Tämä rajoitusten aika saa ilmeisesti kiltimmänkin ihmisen mielen kapinoimaan. Miten usein sinä käyt kahvilassa tai ravintolassa? Huoltoasemia ja Heseä ei lasketa. Minä käyn ehkä kerran kuussa.
Olen siis joutunut jättämään rajoitusten vuoksi laskennallisesti kaksi tai kolme kertaa välistä. Kahvila- ja ravintolayrittäjien puolesta harmittaa oikein todella, mutta kyllä se jotenkin omaa mieltäkin kirpoo, ettei pääse ravintolaan. Vaikka ei olisi ollut menossakaan. Eli siis ei pääsisi, jos haluaisi mennä.
Sama ilmiö on ollut nähtävissä ravien kohdalla. (Sama ilmiö on varmaan nähtävissä ihan kaikkien urheilulajien kohdalla, mutta seuraan vain raviaiheisia keskusteluja, enkä kohta enää niitäkään.) Kaikki haluaisivat mennä raveihin.
Laji on kärsinyt yleisöpulasta ehkä viimeiset kaksikymmentä vuotta, kun suuri osa harrastajista on siirtynyt ratojen katsomoista kotisohvalle toto-tv:n ääreen. Nyt ainakin keskusteluja seuratessa tuntuu, että jos katsomot avattaisiin yleisölle, niin porukka jonottaisi sinne aamuyöstä asti kuin Backstreet Boysin keikalle aikoinaan.
Me haluamme sitä, mitä emme voi saada. Toki on ihmisiä, joiden normaaliin arkeen kuuluu paljonkin tällä hetkellä kiellettyjä asioita, ja joiden päivät on todella pitänyt käsikirjoittaa aika lailla uusiksi. Mutta on myös paljon meitä, joiden arkeen rajoitukset eivät juurikaan vaikuta, mutta valittamisen kulttuuri vaikuttaa.
En ole kolmeen kesään saanut vietyä lapsiani Särkänniemeen, mutta nyt olisin välttämättä halunnut olla heti avajaisissa syömässä hattaraa karusellin äärellä. Sitä jotenkin ajautuu kuvittelemaan, että kun kaikki muut valittaa, ettei pääse huvipuistoon lasten kanssa, niin se on omallakin kohdalla ongelma, vaikkei se ehkä todellisuudessa olekaan.
Tämä kaikki opettaa meille jotain myös sosiaalisesta mediasta. Siellä eniten äänessä oleva porukka ei todellakaan ole kattava otos meistä. Jos olisi, ei olisi esimerkiksi yksinäisiä vanhuksia. Niin moni näinä päivinä valittelee sitä, ettei pääse tapaamaan iäkkäitä sukulaisiaan, että voisi kuvitella vanhainkotien eteen muodostuvan jonoa varsinkin juhlapyhinä.
On jättimäinen määrä ihmisiä, jotka eivät ole somessa, ja vielä jättimäisempi määrä ihmisiä, jotka ovat siellä verrattaen hiljaisia.
Seuraavan kerran kun kuulen, että joku asia on saanut ”täystyrmäyksen” tai ”hurjaa kannatusta” somessa, niin osaan ehkä myös ajatella, että se ei tarkoita… mitään. Paitsi jos ravintolat, kahvilat, vanhainkodit ja raviratojen katsomot vielä todella joku päivä täyttyvät ihmisistä. Jään seuraamaan tilannetta. Kun ei ole muutakaan tekemistä. Koska ei pääse edes uimahalliin.
