Vaikka Madridin ilmastokokous ei tuottanut mitään tulosta ja maapallon lämpötila uhkaa nousta useita asteita, ei täällä pohjolassa silti vielä talvikuukausina kovin kevyillä varusteilla pärjää.
Ihmetyttää eräs sitkeä muoti-ilmiö. Nyt on jo muutamana vuonna myyty kaupoissa valmiiksi revittyjä farkkuja. Paljaat polvet ja melkein takapuolikin näkyy. Kuinka ihmeessä ne rikkipunttiset housut saa kiskottua jalkoihinsa niin että ne eivät hajoa kokonaan? Ainakin minun pukeutumisyritykseni repisivät ne puntit kokonaan poikki. Tutkin nettikaupoista, mitä löytyy nimikkeellä ”revityt farkut”. Äkkiä katsoen hintahaitari on 30–80 euroa. Tuntuu uskomattomalta, että farkunrisoista se maksetaan.
Monet ihmiset käyvät mielellään shoppailemassa ja sovittelevat ajankulukseen vaatteita myymälöissä. Alennusmyynteihin rynnätään heti niiden alkaessa, jotta sopivankokoiset vaatteet eivät ehdi loppua. Minä inhoan vaateostoksia. Sovitustilat ovat kammottavia kopperoita. Vaatealennusmyynnit eivät kutsu. Olen joskus käynyt, mutta helpotuksesta olen huokaissut pois päästyäni.
On mukavaa, että nykyisin voi arkisessa elämässä pukeutua lähes kuinka vain, eikä erotu joukosta. Kaikenlaisia asuja näkyy. Omat, usein vuosia vanhat kamppeeni eivät yhtään häpeä muiden joukossa.
Todellista tarvetta uusien vaatteiden hankkimiseen on harvoin. Kun pitää huolen, että on yksi ajaton ”parempi vaate” ja kengät varalla, pärjää pitkälle. Pitkät housut ovat kulutustavaraa ja niitä sekä alusvaatteita ja sukkia joutuu useammin ostamaan.
Tässä eräänä päivänä kävelin Koulutuskeskus Valo -oppilaitoksen ohi. Koululta kurvasi eteeni kolme tyttöä, jotka jatkoivat edelläni kävellen samaan suuntaan keskenään vilkkaasti jutellen. Maa oli lumen peitossa ja oli muutama aste pakkasta. Yhdellä tytöistä oli kyllä kunnon takki ja sen alta näkyi villapaidan helmaakin, mutta housunpuntit loppuivat vaaksan korkeudella maasta. Sitten näkyivät paljaat nilkat ja jalkateriä verhosivat mustat kumitossut, siis ihan kesäjalkineet. Eivätkö muka jalat palelleet? Mikä ihme saa nuoren naisen lähes paljasjaloin kävelemään pakkasessa lumiselle tielle? Minulla oli nahkasaappaat ja vielä villasukat niiden sisällä.
Muoti ja kaverit tietysti nuorten pukeutumiseen vaikuttavat. Ei haluta erottua porukasta. Muistan nuoruudestani muutaman muoti-ilmiön. Kahiseva tummansininen polvipituinen nailontakki on jäänyt mieleen. Eräässä vaiheessa 1960-luvulla useimmilla oli sellainen. Vaatekappale oli lähinnä sadetakki, hiostava ja hankala, mutta muotia. Samoin olivat muotia Hai-saappaat, liukaspohjaiset lyhytvartiset kumisaappaat, joita pidettiin myös kuivalla kelillä. Taisi olla vielä niin, että nailontakin ja Hai-saappaiden suosion kausi osui samaan ajankohtaan. Myös valkoiset tennistossut olivat saman ajan nuorisomuotia. Ne olivat kuitenkin sulan kauden varusteita, ei niitä talvella pidetty.
Nyt on talvi. Monet ajavat autolla lähes ovelta ovelle ja silloin ei pukeutumisella ja jalkineilla ole niin väliä, mutta jos siirtyy jalkapatikassa paikasta toiseen, on syytä pukeutua sään mukaan. Vilustuminen ei ole kivaa.
ARMI SAARELA
Lue Armi Saarelan aiempia kolumneja:
Armi Saarela: Kapuamme pimeää ylämäkeä valoa kohti
Armi Saarela: Syödä elääkseen vai elää syödäkseen?
Armi Saarela: Ilmastonmuutosajatuksia – nuorena tuskin olisin kerännyt roskia maantienvarresta
Armi Saarela: Haluaako joku todella katsella ja kuunnella rivouksia ajankulukseen?
Armi Saarelan kolumni: Olemme itsepalvelijoita salasanojen ja koodilukujen viidakossa