Kuulutko sinäkin hamstrauksen uhreihin? Vanhempani pommittavat minua vanhoilla tavaroillaan

Isäni osti uuden sohvan. Ihan kiva juttu, ellei vanhemmillani olisi ollut ennestään jo neljä sohvaa.

Yhden vanhoista sohvistaan isä siirsi katetulle parvekkeelle, jossa se mätänee todennäköisesti parissa vuodessa.

 

Iirian kolumnikuva, Iiria, Iiria Lehtinen kolumnikuva

Tavarasta luopuminen aiheuttaa lähisuvulleni todellista tuskaa. Vanhaa kamaa hillotaan niin pitkään, että se muuttuu käyttökelvottomaksi.

Samalla perheeni haalii koko ajan myös uutta tavaraa – etenkin jos sitä saadaan halvalla.

Tästä yhdistelmästä seuraa luonnollisesti järjettömiä ratkaisuja.

Vanhoja opiskelupapereita, naapureilta saatuja tuoleja ja kuolleilta sukulaisilta perittyjä kangaspakkoja varten vuokrataan varastoja, vaikka säilötyn tavaran arvolla ei maksettaisi edes yhtä varaston kuukausivuokraa.

Uudet asunnot taas ostetaan sen mukaan, onko niissä autotalli, mahdollisimman paljon säilytystilaa ja monta huonetta – ei ihmisiä vaan huonekaluja varten.

 

Vanhempani ovat muuttaneet noin kuuden vuoden aikana kolme kertaa. Muutot ovat olleet puhdasta kärsimystä.

Ensimmäinen muutto oli pahin. Sen aikana jouduin tilille siitä, miksi olin heittänyt ilman lupaa pois vanhoja hillopurkkeja.

Kauheinta on ollut kuitenkin se, kun vanhempani ovat roudanneet meille kymmeniä pusseja vaatteita ja muuta kamaa – pyytämättä. Tätä nykyä omakin asuntoni on tyhjennyksen tarpeessa.

Hamstrauksen paras puoli on minulle periytyvät vanhat huonekalut. Tämä piironki on isänäidin vanha ja rakkain huonekaluni.

Hamstraus on mielenkiintoinen ilmiö.

Havaintojeni mukaan se piinaa etenkin suuria ikäluokkia. Ilmiö saattaa liittyä ainakin osittain puutteeseen: mitään ei ole kannattanut heittää pois, koska uutta ei ole välttämättä löytynyt tilalle.

Hienoa hamstrauksessa on sen ekologisuus. Olen itsekin oppinut arvostamaan ja tuunaamaan vanhoja huonekaluja.

Hamstrauksen ansiosta minulla on hauska koti, jonka sisustuksesta yli puolet on perittyä ja oikeasti hienoa tavaraa.

 

Toivon kuitenkin, että hamstraajat ymmärtäisivät, että jossakin menee raja.

Jos tavarat haittaavat elämistä, niistä pitää voida hankkiutua eroon. Ihmiset ovat tärkeämpiä kuin tavara: ihmisten pitää saada enemmän tilaa kuin huonekalujen.

Isä ei sitä paitsi edes tarvinnut sitä rumaa sohvaa. Epäilen syvästi, että se oli hankittu hetken huumassa. Ja että kohta sitä tyrkytetään minulle.