Uudistuneesta Räikänpuistosta löytyy muun muassa keppihevosrata – ”En ihmettelisi, vaikka rata vetäisi tänne harrastajia naapurikaupungeistakin”

Jos jossain oikeasti toteutuu sanapari ”jokaiselle jotakin”, se on Ylöjärven Räikänpuisto. Vasta valmistuneet lasten ja seniorien omat uudet alueet tekevät puistosta entistä toiminnallisemman.
Räikänpuistossa viihtyvät myös puistojumppaajat. Ainakin osa kuntokeskusten järjestämistä puistojumpista löytyy kaupungin nettisivuilta.

Ylöjärven keskustassa kaupungintalon takana sijaitsevaan Räikänpuistoon voi ihan hyvin tulla ottamaan aurinkoa ja nauttimaan kaikessa rauhassa piknik-eväistä ja kauniista järvimaisemista. Nurmikoilla ja hiekkarannalla on runsaasti tilaa kesäisen rentoon oleiluun.

Siinä löhöillessä voi kuitenkin iskeä tarve tehdä jotain. Puistossa on tarjolla kaikenlaisia aktiviteetteja uimisesta ja matonpesusta aina yleisurheiluun ja seniorikuntoiluun asti, joten tekemisen puutteen ei pitäisi Räikänrannassa vaivata.

Viimeisimpänä toimintapisteenä rantaan on vasta valmistunut keppihevosrata. Ratamestareina häärineet vihertyönjohtaja Jutta Kauttoon sekä kaupungin yleisten alueiden työmaapäällikkö Jyrki Tanhuanpää arvelevat, että pysyvästi paikalle rakennettu rata on Suomen puistoissa ainut laatuaan. Kuka tietää, vaikka kyseessä olisi jopa maailman ainoa pysyvä keppihevosrata.

– Keppihevostelu on tällä hetkellä todella suosittu harrastus. Kevään hevosmessuilla oli yksi kokonainen halli varattu keppihevosille, ja se näytti ainakin ajoittain olevan kaikkein suosituin osasto, Jutta Kauttoon kertoo.

– En ihmettelisi, vaikka rata vetäisi tänne harrastajia naapurikaupungeistakin.

Räikänpuiston keppihevosradalla on kymmenen estettä, jotka on rakennettu keppihevoskokoon muunnetuista puomeista. Esteiden maksimikorkeus on hiukan alle metrin eli ihan kaikkein edistyneimmille ratsukoille rata ei tarjoa haastetta: Jutta Kauttoon arvioi, että parhaat harrastajat pomppaavat metristen esteiden yli vaivatta.

Hienompaa treenipaikkaa saa hakea. Räikän yleisurheilukenttä on kaikkien liikkujien käytössä.

Liikkuvuutta ja tasapainoa

Keppihevosrata nousi loppukeväästä pystytetyn seniorikuntoilualueen viereen. Senioreita varten puistoon on tuotu kuntoilulaitteita, jotka kehittävät tasapainoa, näppäryyttä ja liikkuvuutta eli turvallisessa arjessa tarvittavia ominaisuuksia.

– Vastuksia näissä kyseisissä laitteissa ei ole eli kuntoilu tapahtuu oman kehon painolla. Ideana ei siis ole kuntosalityyppinen harjoittelu vaan ikääntyvien ihmisten toimintakyvyn ylläpito, seniorialueen suunnittelusta vastannut Jyrki Tanhuanpää kertoo.

Seniorikuntoilualueen toisella puolella on tuliterä lasten leikkialue komeine Ylöjärvi-linnakkeineen. Vaakunalla varustetussa linnakkeessa voi kiipeillä, liukua ja tasapainoilla mutta myös pysähtyä leikkimään kiinteillä tehtäväpaneeleilla. Yli 3-vuotiaille tarkoitetussa linnakkeessa mahtuu valmistajan mukaan leikkimään jopa 25 tenavaa kerralla.

Linnakkeen lisäksi leikkialueelta löytyy jousikeinuhevosia sekä oikeita keinuja ja pesäkeinu.

– Keinuja täällä ei aiemmin ollut, mutta niitä toivottiin usein. Nyt nämä toiveet on kuultu, Tanhuanpää sanoo.

Hän kertoo, että myös leikki- ja seniorialueiden sijoittelussa on otettu huomioon käyttäjien arkiset tarpeet. Puistossa käy paljon isovanhempia lastenlastensa kanssa, joten lasten ja seniorien toimintapisteet oli luontevaa laittaa vierekkäin.

Lasten leikkialueen ja seniorikuntoilualueen pohjana on moderni joustomatto, joka kätkee alleen putoamissuojat. Enää ei tarvitse harmitella turvahiekan eksymistä kenkiin ja vaatteisiin.

Modernit ja mukavat alustat löytyvät myös uimarannan toisella puolen sijaitsevalta yleisurheilukentältä ja sen keskellä olevalta jalkapallonurmelta. Radat ovat tapahtumia lukuunottamatta avoinna kaikille käyttäjille.

Kaunis Keijärven hiekkaranta on Räikänpuiston ehdoton helmi.

Jatkuvasti jotain uutta

Räikänpuistoa on rakennettu ja varustettu jo useamman vuoden ajan pala kerrallaan. Kun jossain päin rantaa on tehty töitä, muu osa puistoa on ollut aivan normaalisti käytössä.

–  Jotkut käyttäjät olisivat toivoneet koko puiston laittamista kerralla kuntoon, mutta toiset ovat iloinneet siitä, että ranta on ollut jatkuvasti käytössä ja tänne on koko ajan ilmestynyt jotain uutta, Jutta Kauttoon ja Jyrki Tanhuanpää toteavat.

– Tämän kesän aikana puistoon ilmestyy vielä ainakin uimarannan invaliuska, joka palvelee talvisin avantouimareita. Tulossa on myös penkkejä ja piknik-pöytä sekä aurinkoenergialla toimiva puristin sekajätteelle, jota erityisesti piknik-ruokailijat tuottavat, Jyrki Tanhuanpää paljastaa.

Uimarannan pukukopit muistuttavat nekin linnakkeita kuten lasten uusi kiipeilyteline.

Vaikka rakennettua aluetta alkaa olla jo todella paljon, vielä löytyy avaraa nurmikkoa esimerkiksi puistojumppaa tai frisbeen heittelyä varten. Osa kesän puistojumpista löytyy kaupungin nettisivuilta, ja kuntokeskuksista voi kysyä lisää.

Ainut, mitä monipuolisesta puistosta vielä puuttuu, ovat tyyriit ja tyylikkäät istutukset, joita pitäisi varjella puiston käyttäjiltä.

– Tarkoitus on, että täällä ihmiset viihtyvät ja touhuavat. Räikänpuistossa vain mielikuvitus on toiminnan rajana, Jutta Kauttoon sanoo.