Miten toimin, jos lapseni saa somen kautta seksuaalista materiaalia tai pyyntöjä sen lähettämisestä? Poliisi antaa toimintaohjeita Pirkanmaalla jylläävästä vakavasta ilmiöstä

Poliisi piti torstaina tiedotustilaisuuden koskien sosiaalisessa mediassa tapahtuvia alaikäisiin kohdistuvista seksuaalirikoksia, joiden määrä on räjähtänyt Sisä-Suomen alueella. Osa jutussa kuvatuista asioista voi järkyttää.

Sisä-Suomen poliisilla on tutkinnassaan tällä hetkellä kaksi poikkeuksellisen laajaa lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa seksuaalirikosvyyhtiä Pirkanmaalla. Epäillyt eivät ole ennalta poliisin tuttuja.

Ensimmäisessä tapauksessa 26-vuotiaan pirkanmaalaismiehen epäillään syyllistyneen jopa 250 lapseen kohdistuvaan seksuaalirikokseen, joista osa on törkeitä. Suurin osa uhreista on pirkanmaalaisia.

Toisessa tapauksessa on epäiltynä myös alle 30-vuotias pirkanmaalaismies, joka epäillään niin ikään lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Poliisin mukaan miehellä on arviolta 50 uhria ympäri Suomea.

Lisäksi Pirkanmaalla on tutkinnassa kaksi muuta laajempaa lapsiin kohdistunutta seksuaalirikosvyyhtiä, jotka eivät ole vielä aktiivisessa tutkinnassa.

Kaikkia neljää rikoskokonaisuutta yhdistää se, että epällyt ovat lähestyneet uhrejaan sosiaalisen median kautta, minkä jälkeen viestittely on edennyt molemminpuoliseen intiimien kuvien ja videoiden lähettämiseen. Osassa tapauksissa tekijä on myös tavannut uhrejaan kasvokkain ja harrastanut näiden kanssa seksiä.

Kyseessä laaja ilmiö

Poliisin tiedotustilaisuudessa esiintyneet  ja Pirkanmaalla tapauksia tutkivat rikosylikomisario Sakari Tuominen  ja vanhempi rikoskonstaapeli Miia Keso huomauttavat, että kyse ei ole enää yksittäisistä lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista vaan kyseessä on laaja ilmiö, joka pitää saattaa laajempaan tietoon ja keskusteluun.

– Sisä-Suomen alueella on viime vuonna (verrattuna edellisiin vuosiin) tuplaantunut lasten seksuaaliset hyväksikäytöt ja lasten törkeät seksuaaliset hyväksikäytöt. Tänä vuonna vauhti näyttää olevan sama: tapauksia oli viime vuonna yhteensä 433, tällä hetkellä tätä vuotta tapauksia on 232, Tuominen kertoo.

Poliisi ei anna tarkkaa vastausta siihen, miksi tapauksissa on tapahtunut lähes räjähdysmäinen nousu, mutta yhtenä syynä epäiltiin olevan rikoksen tekemisen helppous somealustoilla.

– Olen tutkinut näitä rikoksia toistakymmentä vuotta ja minulla on näkemys, että maailmamme on muuttunut, Keso sanoo.

Poliisin mukaan somealustoilla tehtävät alaikäisiin kohdistuvat seksuaalirikokset ovat lisääntyneet huomattavasti. (arkisto)

Tekijä luo luottamuksellisen suhteen uhriin

Miten lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset ovat sitten saaneet alkunsa Pirkanmaalla? Keso sanoo, että tyypillisesti epällyt miehet ovat lähestyneet alaikäisiä uhrejaan sosiaalisessa mediassa yksityisviestillä, esimerkiksi Instagramissa ja Snapchatissa.

Viestissä on saatettu kysellä uhrin kulumisia ja kehua tämän julkaisemia kuvia ja videoita. Joissakin tapauksissa tekijä on vienyt keskustelun intiimiksi hyvin nopeasti.

– Jo ensimmäisen keskustelun aikana on voitu lähettää itsestään intiimi kuva. Ja tämän jälkeen pyydetty, että ”lähetä sää nyt mulle kun mä lähetin sulle”.

Keson mukaan rikoksesta epäillyt ovat pyrkineet luomaan luottamuksellisen suhteen uhreihinsa ja tätä on rakennettu keskustelemalla uhrille henkilökohtaisista ja vaikeista asioista. Keso sanoo, että jo tässä kohtaa uhrin ja tekijän viesteissä ovat saattaneet näkyä sanat ”seurustelu” ja ”rakkaus”.

Viestittely etenee entistä intiimimmäksi

Yleensä tämän jälkeen kuvaan ovat astuneet entistä seksuaalissävytteisemmät viestit, joissa tekijä on pyytänyt lapselta intiimin materiaalin lähettämistä.

– Voidaan keskustella lapsen kuukautisista, tampoonin käytöstä. Tekijä voi neuvoa lasta itsetyydytyksessä.

– Tekijä voi pyytää alastonta intiimialueen videota tai sellaista, jossa lapsi hyväilee itseänsä tai työntää itseensä esineitä. Kuvia voidaan pyytää suihkusta, vessasta ja pukkarista.

Keson mukaan tekijä on tyypillisesti painostanut uhriaan positiiviseen sävyyn, jos uhri on kieltäytynyt materiaalin lähettämisestä vedoten vaikkapa siihen, että hänen vanhempansa on kotona.

– Tähän tekijä voi sanoa, että ”mee omaan huoneeseen, laita ovi lukkoon tai suihku päälle”. Tekijä hakee positiivista käskemistä, jossa hän sanoo lapselle, että ”sun täytyy laittaa se kuva, kun oot niin rakas” tai ”mihin tää juttu menee, jos et toimi kuten sanon”.

Keso kertoo, että joissakin tapauksissa uhri ja tekijä ovat sopineet tapaamisesta, jossa on lopulta harrastettu yhdyntää tai suuseksiä.

Aikuinen: ole kiinnostunut lapsesi somesta

Sakari Tuominen korostaa, että edellä mainitun kaltaiset rikokset ovat vakavia, ja niistä voi seurata tekijälle vuosien vankeustuomiot vahingonkorvauksineen. Uhrin asema on kuitenkin vieläkin heikompi.

– Teioista aiheutuu uhrille traumoja ja kehitykselle pitkäaikaista haittaa.

Ovatko vastaavanlaiset tilanteet kuitenkin estettävissä?

Miia Keson mukaan aikuiset voivat suojella lapsia somessa tapahtuvilta seksuaalirikoksilla olemalla kiinnostuneita lasten somekäyttäytymisestä. Aihe olisi syytä ottaa esiin esimerkiksi koulussa, jonne poliisi tarjoaa materiaalia aiheen käsittelyyn.

– Aikuisten pitää olla somessa mukana. Pyytäkää teidän lapsia ja nuoria opettamaan ja näyttämään, mitä sopepalveluita he käyttävät, keitä he seuraavat ja mitä he yleensä juttelevat. Lapsen somessa kannattaa olla aktiivisesti läsnä, jotta lapsi tietää mitä tehdä ja kenelle kertoa, jos jotakin tapahtuu.

Keso korosti myös seksuaalikasvatuksen merkitystä, jossa lapsille kerrottaisiin sukuelimistä ja siitä, mitä itsemäärämisoikeus tarkoittaa.

Lapsille ja nuorille Kesolla on yksi neuvo:

– Jos jotakin tapahtuu, niin muista, se ei ole sinun syysi, vaikka se voi hävettää. Yksikään dickpicki ei ole oikein. Kerro asiasta luotettavalle aikuiselle, terveydenhoitajalle tai kaverille. Asian kanssa ei saa olla yksin.

Tuominen ja Keho pyytävät olemaan poliisiin yhteydessä matalalla kynnyksellä, mikäli epäilys lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta herää. Talteen kannattaa kerätä kaikki mahdollinen materiaali kuvakaappauksineen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?