”Kansainvälinen saavutettavuus on Pirkanmaalle elintärkeää” – Tampere-Pirkkalan lentoaseman hyvään tulevaisuuteen on luja usko

24.10.2021 08:30

Yli puolen miljoonan asukkaan Pirkanmaa tarvitsee toimivan ja tiheästi liikennöidyn lentoaseman. Tampere-Pirkkalan lentoasema voisi auttaa koko Pirkanmaan elinkeinolämää ja matkailua nousemaan nykyistäkin suurempaan kukoistukseen. Töitä on kuitenkin vielä paljon, jotta lentoliikenne saadaan riittävän vilkkaaksi.

Tampere on pohjoismaiden suurin sisämaakaupunki, mutta sen lentoasema on Pohjoismaiden lentokentistä vasta 48. vilkkain. Sijoitus on kehno ja se pitää saada nousemaan. Luottoa lentoaseman käytön kasvuun kuitenkin riittää.

Tampere-Pirkkalan lentoasemaa remontoitiin kolme vuotta sitten 15 miljoonalla eurolla ja se pystyy palvelemaan isoa matkustajamäärää. (Kuva: Finavia)

– Meidän käyttöaste on pysynyt korkeana. Pitää muistaa, että meillä on kaupallisen reittiliikenteen lisäksi muuta ilmailua, kuten siviililentokouluja, sotilasilmailua sekä rahtiliikennettä, Tampere-Pirkkalan lentoaseman päällikkö Mari Nurminen toteaa.

Lokakuun alussa alkanut reittiliikenteen elpyminen on jo vilkastuttanut lentoasemaa.

– Asiakkaat ovat alkaneet jälleen löytää Air Balticin tarjonnan ja toivotaan, että pirkanmaalaiset käyttävät muitakin omalla kentällä palvelevia lentoyhtiöitä. Sillä varmistetaan se, että saamme lisääkin lentoja, Mari Nurminen sanoo.

Tällä hetkellä odotetaan kovasti marraskuun alkua, jolloin Ryanair aloittaa jälleen suorat lennot Lontooseen. Tämä yhteys oli aiemmin erittäin suosittu.

Kapasiteetti riittää kasvuun

Mari Nurmisen mukaan Tampere-Pirkkalan lentoasema pystyy palvelemaan isojakin matkustajamassoja.

Ryanair palaa liikennöimään Tampereelta Lontooseen marraskuun alussa. (Kuva: Ville Mäkinen)

– Tiedämme, että nykyisistä terminaaleista on parhaimmillaan mennyt läpi 700 000–800 000 ihmistä vuodessa. Se on pystytty hoitamaan hyvin, ja sen jälkeen prosessit ja kenttäalue ovat vain kehittyneet. Ihan äkkiä meidän rajat eivät tule vastaan.

Hän muistuttaa, että rahtiliikenne on toiminut koko koronapandemian ajan vilkkaasti.

– Pirkanmaan logistinen sijainti suosii rahtiliikennettä. Lisäksi kenttä on auki ympäri vuorokauden, mikä tukee rahtitoimintaa.

Lentokentällä valmistui vuonna 2018 kattava remontti, jonka hinta oli noin 15 miljoonaa euroa. Tällä hetkellä ei ole suunnitelmissa uusia investointeja lentoaseman infraan.

– Pystymme nykyisellä infralla vastaanottamaan isoja lentokoneita sekä paljon nykyistä enemmän matkustajia, Mari Nurminen kiteyttää.

Miten käy Helsinki-reitin?

Syyskuun lopussa kuultiin huolestuttavia huhuja siitä, että Finnair suunnittelisi korvaavansa Tampere-Pirkkalan ja Helsinki-Vantaan väliset lentoyhteydet bussikuljetuksilla.

Finnair ja sen reittilennot ovat tärkeitä Tampere-Pirkkalan lentoaseman menestykselle. (Kuva: Finnair/Airbus)

Tämän jälkeen Pirkanmaan kansanedustajat vetosivat Finnairiin Tampere-Pirkkalan lentoyhteyksien turvaamiseksi.

Finnairin johto kertoi myöhemmin, ettei se ole puhunut lentojen lopettamisesta, vaan kertonut arvioivansa, voitaisiinko mahdollisesti osa lennoista korvata bussiyhteydellä.

Mari Nurmisen mukaan Finnair ei lennä Tampereen ja Helsingin väliä tänä talvikautena. Jatkosta ei ole kuitenkaan vielä tietoa.

– Tietenkin toivomme kovasti, että meille palautuu samat yhteydet kuin ennen koronaa. Kysyntää on ja alueen elinkeinoelämän edustajilla on tarve päästä maailmalle ja takaisin kotiin. Toivotaan myös, että matkailijat pääsevät hyödyntämään monia yhteyksiä, Nurminen sanoo.

Tampereen kaupunkiseudun seutujohtaja Päivi Nurminen sanoo olevansa huolissaan Finnairin suunnitelmista.

– Meillähän kulkee jo nyt busseja Helsinkiin, joten kyse ei ole mistään korvaavasta toiminnasta vaan olemassa olevasta ratkaisusta, joka ei millään tavalla korvaa lentoliikennettä. Uskon, että todella harva valitsisi Finnairin bussit. En pidä sitä todellisena vaihtoehtona, Nurminen toteaa.

Lentoaseman etua pitää valvoa

Seutujohtaja Nurmisen mukaan on todella tärkeää, että Tampere ja Pirkanmaa ovat kansainvälisellä lentokartalla.

– On välttämätöntä, että meillä on suora ja nopea kansainvälinen saavutettavuus, koska olemme Suomen toiseksi suurin kasvukeskus ja meillä on myös erittäin suuri tapahtuma- ja elämystalous sekä vientiteollisuutta.

Tampereen kaupunkiseudun kaikilla kunnilla on ollut käynnissä jo pitkään hanke, jolla on yritetty tukea taloudellisestikin sitä, että lentoaseman ja lentoliikenteen edellytykset olisivat hyvät.

– Lisäksi edunvalvonnassa viestimme jatkuvasti sekä Finavian ja Finnairin että liikenne- ja viestintäministeriön suuntaan, Päivi Nurminen sanoo.

Hän muistuttaa, että koko Pirkanmaan ilmailuklusteri tarvitsee hyvin toimivaa lentoasemaa.

– Jos meillä ei olisi lainkaan lentoasemaa niin meillä olisi varmasti paljon nykyistä heikommat edellytykset kasvattaa ilmailun ympärillä olevaa koulutusta, tutkimusta ja teollista toimintaa.

Tampere, sen kaupunkiseutu ja koko Pirkanmaa kasvaa valtavaa vauhtia. Tampere on investoinut isolla rahalla muun muassa raitiotiehen ja pian avautuvaan keskusareenaan. Siksi myös lentoaseman merkitys kasvaa tulevaisuudessa.

– Me rakennamme täällä kansainvälistä kaupunkiseutua ja tarvitsemme kansainvälisiä yhteyksiä, esiintyjiä ja yleisöä. Pitää muistaa, että esimeriksi tapahtumatalous on globaalia, Päivi Nurminen linjaa.