Lähes kaikki ovat varmaan kokeneet ainakin joskus täydellisen väsymyksen. Tarkoitan tilaa, jossa ei enää ajatus kulje, vaan ihminen vain ajautuu kohti paikkaa, jossa voi nukkua. Silloin ovat sekä fysiikka että pää täysin väsähtäneet, eikä siinä enää tiedä viekö akka saappaita vai saappaat akkaa. On lähes autuasta, jos saa levätä, eikä tarvitse kaivaa mistään lisää jaksamista. Itselläni joskus tehdastöissä, varsinkin yövuoron jälkeen, tuo tila iski päälle. Silloin olin onnellinen, ettei kotimatka kestänyt yhtään pidempään.
Nuorena fyysisesti kovimmat työpäivät tehtiin maataloustöissä. Kesällä oli tietyt työt, jotka piti tehdä säiden salliessa. Heinän- ja viljankorjuissa venytettiin toisinaan työpäivää, jotta työt saatiin tehtyä. Nuori kuitenkin jaksaa. Joskus tultiin pellolta aika uuvuksissa ja tuntui, että sille päivälle riitti. Kun sai ruokaa ja istahti hetken, ei ollut jaksamisen puolesta mitään ongelmaa lähteä vapaa-ajan viettoon. Nuori keho elpyi hetken levähdettyään, ja kun henkinen puoli ei ollut kovin kovilla ollutkaan, niin mikäs oli ollessa. Nykyisin nuo samat hommat tehdään koneilla, tuotantomäärätkin ovat sellaisia, että ei siinä ihmisvoimin mitään aikaan saataisikaan.
Oletan, että nykytyöelämä väsyttää useimpia paljon enemmän henkisesti kuin fyysisesti. Olotila on hankala, kun pää ei enää jaksa, mutta fysiikka ropottaisi vielä menemään. Työpäivän jälkeen odottavat kotityöt ja ehkä lapset ja perhe-elämä. En ihmettele, että uuvuttaa. Itselle olisi varmaan parasta, että voisi lähteä pitkälle lenkille tuulettamaan aivojaan, mutta aina ei voi.
Entäpä väsyminen silloin, kun urautuu ja uupuu työhönsä totaalisesti, mutta ei ehkä itse sitä edes huomaa? Vapaapäivät ja lomakaan eivät oikein riitä elpymiseen. Työpäivät ovat samoja harmaita laahustuspäiviä alusta loppuun. Työn tekemiseksi olisi pakko kuunnella jotakuta ja ottaa vielä huomioon, mitä se toinen sanoo, mutta ei jaksa. Toimittajan työn voisin kuvitella olevan sellaista. Juttua varten pitäisi haastateltavaa osata kuunnella ja tulkita oikein, että tekstistä tulisi kaikkien kannalta hyvää. Lääkärin työssä kuunteleminen ja tulkitseminen ovat erittäin tärkeitä, samoin myös opettajan, poliisin, kiinteistönvälittäjän ja monen muun ihmisten kanssa tekemisiin joutuvan työssä.
Niin kauan pärjätään, kun uupuminen ja leipääntyminen eivät aiheuta virheitä, mutta jos vaikka yliväsynyt sairaanhoitaja tekee lääkkeitten annostuksessa virheen, ollaan tosivakavien asioiden keskellä. Fyysisestä väsymisestä selviää levolla ja pystyy taas itse viemään saappaitaan, mutta pään väsyessä tarvitaan jotain muuta.
ARMI SAARELA
