankirjoituksen näkökulmasta epätyypillisen introvertilla tavalla: selin yleisöön päin, aivan kuten Jim Morrison Doors-yhtyeen ensimmäisillä keikoilla:
– En mä edes miettinyt sitä sen kummemmin, oli täysin luonnollista laulaa niin.
Yleisössä ollut Juice aisti värinää
Bändejä arvostelleeseen raatiin kuuluivat Popmuusikot ry:n puheenjohtaja Jussi Raittinen, Pekka Markkula ja Timo Kanerva Soundi-lehdestä sekä Vanha Isäntä -yhtyeen muusikot, joista joku totesi vain raadin korville tarkoitetun tiivistyksen katselmuksesta.
– Yhdestäkään näistä bändeistä ei tule ikinä mitään.
Yleisön joukossa ollut Juice Leskinen aisti Eppu Normaalin esityksen aikana oikeanlaista värinää ja innostui vaatimaan uhmakkaasti raadilta jonkinlaista palkintoa Eppu Normaalille ”tai välit menee poikki”.
– En mä tiennyt, tuleeko siitä bändistä koskaan mitään, mutta heillä oli kyllä raikas ote. Muut bändit olivat opetelleet soittamaan hyvin ja muutenkin kaikin puolin säntillistä ja akateemista. Eput oli jotain ihan muuta, Leskinen totesi.
Soundi-lehden edustajat olivat valmiita julistamaan Eput voittajaksi, koska heillä oli ainoina karismaa ja uskallusta esiintyä. Voiton ja jatkopaikan finaaliin vei kuitenkin Young Farmer’s Band, minkä vuoksi Markkula ja Kanerva ilmoittivat eroavansa tuomaristosta protestiksi.
Sen välttämiseksi myönnettiin kompromissina Epuille kunniamaininta lavakoreografiasta. Ryhmä herätti kilpailijoista selvästi eniten keskustelua paikan päällä. Sen verran oltiin ajan hermolla ja jonkin uuden, joskin vielä hahmottoman äärellä, että tuore termi ’punk’ tajuttiin liittää Eppujen esityksen yhteyteen. Jussi Raittinen osoittautui kaukonäköiseksi pelimieheksi, myöntäen edustamansa yhdistyksen matkakassasta pikastipendin taksimatkaan takaisin Ylöjärvelle, sillä viimeiset bussit olivat jo menneet.
Keikka teki lähtemättömän vaikutuksen
Ai niin, jos se jotakuta kiinnostaa, vuoden 1977 rockin Suomen mestariksi kruunattiin sittemmin Jimi Hendrixiä imitoinut Jimi Sumén Dreams. Paremmin muistetaan, että Ramones poikkesi Suomen vierailullaan Tampereen Teknillisellä laitoksella 17. toukokuuta.
Tuo kestoltaan lyhyt mutta volyymiltaan vankka keikka teki lähtemättömän vaikutuksen myös paikalla olleisiin ylöjärveläisiin. Paluuta entiseen ei enää ollut. Jo seuraavana päivänä – 18. toukokuuta 1977 – Ylöjärven yhteiskoulun auditoriossa Eppu Normaalin ensimmäisellä maksullisella keikalla (liput 5 markkaa) biiseihin ladattiin lisää vauhtia ja uhmakkuutta.
Vanhat tuotokset sovitettiin kokonaan uudestaan ja lisää materiaalia alkoi tuoreen näkökulman myötä syntyä vinhaan tahtiin. Syksyllä 1977 Epe Helenius perusti Poko Recordsin ja yhtiön ensimmäisiä kiinnityksiä oli Eppu Normaali.
Lopun tiedämmekin.
Bruce Springsteen on sanonut, että rockbändi on suurin piirtein ainoa työpaikka, jonka saatat jakaa teini-iästä yli seitsemänkymppiseksi nuoruuden ystäviesi kanssa. Eppu Normaalin kanssa kävi näin, joskin E Street Bandin vuosirenkaisiin on vielä matkaa.
Sattuma suosii valmistautunutta mieltä, totesi jo bakteerien ja rokotuksen merkityksen sairauksien hoidossa osoittanut Louis Pasteur.
Missä pojat olisivat ilman bändiä?
Sattumalla oli iso merkitys vuonna 1977 Eppu Normaalin tulevaisuuden kannalta. Jorma Riihikoskesta kaikki olisi voinut päättyä toisinkin.
– Eppu Normaalin jatkuminen oli pienestä kiinni. Ainakin neljän asian piti tapahtua. Saarela tuli omavaltaisesti ilmoittaneeksi yhtyeen rockin SM-kisojen karsintaan, jossa esiintyminen ja sen saama palaute kasvattivat itsetuntoa. Ramones kävi Tekulla, mikä viitoitti musiikillisen suunnan. Epe perusti Poko Recordsin, josta löytyi yhtyettä ymmärtävä levityskanava. Ja mikä tärkeintä, se ensimmäinen single (Poliisi pamputtaa taas) oli tarpeeksi hyvä ja vastaansanomaton, Riihikoski sanoo ja jatkaa:
– Ahkera ja intensiivinen harjoittelukaan ei ollut haitaksi. Ilman noita elementtejä tai ainakin osaa niistä skenaario olisi saattanut olla toisenlainen. Saarela ja Pantse olivat siirtyneet ylioppilaaksi tultuaan opiskelemaan Helsinkiin ja olisivat ehkä jääneet sille tielle. Saarela jäikin sittemmin. Osa jätkistä olisi varmaan jatkanut musiikin parissa muodossa tai toisessa, toiset sijoittuneet porvarilliseen ammattiin. Jotkut jättivät koulun kesken ja loputtomasti voi spekuloida, minne he taas olisivat päätyneet ilman pitkäaikaiseksi menestykseksi ja vakaaksi leipäpuuksi muodostunutta bändiä.
Taitoa, näkemystä, loputonta hiomista ja hieman lahjakkuuttakin
Riskinotto ja heittäytyminen ovat osa rock’n roll-mytologiaa, mutta mitään sattumaa ei ollut se, että Eppu Normaali tuli ajan mittaan luoneeksi kymmeniä klassikoita, jotka ovat koskettanut laajoja kansanosia ja monia eri sukupolvia. Se vaati taitoa, näkemystä, loputonta hiomista ja hieman lahjakkuuttakin.
Sattumankauppaa ei voinut olla sekään, että juuri tämä yhtye kykeni näkemään musiikkiteollisuuden tulevan murroksen paljon aiemmin kuin useimmat, rakentaen ympärilleen menestyvän tapahtuma-alan konsernin 2000-luvun alkupuolella. Jotkut osaavat kasvaa ja uudistua muutosten mukana.
Helmikuun lopussa 1977 alussa tulevat klassikot odottivat vielä luomistaan, mutta juuri tuo muutoksen aistiminen muita hieman ketterämmin ja tahto toimia sen mukaisesti oli se ominaisuus, joka oli jo oraalla Eppu Normaalin astuessa Gorillan lavalle antamaan tuuletusta suomalaiseen rock-skeneen ja kulttuurielämään laajemminkin pesiytyneelle virkamiesmäisyydelle ja turhantärkeydelle.
Hannu Puttonen
Kommentointi on suljettu.