Suojastenlahti on keskusta-alueemme häpeäpilkku – Nyt pitäisi käynnistää kansanliike lahden kunnostamiseksi

21.07.2020 19:00

On ollut uskomattoman hienoja aamuja kuluvana kesänä. Olen jäänyt pahaan koukkuun aamukävelyihin. Kaupunkimme keskusta-alueet ovat uskomattoman kauniita ja hyvin hoidettuja. Räikän ranta yllättää lähes aina kauneudellaan. Koivurivistö valtatie 65 varressa on mykistävä. Puistoalue radan ylittävän sillan kupeessa saa mielen herkistymään.

Mutta vieläkin paremmin voisivat asiat olla. Jonkin verran (ja sekin on liikaa) on teille ja tien varsille heitelty roskia. Yleensä lähin roskakori olisi muutaman kymmenen metrin päässä.

Mutta todellinen keskusta-alueen häpeäpilkku on Suojastenlahti. Keväisin ja alkukesällä  lahdelta kiirii korvia vihlova lokkiparvien kirkuna. Lähitalojen ja autokatosten katot peittyvät lintujen ulosteista.

Rehevöitynyt ja umpeen kasvanut lahti ja Tiikonojan uoma lemuavat ajoittain voimakkaasti. Lahoavat kasvit rehevöittävät Keijärveä ja aiheuttavat hajuhaitan.

Nyt pitäisi käynnistää kansanliike lahden kunnostamiseksi. Tarvittaisiin joku rohkea tiennäyttäjä, joka lähtisi kansalaisliikettä vetämään ja saattamaan kaunis Suojastenlahti arvolliseensa tilaan. Olisiko tässä jollekin ehdokkaalle ponnahduslauta kunnallisvaaleissa menestymiseen?

Innokkaana aamukävelijänä innostan jokaista lähtemään liikkeelle. Kaupunkimme keskusta on todellinen puutarhakaupunki ja jokainen lenkki on myös esteettinen kokemus. Me jokainen voimme huolehtia siitä, että oma ympäristömme on hyvin hoidettu. Näitä mietin aamuisilla retkilläni.

Jorma Sinisalo

aamukävelijä Haavistolta

Lue myös:

Katso paljastavaa ilmakuvaa umpeenkasvaneesta Suojastenlahdesta! ”Olen asunut Nigeriassa ja nähnyt rämeiköt – tästä rämeiköstä ei puutu kuin krokotiilit”, sanoo naapuri

Kaupunki vastaa: Suojastenlahden ruoppaus ei onnistu lähiaikoina linnustoselvityksen vuoksi – Lukuisten lokkien lisäksi alueella asuu ainakin haikaroita ja yksi haukka

Lokit häiritsevät Suojastenlahdella