Alle 12-vuotiaat pääsevät taas harrastamaan suuremmissa ryhmissä – Myös kansalaisopistojen toimintaan höllennyksiä

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä piti tiistaina 16.2. viikottaisen tiedotustilaisuuden vallitsevasta koronatilanteesta. Pandemiaohjausyhmän mukan Pirkanmaalla eletään tällä hetkellä seesteistä vaihetta koronan suhteen.

Myös työväen- ja kansalaisopistojen sekä taiteen perusopetuksen lähiopetus voidaan nyt aloittaa korkeintaan kymmenen henkilön ryhmissä. Toiminnassa tulee käyttää maskeja ja noudattaa turvavälejä.(arkistokuva)

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä päätti tiistaina vapauttaa alle 12-vuotiaiden harrastustoiminnan 10 henkilön ryhmäkokosuosituksesta. Vanhempien tulee kuitenkin edelleen vain saattaa lapset harrastamaan eikä jäädä sisätiloihin.

Pandemiaohjausryhmä suosittelee, että mahdollinen kilpailutoiminta pidetään Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella. Kilpailutapahtumat järjestetään ilman yleisöä.

–  Tässä tilanteessa voimme vapauttaa nuorimpien ikäluokkien harrastustoimintaa suuremmissa ryhmissä. Koska nykyinen tilanne voi muuttua nopeasti, harrastuksissa tulee varautua äkillisiin muutoksiin. Jos koronatilanne Pirkanmaalla jatkuu suotuisana, arvioimme uudelleen myös muiden ikäluokkien harrastustoiminnan suosituksia, sanoo Taysin johtajaylilääkäri ja pandemiaohjausryhmän puheenjohtaja Juhani Sand.

Myös työväen- ja kansalaisopistojen sekä taiteen perusopetuksen lähiopetus voidaan nyt aloittaa korkeintaan kymmenen henkilön ryhmissä. Toiminnassa tulee käyttää maskeja ja noudattaa turvavälejä.

Lue myös: Viikonloppuna varmistettiin kolme uutta koronatartuntaa

Tartuntamäärät maltillisia

Pandemiaohjausryhmän mukaan Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella on ollut reilun viikon ajan seesteinen aika koronatartunnoissa.  Päiväkohtaiset tartuntamäärät ovat olleet maltillisia, eikä viikon aikana ei ole todettu yhtään suurempaa tartuntarypästä.

Pandemiaryhmä muistuttaa, että ryppäiden ilmaantuminen on kuitenkin koronalle tyypillistä ja jatkossakin odotettavissa.

Tiedotteen mukaan kuluneiden kahden viikon ajalta koronan ilmaantuvuus on Pirkanmaalla 37 tapausta 100 000 asukasta kohden. Positiivisten osuus Fimlabissa testatuista on viime viikon ajalta 0,7 prosenttia. Pirkanmaa on edelleen kiihtymisvaiheessa

Lue myös: Koronarokotukset etenevät pienistä rokote-eristä huolimatta: ”Jatkamme 80 vuotta täyttäneiden hyvin käynnistyneitä rokotuksia heti, kun saamme lisää rokotteita”

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?