Kansanedustajan vastaus Kotirannalle ja Pirtinaholle: ”Elinvoima ei kuntaliitoksilla kasva”

30.03.2022 13:05

Kokoomuksen Mika Kotiranta ja liike-elämän vaikuttaja Jaakko Pirtinaho julistivat viime viikolla Ylöjärven tarvetta liittyä Tampereeseen. Keskeisimmäksi syyksi he esittivät huolestuttavan heikkoa väestönkehitystä ja povasivat Ylöjärvelle jopa väkimäärän vähenemistä tämän vuoden lopulle. Epäselväksi kuitenkin jäi, miksi juuri kuntaliitos kääntäisi muuttovoiton vähintään kolmenumeroiseksi.

Kaupungistumisen myötä myös kehyskuntien suosio on kasvanut. Väestönkasvua on ollut havaittavissa niin Turun, Oulun, Helsingin kuin Tampereenkin naapureissa. Ylöjärvellä sen sijaan väestönkasvu on, kuten Kotiranta ja Pirtinaho totesivat, ollut vähäistä.

Kehyskuntien suosioon vaikuttavat monet arjen tekijät, kuten hyvät kulkuyhteydet, mahdollisuus asua väljemmin, hyvät lähipalvelut, kohtuullisempi verotus ja ketterät rakentamisen palvelut. Paraneeko arki näiden osalta, jos kuntaliitos tehtäisiin?

Lue myös: ”Ylöjärven on liityttävä Tampereeseen sote-uudistuksen vanavedessä”, konkaripoliitikko Mika Kotiranta vaatii kuntaliitosta

Ylöjärvellä on kaikki mahdollisuudet kehittää räätälöidysti juuri omiin tarpeisiinsa sopivia palveluja. Esimerkiksi kaavoituksella ja yleisellä yritysmyönteisyydellä voidaan erottua positiivisesti muista lähialueen kaupungeista. Toisaalta elämä täällä naapurikunnassa ei ole aina auvoista. Jonot esimerkiksi pienryhmiin ovat valtavan pitkät.

Ehkä juuri tässä tilanteessa kuntaliitoskeskustelua ei kannata aloittaa. Hyvinvointialueet ovat juuri aloittaneet, ja monet asiat ovat vielä auki. Mielestäni seutuyhteistyötä on syytä syventää. Olemme maan paras ja elinvoimaisin kaupunkiseutu.

Jouni Ovaska
kansanedustaja (kesk)

Kommentointi on suljettu.