Anni Kytömäen tuorein teos Margarita kilpailee kaunokirjallisuuden Finlandiasta

05.11.2020 13:57

Suomen Kirjasäätiö on julkistanut tämän vuoden kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat. Yli 150 kirjan joukosta valittiin kuusi ehdokasta, joista yhden kirjoittaja on ylöjärveläislähtöinen, nykyisin Hämeenkyrössä asuva Anni Kytömäki.
Anni Kytömäki on ylöjärveläislähtöinen, mutta asuu nykyään Hämeenkyrössä. (Kuva: Liisa Valonen/Gummerus)

Vuonna 1980 syntynyt Anni Kytömäki valittiin Finlandia-ehdokkaaksi uutuusteoksellaan Margarita (Gummerus). Ylöjärven Uutisten tekemän kirja-arvion Margaritasta pääset lukemaan täältä.

Palkintolautakunta perustelee Margaritan valintaa kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi näin:

– Margarita on helmi kirjaksi – tai jokihelmisimpukka, jonka sisältä löytyy yllätys. Teksti asettuu suomalaisten luontokirjailijoiden perinteeseen kaunokirjallisesti korkeatasoisella otteella, lukijansa älynystyröitä hieroen. Samalla romaani on kriiseissä hautuvan uuden ajan ajattelun kuvaus.

Margarita on ylöjärveläislähtöisen Anni Kytömäen kolmas romaani. Kirja kertoo sodan jälkeisestä ajasta etenkin nuoren hierojan Senni Sarakorven näkökulmasta. Romaanissa sekoittuvat yksilön tarpeet, valtion halut ja luonto. 1950-luvulle sijoittuva kertomus peilautuu monin tavoin ajankohtaisiin teemoihin: ihmisen oikeuteen päättää omasta kehostaan, elämään virusepidemian aikana ja metsäteollisuuden luontovaikutuksiin.

Lue myös: Kirja-arvio: Anni Kytömäen Margarita on kiinnostava, tasapainoinen ja kaunis romaani

Margarita kertoo muun muassa jokihelmisimpukoista.

Kytömäeltä on aiemmin ilmestynyt palkitut romaanit Kultarinta (2014), joka oli niin ikään Finlandia-ehdokkaana, ja Kivitasku (2017).

Muut kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat ovat Ann-Luise Bertell teoksellaan Heiman (Förlaget), Ritva Hellsten teoksellaan Raija (Aviador), Tommi Kinnunen teoksellaan Ei kertonut katuvansa (WSOY), Anne Vuori-Kemilä teoksellaan Mustaa jäätä (Karisto) ja Heikki Kännö teoksellaan Runoilija (Sammakko).

Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto on arvoltaan 30 000 euroa. Voittaja julkistetaan 25.11.2020.

Lue myös:

Anni Kytömäki kirjoitti kirjan rannoista, kallioista ja vapautta kaipaavista ihmisistä

Kirja-arvio: Kivitasku on kiinnostava järkäle