Tällä viikolla C Morella starttaava ihmissuhdedraamasarja Hymyä! on värikäs tarina koko Suomen tuntemasta mediakeisari Urpo Lahtisesta. Tarina sijoittuu 1970-luvulle, jolloin Lahtisen julkaisema Hymy-lehti shokeerasi ja kiehtoi lukijoita Suomessa aivan uudenlaisella journalismillaan. Sarja suorastaan vilisee kiehtovia persoonia.
Sarjan tarina on tositapahtumien inspiroima ja siinä seurataan Lahtisen perhe-elämän lisäksi Hymy-lehden persoonallisia toimittajia sekä Lahtisen ystäväpiiriä, joka muodostui aikansa tunnetuimmista julkkiksista.
Sarjaa on kuvattu Ylöjärvellä Lahtisen itselleen rakennuttamassa hulppeassa graniittisessa järvenrantahuvilassa Villa Urpossa sekä Teivon raviradalla, missä Urpo Lahtisen roolissa nähtävä Aku Hirviniemi pääsi testaamaan rallikuljettajan taitojaan.
Urpo Lahtisen vaimon Hymyn roolissa nähtävä Elsa Saisio kertoo, että sarjan tapahtumat sijoittuvat aikaan, jolloin Hymy ja Urpo Lahtinen olivat olleet naimisissa jo parisenkymmentä vuotta. Jeppe-poika oli tuolloin noin 10-vuotias. Sarjan lähtökohta on kutkuttava:
– Heti sarjan alussa Hymy ja Urpo eroavat, mutta jäävät virallisesti naimisiin ja pyörittämään Hymy-lehteä yhdessä. Sarjassa seurataan saavatko he toisensa vai pääsevätkö he irti toisistaan.
Saisio on rakentanut Hymyn roolin pääasiassa draaman ja käsikirjoituksen, ja osittain myös hänestä kuulemiensa kertomusten pohjalta. Hymystä ei ole tallella elävää kuvaa, ainoastaan valokuvia.
Saisio kuvailee Hymyä vastuunkantajaksi, talousihmiseksi ja helposti tulistuvaksi.
– Hänessä on ollut vahva seikkailullisempi puoli, mutta Urpo on ollut niin kovin menevä ja pidättelemätön, että Hymy on ehkä joutunut itselleen vastaisestikin sellaiseen hillittyyn, hallittuun ja kontrolloituun rooliin, Saisio analysoi.
Yksi unohtumattomimpia kokemuksia sarjan kuvausten aikana Saisiolle oli olla moottoriurheilua harrastaneen Urpo Lahtisen arvokkaan kilpurin Mercedes-Benz Waxenbergerin kyydissä.
Monitoimimies Urpo Lahtinen
Urpo Lahtista esittävä Aku Hirviniemi sanoo, että Hymyä! on ennen kaikkea hyvä tarina. Samalla se palauttaa katsojien mieliin suuren persoonan vuosikymmenien takaa. Lahtinen oli Hirviniemen mukaan moniulotteinen henkilö: tutkimusmatkailija, seikkailija, taitelija, mesenaatti ja bisnesmies.
– Tämä yhdistelmä on järjettömän mielenkiintoinen. Oli hirveän herkullista näytellä Urpo Lahtista.
Hän ihmettelee miten yhdessä henkilössä voikin olla niin monta puolta:
– Aikalaisten kertomuksissa Lahtinen on hirveän pidetty, hauska seuramies ja toisaalta moni ihmissuhde ja parisuhde on ollut pientä valuttaa sen rinnalla, että saadaan hyvä juttu ja levikki lehdelle.
Roolia tehdessään Hirviniemi on pyrkinyt ymmärtämään Lahtisen ratkaisuja sekä suhtautumaan kriittisesti lehtikeisariin, jonka bisnekset välillä lähentelivät hyväksikäyttöä.
Hirviniemi kertoo, että filmiryhmä sai kuvausten aikana Lahtisen perheeltä ”tukea ja turvaa”. Hänen mukaansa Lahtisen poika Jeppe Lahtinen oli sarjan kuvausprosessissa mukana ja hyväksyy, että sitä on tehty draaman ehdoilla.
Hirviniemi sanoo, että tämän hektisen ja digitaalisen maailman keskellä häntä itseään kiinnostaa epookki.
– Oli viehättävää sukeltaa 1970-luvulle. Nostalgia tuo jotenkin turvaa, kun elämme maailmassa, missä on pandemiaa, sotaa ja ilmastonmuutosta.
Hymyn luottoystävä
Hymyn kohutoimittaja, entisen sotakirjeenvaihtaja Veikko Ennalan roolissa nähdään stand-up koomikkonakin tunnettu Ilari Johansson. Johansson kertoo tavanneensa Ennalan tyttären, jolta sai luvan tehdä roolista omannäköisensä. Ennala oli Johanssonin mukaan ristiriitainen persoona.
– Nykyään sanotaan, että hän oli likasankojournalisti, mutta en näe sitä ihan niin. Hän uskalsi puhua. Maailma erilainen silloin, asioita peiteltiin ja oli tabuja. Hän uskalsi tarttua asioihin ja oli ihmisen puolella.
Kiinnostavan asetelman sarjaan tuo Ennalan ja korservatiivisen Hymy Lahtisen luottamuksellinen ystävyyssuhde.
– Urpon kanssa Ennalalla oli kuulemma sellainen suhde, että he väittelivät ja tappelit paljon, koska heillä oli ihan eri ideologiat, mutta he kunnioittivat toisiaan.
Nykyaikaan peilaten Johansson arvelee, että Ennalan arvostus olisi korkeammalla kuin omana elinaikanaan.
Monsieur Mosse oli edelläkävijä
Janne Kataja sukeltaa sarjassa Lahtisen ystävän, julkkiskampaaja Monsieur Mossen rooliin, joka näkyi Hymy-lehdessä niin pakinoitsijana kuin juttujen kohteena. Monsieur oli pidetty seuramies ja toi avoimesti esiin homoseksuaalisuuttaan aikana, jolloin se oli Suomessa vielä kriminalisoitu.
– Hän uskalsi olla oma itsensä ja provosoida yhteiskuntaa. Se on ollut yksi iso askel kohti tätä yhteiskuntaa, joka ymmärtää, että ihmisellä on oikeus rakastaa ja tulla rakastetuksi, Kataja sanoo roolihahmostaan.
Kataja ja Hirviniemi ovat näytelleet yhdessä jo lapsesta asti, mikä toi oman tasonsa draamasarjan rooleihin.
– Urpo Lahtinenhan oli selkeästi johtajahahmo verrattuna Monsieur Mosseen ja lapsena taas minä olen ollut se vanhempi ja Aku nuorempi. Silloin lapsena sanoin aina viimeisen sanan, joten tässä ovat voimasuhteet toisin päin, Kataja naurahtaa.
Katajan mukaan Monsieur veti omassa elämässään melko ”överiä riikinkukkomaista” roolia. Yksityiselämässään hän oli Raimo Jääskeläinen ja melko päinvastainen henkilö julkiseen brändiinsä verrattuna.
– Balanssin löytäminen (näiden kahden välillä) oli haastavaa ja sen ettei näytä siltä, että näyttelee kahta eri hahmoa.
Kataja sanoo, että tarinankerronnan ja komedian merkitys korostuvat näin kriisiaikoina.
– Aikana, kun elämme yleisessä ahdistuksessa tällaiset tarinat, viihde ja taide ovat niitä keuhkoja, joilla ihminen saa ahdistuksen ja ajatukset jonnekin muualle. Ajatukset on välillä pakko saada jonnekin muualle, muuten ei jaksa.
Hymyä!
Hymyä! on draamasarja, joka kertoo mediakeisari Urpo Lahtisesta ja tämän perheestä ja lähipiiristä Hymy-lehden nousukaudella 1970-luvulla.
Sarjan pääosissa nähdään Aku Hirviniemi, Janne Kataja, Elsa Saisio ja Ilari Johansson. Muissa rooleissa muun muassa Satu Silvo, Markku Pajala, Pihla Maalismaa, Heikki Kinnunen ja Kalle Lamberg. Sarjan on käsikirjoittanut Outi Keskevaara.
Sarjan ensimmäinen osa nähdään C-Morella 17.3. Sen ensimmäisellä viikolla sarjasta nähdään kolme jaksoa, sitten yksi jakso viikossa torstaisin.