Voit pelastaa ihmisen hengen – Eikä ole mitään väliä minkä ikäinen olet tai minkälaista elämää olet elänyt

06.10.2021 08:00

Tällä viikolla vietetään elinsiirtoviikkoa. Vähintään kerran vuodessa onkin hyvä muistuttaa siitä, että kuka tahansa meistä saattaa pelastaa ihmishengen.

Itse asiassa ilmaisemalla oman elinluovutustahtonsa voi kuolemansa jälkeen pelastaa jopa kuuden ihmisen hengen. Melko huikea teko, joka ei aiheuta itselle minkäänlaista vaivaa.

Toki lain mukaan jokainen ihminen on elinluovuttaja, jos ei ole sitä erikseen kieltänyt. Silti oman tahdon ilmaiseminen on tärkeää, koska se nopeuttaa ja helpottaa merkittävästi elinsiirron saajien hengen pelastamista.

Elinsiirtoa odottaa Suomessa koko ajan satoja ihmisiä, eikä kaikille uusi elin ehdi ajoissa. Tällä hetkellä viidestä kymmeneen prosenttia elinsiirtoa odottavista menehtyy odotusajan aikana. Tätä odotusaikaa voi jokainen lyhentää hyvin pienellä teolla.

Elinluovutustahdon ilmaiseminen on helppoa. Täytä elinluovutuskortti tai lataa elinluovutuskortti-sovellus tai kirjaa tieto Omakantaan tai vain kerro asiasta läheisillesi.

Eikä ole mitään väliä minkä ikäinen olet tai minkälaista elämää olet elänyt, sillä ihan jokainen saattaa soveltua elinluovuttajaksi. Päätöksen elinten kelpoisuudesta tekevät lopulta lääkärit eikä sitä tarvitse itse miettiä.

Kannattaa muistaa, että jonain päivänä myös sinä voit tarvita elinsiirtoa.