Ketkä hyötyvät vaalien siirrosta?

Ville MäkinenKun kuntavaalit siirtyivät vajaalla kolmella kuukaudella myöhemmäksi, alkoi puoluetoimistoilla varmasti melkoinen kuhina. Samalla alkoi spekulointi siitä, mikä puolue hyötyy vaalien siirrosta.

Perussuomalaisten mielestä kärsijä on jo selvillä, sillä se oli ainoa puolue, joka vastusti siirtoa. Perussuomalaisten ajatuksessa saattaa olla jotain perää, jos tarkastelee edellisiä vaaleja. Kun vaalien siirron myötä ennakkoäänestys pitenee kahteen viikkoon, hyödyttänee tilanne puolueita, joiden kannattajat äänestävät mielellään ennakkoon. Yleensä SDP:n ja etenkin keskustan vanhemmat kannattajat ovat melko ahkeria ennakkoäänestäjiä, kun taas perussuomalaisten väki käy ääniuurnilla ahkerasti varsinaisena vaalipäivänä.

Toki koronatilanne saattaa aiheuttaa sen, että ennakkoäänestys nostaa joka tapauksessa kaikkien riveissä suosiotaan aiempaan verrattuna. Ihmiset varmasti välttelevät mielellään ruuhkia.
Mutta onko koronarajoitusten kiristyminen ja selvästi päätään nostava koronaväsymys sitten huono asia hallituspuolueiden kannalta? Näinkin voisi ajatella.

Vaikka vaalien paikallinen tulos seuraa aika usein valtakunnallista trendiä, voi yksittäisessä kunnassa tai kaupungissa tapahtua mitä tahansa, niin myös Ylöjärvellä.

Kaikki puolueet saivat nyt lisäaikaa ehdokashankintaan, ja jos puolueella on paikallisesti erittäin vetovoimaisia ehdokkaita, nämä saattavat heilauttaa voimasuhteita ja puolueiden paikkamääriä valtuustossa.

Joka tapauksessa suunnitelmat muuttuivat ja lähes kaikki täytyy laittaa uusiksi. Toivottavasti koronatilanne helpottaa sen verran, että vaalikampanjoita päästään tekemään ihmisten parissa. Olisi hienoa, jos Ylöjärven Uutisten vaalipaneeliinkin voitaisiin ottaa yleisöä. Joka tapauksessa paneeli on nähtävissä verkossa suorana lähetyksenä ja tallenteena.

Kisa siis jatkuu vaikka matka piteni.