Radio- ja podcastsuosituksia koronatylsyyteen: alakulttuureja, huumoria ja lätkää

15.04.2020 18:45

Kun tässä ajassa pitää keksiä jatkuvasti ajanvietettä, voi laittaa kuunteluun jotakin hyvää, mitä radiossa ja podcasteissa on tarjolla. Tässä kolme vinkkiä kuunteluun. Ja näitähän voi kuluttaa muun puuhastelun ohessa.

Perttu Häkkinen, Yle Areena

Viime elokuussa tapaturmaisesti menehtynyt Perttu Häkkinen oli rakastettu toimittaja, jonka upean radiosarjan reilusti yli 200 jaksoa ovat yhä kuunneltavissa Yle Areenassa. Sarjassa Häkkinen sukeltaa alakulttuurien ja marginaali-ilmiöiden maailmaan. Aiheet ovat sellaisia, joihin moni toimittaja ei olisi uskaltanut tarttua. Häkkisen viisaus ja omaleimainen tapa ajatella tulevat hyvin esiin ohjelmassa ja toimittaja Panu Hietaneva antaa hyvää taustatukea.

 

 

 

Huumori-hommia, Yle Areena

Toimittaja Ville Kormilaisen Huumorihommia oli noin vuosi sitten ilmestyessään iloinen tuttavuus. Itsekin stand uppia tekevä Kormilainen sukeltaa nimekkäiden vieraidensa kanssa huumorin tekemisen alkulähteille. Ohjelmassa tutustutaan suomalaiseen nykyhuumoriin 1980-luvulta tähän päivään. Ohjelman 20 jaksossa vieraina ovat muiden muassa Vesa-Matti Loiri, Pirkka-Pekka Petelius, Heikki Silvennoinen, Ismo Leikola, Heli Sutela ja Jarkko Tamminen.

 

 

Kimanttia, Radio Play

Kimanttia-podcast on NHL-selostaja Antti Mäkisen sekä upean uran NHL:ssä tehneen Kimmo Timosen viikoittainen katsaus maailman kovimman kiekkosarjan uutisiin ja ilmiöihin. Kaksikon kemiat toimivat hyvin ja Timonen tuo asiantuntemuksellaan lisäarvoa Mäkisen näkemyksiin. Välillä keskustelu karkaa kauas itse aiheesta, mutta se on vain piristävää. Huumori on ohjelmassa jatkuvasti läsnä.