Kuluttajat haluaisivat korvata jopa 40 prosenttia syömästään lihasta riistalla – Peuranliha kävisi kaupaksi, jos sitä olisi helpommin saatavilla

28.08.2021 20:00

Riistalihan verkkokauppa haluaa tehdä riistan ostamisen helpoksi kuluttajille ja myymisen helpoksi metsästäjille. Kuva: Kimmo Mäkiranta.

Peurakannan kasvaessa monet metsästysseurat myyvät entistä enemmän lihaa ulos kokonaan uusille asiakasryhmille. Yhä useammalla riistalihan kuluttajalla ei enää ole suoraa yhteyttä metsästäjiin, vaan riistaliha saattaa nyt saapua kuluttajalle vaikka verkkokaupan välityksellä.

Kuluttajat haluaisivat syödä riistaa

Suomen riistakeskuksen Hyvinvointia riistasta -hanke pyrkii helpottamaan metsästysseurojen kaatamien valkohäntäpeurojen hyödyntämistä. Kaksi ja puoli vuotta kestänyt hanke päättyi heinäkuun lopussa 2021. Riistakeskuksen tuottaman ”Kuluttajat ja riistalihan käyttö”-dokumentin mukaan paljon nykyistä useampi kuluttaja söisi riitalihaa, jos sitä olisi helpommin saatavilla. Riistakeskus lainaa dokumentissaan Luonnonvarakeskuksen ja segmentointitoimisto Segmento Oy:n tietoja, joiden mukaan 2,6 prosenttia suomalaisten lihankulutuksesta vuosina 2000–2018 oli riistalihaa. Riistakeskuksen dokumentin mukaan kuluttajat syövät nykyään vähän riistalihaa, koska kuluttajien mielestä se on kallista, saatavuus on heikko ja kuluttajat eivät tiedä mistä sitä saa. Luken ja Segmenton tietojen mukaan kuluttajat haluaisivat korvata 39 prosenttia syödystä sika-, nauta- ja siipikarjan lihasta riistalihalla, jos riistalihaa olisi helpommin saatavilla ja sitä voisi hankkia lähialueelta joustavasti. Jos Etelä- ja Länsi-Suomen kuluttajat saisivat tahtonsa läpi, he korvaisivat Segmenton mukaan keskimäärin 97 miljoonaa kiloa eli 39 prosenttia naudan-, sian- ja siipikarjan lihasta riistalihalla. Silloin riistalihaa kulutettaisiin noin 29,7 kiloa riistalihaa per henkilö per vuosi.

Seuroja kiinnostaa myydä

Muutama yksityinen toimija on jo tunnistanut markkinoilla sen tarpeen, jota Suomen riistakeskus ja Luke ovat tahoillaan selvitelleet. Yksi niistä on Riistaliha.fi.

– Verkkokauppamme www.riistaliha.fi avattiin heinä-elokuun vaihteessa tänä vuonna. Toimintamme on kehittynyt siihen pisteeseen, että voimme tarjota riistaa myös kasvavalle joukolle uusia asiakkaita. Tällä hetkellä verkkokaupastamme saa ostettua valkohäntäpeuraa ja hirveä. Lisäksi asiakas voi halutessaan liittyä harvinaisempien erien sähköpostilistalle, yrittäjät Karri Eerikäinen ja Niko Teikari kertovat

Valtaosa Riistalihan toimittamista peuroista on ammuttu Pirkanmaan ja sen naapurimaakuntien alueilta. Tarjonta on luonnollisesti runsainta siellä, missä peurakannassa on eniten verotettavaa.

– Olemme lähestyneet hattu kourassa uusia metsästäjiä sekä seuroja, ja vastaanotto on ollut mahtava. Olemme tutustuneet upeisiin tyyppeihin, mutta edelleen meillä olisi tarve tavata uusia metsästäjiä ja metsästysseuroja, joiden kanssa voisimme tehdä yhteistyötä näissä merkeissä, Eerikäinen ja Teikari toteavat.

Alkuperätieto seuraa ruhon mukana

Riistaliha päätyy metsästä asiakkaalle monen vaiheen kautta. Riistaliha.fin tapauksessa metsästyksen jälkeen ruhot kuljetetaan teurastamoon.

– Metsästäjät ovat antaneet positiivista palautetta meille siitä, että noudamme itse ruhot paikan päältä. Ruhot yksilöidään jo metsässä siten, että tieto riistaeläimen alkuperästä kulkee lihan mukana koko prosessin läpi. Asiakkaamme arvostavat sitä, että voimme yksiselitteisesti kertoa riistaeläimen alkuperästä ja iästä, Eerikäinen ja Teikari sanovat.

Leikkuun ja pakkauksen jälkeen lihat pyritään kuljettamaan tilaukset pakastamattomana asiakkaille tilausten mukaan. Asiakkaalla on näin mahdollisuuksia vaikuttaa lihan käsittelyyn ja raakakypsytykseen ennen ruoanvalmistusta tai lihojen pakastamista.

Avaa uuden mahdollisuuden monelle

Erityisesti hirvet päätyvät valtaosin metsästäjien ja heidän lähipiirinsä ruokapöytiin. Peurakannan kasvu on mahdollistanut sen, että myös metsästäjävapaat ruokakunnat ovat saattaneet hankkia käyttöönsä riistalihaa.

– Riistaliha kiehtoo monia eettisistä ja gastronomisista syistä, eikä kenenkään pitäisi jättää kokeilematta ruoanlaittoa riistasta sen takia, että pelkäisi sen vaativan jotain erityisiä taitoja tai laitteistoa, Eerikäinen ja Teikari rohkaisevat.

Verkkokaupasta huolimatta riistalihan saatavuutta rajoittanee edelleen osittain sen eksklusiivisuus ja suosio metsästäjien keskuudessa.

– Miksi myydä, kun liha on niin hyvää ja monikäyttöistä? Peurojen tihentymäalueella ruhojen kaupalla on pidemmät perinteet ja vakiintuneita, hyviä käytäntöjä. Metsästäjäkunnan ikääntyminen ja muutokset maaseutujen väestörakenteessa saattavat muuttaa tulevaisuudessa ruhojen tarjontaa ja metsästysseurojen myyntikäytäntöjä, Eerikäinen ja Teikari näkevät.

Tehtävä helpoksi myös metsästäjille

Eerikäinen ja Teikari haluavat nähdä toimintansa avaavan uusia mahdollisuuksia peuranmetsästäjille. Eräs peuranmetsästyksen haasteista tihentymäalueella on se, että jossain vaiheessa metsästyskautta ruhoja ei välttämättä enää saa niin helposti myytyä eteenpäin.

– Meidän kauttamme ruhot päätyvät lihaa arvostaviin keittiöihin. Seurojen ei myöskään tarvitse rajoittaa jahtia sen takia, että pelättäisiin ruhojen jäävän ilman toimitusosoitetta, Eerikäinen ja Teikari toteavat.

Usein metsästysseurat kertovat lihan myynnin olevan haastavaa viranomaisvaatimusten takia. Riistaliha.fin yrittäjät haluavat tehdä riistalihan myynnin helpoksi myös metsästäjille.

– Meille riittää, että sisäelimet tulevat siistin, nylkemättömän ruhon mukana. Jos alkutarkastuksen tekee Ruokavirastoon rekisteröity koulutettu metsästäjä, sisäelimien sijaan riittää alkutarkastuslomake. Ampumisessa on oltava tarkka, eettisistä ja käytännöllisistä syistä ostamissamme ruhoissa osuma ei voi olla mahoilla, fileillä tai takapaisteissa. Hyvä nyrkkisääntö on, että tekee kuin tekisi omaan käyttöön, Eerikäinen ja Teikari päättävät.

Kommentointi on suljettu.