Äitini lähetti minulle mustavalkoisen kuvan, jossa kahlaan noin 2-vuotiaana alasti rantavedessä.
Hän ehdotti, että jos joku pyytää minulta alastonkuvaa, laittaisin pyytäjälle tuon otoksen. En todellakaan tiedä, miksi äitini kuvittelee, että minultä kysellään alastonkuvia, mutta otan sen kohteliaisuutena.
Kuva oli kovin soma, joten en malttanut jäädä odottelemaan alastonkuvapyyntöjä, vaan laitoin sen Facebookiin Ystävänpäivän toivotuksena. Se ehti olla siellä noin kaksi minuuttia, ennen kuin se poistettiin yhteisönormien vastaisena.
Kuvassa on siis kaksivuotias pellavapäinen tyttö virkattu pitsimyssy päässä, vuonna 1980. Se on oikeasti lämmintunnelmainen ja kaunis kuva. Toki siinä näkyy tissit ja pimppi.
Minua harmittaa, että alastomuus, joka on täysin luonnollista ja kaunista, on yhteisönormien vastaista. Harmittaa, että maailma on mennyt siihen, että kaikki alastomuus kytketään seksiin ja lasten alastomuus pedofiliaan.
En minä siis tyhmä ole, ymmärrän kyllä miksi lapsia suojellaan pervosediltä. Ja ymmärrän senkin, että somessa valvova isoveljen konesilmä ei osaa lukea saatetekstiäni. Se ei tunnista tuota alastonta pikkutyttöä minuksi. Se ei tiedä, ettei minua tarvitse suojella pervosediltä, koska osaan tehdä sen jo itsekin. Ymmärrän siis kyllä, miksi kuva katosi.
Pidän surullisena enemmänkin sitä, että todella pieni pervojen vähemmistö sanelee nykyään sen, miten meidän muiden tulee suhtautua alastomuuteen, ja varsinkin lasten alastomuuteen.
Se, että joku pervo näkee kuvassa jotain pornografista, ei tee kuvasta pornografista. Vika on pervon päässä, ei kuvassa. Mutta koska emme voi poistaa tuota pimeää aluetta ihmisten mielistä, yritämme piilottaa kaiken, mihin tuo pimeä voi ylettyä. Tämä sanelee valitettavan pitkälle myös sen, miten lapset oppivat suhtautumaan alastomuuteen, niin omaansa, kuin muidenkin.
Se on kiellettyä, se on vaarallista ja se on yhteisönormien vastaista.
Suomessa homma pysynee jossain kohtuuden rajoissa, olemmehan saunojakansa, joka on tottunut näkemään alastomia kehoja muuallakin kuin peilissä.
Sitten on aina Ameriikka, missä Nirvanan Nevermind -albumin kannessa alastomana polskiva Spencer Elden haastoi viime syksynä yhtyeen oikeuteen. Hän kokee olevansa lapsipornon uhri ja kärsineensä koko ikänsä siitä, että hänen nelikuinen pilinsä näkyy vuonna 1991 ilmestyneen levyn kannessa.
Käsi ylös, kuinka moni tiesi kuka kuvassa on, ennen kuin Spencer itse kuulutti sen koko maailmalle?
Alastomuuden voi nähdä niin kovin monella tavalla.
Jos joku aikuisena kärsii häpeää siitä, miltä on näyttänyt vauvana alasti, kannattaisi ehkä jutella jonkun ammattilaisen kanssa. Kukaan ei synny kehohäpeän kanssa, joku on aina laittanut sen sinuun. Ehkä yhteisönormi.
Sen verran sisuunnuin itse tuosta alastonkuvani sensuroinnista, että sitten, kun julkaisen kolumnikokoelman, sen liepeeseen tulee aivan varmasti yhteisönormien vastainen kuva pitsihattuisesta tytöstä.
