Kysyimme Valon lukiolaisilta, miten vuosi on sujunut ja miltä tulevaisuus näyttää: Nuoret lähtevät kesälomalle toiveikkain ja valoisin mielin

Erilainen lukuvuosi koronapandemian keskellä lähestyy loppuaan. Kysyimme Valon lukiolaisilta miten vuosi on sujunut ja miltä tulevaisuus näyttää.

1. Miten lukuvuosi sujui koronan keskellä?
2. Millaisia kesäsuunnitelmia sinulla on?
3. Oletko hakenut ja saanut kesätöitä?
4. Miltä tulevaisuus näyttää koronan
keskellä?

Pablo González Torres, 17

Pablo González Torres, ensimmäinen vuosi lukiossa

1. – Tilanteen näkien, todella hyvin tämä eka lukuvuosi.Alkuvuosi meni ihan seminormaalisti. Kaikille kevät on rankka, oli koronaa tai ei. Syksyllä ei ollut maskeja ja koulunkäynti oli suhteellisen normaalia. Maskit tulivat jouluna.
2. – Kesällä meidän perhe tykkää matkustaa tosi paljon. Koitamme matkustaa Suomen sisällä niin paljon kuin mahdollista. Ajattelin, että pitäisi löytää itselleni uusi harrastus ja aloitan kesällä golfin.
3. – Sain kesätöitä Kalaherkut Nygreniltä.
4. – Tulevaisuus näyttää jotenkin valoisalta. Minulla on sellainen toive, että päästään jouluna taas matkustamaan, kun olemme saaneet rokotteet. Meillä on perheen kanssa sellainen sopimus, että heti kun saadaan taas matkustaa, lennämme New Yorkiin.

Emilia Paldanius, 17

Emilia Paldanius,
ensimmäinen vuosi lukiossa.

1. – Syyslukukausi meni tosi hyvin. Oli kunnon motivaatio opiskeluun. Joulun jälkeen oli haasteita, kun alkoivat nämä pahemmat koronatoimet ja etäopiskelu. Ihan hyvin on sujunut niistä huolimatta. Etäopiskelu oli aika vaikea aika, ja matemaattiset aineet tuottivat aika paljon vaikeuksia. Verkossa suorittaminen ei ollut ongelma vaan se, että oli niin isot ryhmät ja videopuhelut. Opettajalla ei riittänyt aika kiertää kaikkia oppilaita erikseen. Avun kysyminen oli välillä haastavaa ja apua sai tosi hitaasti, jos sitä sai.
2. – Lähinnä varmaan rentoudun kotona enkä mieti koulua. Vietän kavereiden ja perheen kanssa aikaa, ulkoilen ja urheilenkin jonkun verran. Harrastan salibandyä ja suunnitelmissa on kehittää peruskuntoa tulevia kausia varten. Kavereiden kanssa on suunnitteilla uimista ja saatetaan käydä pyöräretkillä.
3. – Olen hakenut noin kymmeneen eri paikkaan. En ole saanut kesätyöpaikkaa, vastausta hakemuksiin tai kutsua työhaastatteluihin. Se on mielestäni ollut vähän rasittavaa, kun sanotaan, että nuorten pitäisi hakea, mutta sitten heille ei edes vastata, kun he hakevat.
4. – Onhan tämä koronamyllerrys ollut aikamoista jo aika pitkään. Yläasteen ysiluokka meni myös etäopetuksessa. Se oli omanlaisensa haaste tietysti. Paljon pohtii läheisten ja omaa terveyttä tässä tilanteessa. Välillä ehkä mielenterveyskin saattaa vähän heikentyä, kun ajattelee paljon asioita ja stressaa näistä jutuista, mutta tällä hetkellä on ihan hyvä fiilis ja rauhallinen olo tulevaisuuden suhteen.

Jannika Heldán, 17

Jannika Heldán,
lukion tokaluokkalainen

1. Lukuvuosi sujui ihan ok. Etäopetusjaksolla oltiin kotona ja Teams-tunnit pyörivät lukujärjestyksen mukaan. Opettajaa ei aina saanut kiinni. Etäopetus ei ollut kummempaa: olen muutenkin työorientoitunut, ihan ok tuli homma hoidettua. Minulla on syyskuussa yhteiskuntaopin kirjoitukset. Valmistun ensi keväänä. Silloin kirjoitan historian, äikän, enkun ja matikan.
2. Kesäksi ei ole hirveästi suunnitelmia, korona ei kauheasti auta asiaa. Olen kesätöissä, hengailen kavereiden kanssa ja valmistaudun ylppäreihin. Katsotaan, jos porukoiden kanssa veneillään Näsijärvellä.
3. Olen hakenut seitsemään paikkaan, ja sain kesätöitä Ylöjärven Shelliltä.
4. Olen toiveikas. Kun vaan saadaan rokotukset hoidettua, ettei korona aiheuta isompaa vaaraa ihmisille, niin saadaan tämä yhteiskunta auki. Kai se normaaliksi palautuu.

Jarkko Tuomennoro (Ylöjärven lukion rehtori)

Jarkko Tuomennoro,
Ylöjärven lukion rehtori

Ylöjärven Lukion rehtori Jarkko Tuomennoro kertoo, että koronavuosi on sujunut Valossa yllättävänkin hyvin.
– Syksyllä sujui odotuksiin nähden huomattavan paljon paremmin, koska olimme lähiopetuksessa. Ainoastaan abit olivat pari viikkoa etänä ennen syksyn kirjoituksia. Nyt keväällä oli kolme viikkoa etäopetusta. Hirveän vähän meillä on ollut karanteeneja ja tartuntoja, ihan yksittäisiä koko koulukeskuksessa.

Tuomennoro kiittelee opiskelijoita siitä, että nämä ovat ottaneet koronaohjeet huomioon ja toimineet vastuullisesti.

Rehtorin kesäsuunnitelmissa on mökkeilyä, talon maalausta ja mahdollisesti polkupyöräilyä Lapissa. Hän uskoo, että syyslukukaudelle palataan paremmassa tilanteessa ja yhteisiä tapahtumia ja retkiä pystytään järjestämään.

– Kiitoksia kaikille venymisestä. Muistakaa lomailla, vaikka töitäkin olisi. Hyvää kesää!