Ilmasto- ja ympäristövastuullisuuden huomioiminen museoarjessa on pieniä arjen niksejä ja valintoja.
– Se on asenne siihen, että pyritään ottamaan asia monessa huomioon – taloudellisuutta ja ympäristöä ajatellen, mutta teosturvallisuus huomioiden. Teokset ovat meillä kuitenkin aina vain lainassa, joten turvallisuus menee aina kaiken edelle, sanoo intendentti Soila Kaipiainen kangasalalaisesta Kimmo Pyykkö -taidemuseosta.
Yksi tapa huomioida ilmastovaikutuksia on kuljetusten suunnittelu. Museon edellisen näyttelyn vaihtuessa uusimpaan ”Sirkusväkeä”-näyttelyyn käytiin palauttamassa, noutamassa tai jopa molempia samanaikaisesti yhteensä 25 kohteessa. Uudessa näyttelyssä on esillä kahdeltatoista eri taiteilijalta yhteensä 47 teosta.
Kaipiaisen mukaan kuljetusreitit pyritään suunnittelemaan mahdollisimman tarkasti niin, että pois vietäessä on mahdollista myös noukkia kyytiin seuraavan näyttelyn teoksia.
– Ihan kaikkia Helsingin yksisuuntaisia katuja myöten sitä suunnittelua ei toki pysty tekemään, hän naurahtaa.
Kahden näyttelyn väliin jäävä riittävän pitkä purku- ja rakennusaika kuitenkin antaa hyvän joustovaran reittisuunnittelullekin. Kuljetukset hoitaa paikallinen yritys muun muassa erityisjousituksin varustellulla autolla. Purkamisen ja pakkaamisen yhteydessä taidekonservaattori tarkastaa vielä teosten kunnon.
Ympäristöasioihin kiinnitetään huomiota nykyisin myös teosten pakkaamisessa.
– Yhä enemmän tulee kierrätysmateriaaleista tehtyjä pakkausmateriaaleja. Pyrimme seuraamaan, mitä olisi saatavilla ja mitä kaikkea on tulossa, Kaipiainen kertoo.
Monia pakkausmateriaaleja, kuten vaikkapa kuplamuoveja ja vaahtomuoveja, pyritään myös hyödyntämään muussa käyttötarkoituksessa. Kimmo Pyykkö -taidemuseossa uutta käyttöä on löytynyt esimerkiksi aika ajoin pidettävissä taidepajoissa ja suojamateriaaliksi seiniä paikatessa ja maalatessa näyttelyiden jälkeen. Esimerkiksi kattoon asennettujen spottivalojen pakkauslaatikoista väännettiin Maria Stereon pitämässä työpajassa käkikelloja.
Pakkausmateriaalien uusiokäyttöä saa tehostettua oikeilla teippivalinnoilla. Tietyt teipit tarttuvat kiinni vähemmän hanakasti, jolloin ne repivät materiaalia vähemmän. Tällöin pakkausmateriaali pysyy todennäköisemmin ehjänä ja on paremmin hyödynnettävissä.
Joku voisi ajatella, että museossa nähdään myös valaistuksen pitäminen himmeänä yhtenä energiansäästökeinona. Ihan niinkään asia ei kuitenkaan ole. Kohdevaloilla teokset saadaan paremmin esille, mutta esimerkiksi paperipohjainen teos ei yksinkertaisesti kestä kovinkaan kirkasta valoa – seikka, jonka Kaipiainen toivoo ihmisten huomioivan myös omassa arjessaan.
– Toivottavasti ihmiset oppisivat, etteivät laittaisi grafiikkaa suoraan lämpöpatterin päälle tai auringonpaisteeseen. Taideteoksen ikä ei silloin ole välttämättä kovinkaan pitkä.
Jälkikäteen Kaipiainen on huomannut, että yksi suurimmista ilmastoon vaikuttavista tekijöistä oli tavallaan jo määritelty ennen kuin museo oli ollut päivääkään toiminnassa. Hän viittaa sijaintiin kaupungin keskustassa, bussilaitureiden kupeessa.
– Muistan, miten avajaisissa oli jonkun asiakkaan kanssa puhetta, että talo olisi pitänyt tehdä jonnekin hienoon paikkaan järvenrantamaisemiin, kuten esimerkiksi Laukon kartano tai Serlachius-museo. Olisihan se toki hienoa kuumana kesäpäivänä. Julkisilla kulkuvälineillä saavutettavuus ei kuitenkaan olisi läheskään samaa luokkaa kuin nyt.
