Suomen suosituin panini ansaitsi oman pikaruokaravintolansa, Snellman-konserni testaa uutta konseptiaan Tampereella

25.04.2019 18:16

Tampere saa Snellman-konsernin kaikkien aikojen ensimmäisen Mr. Panini & Co. -pikaruokaravintolan, joka avaa ovensa perjantaina 26. huhtikuuta Hämeenkatu 3:ssa. Keittiömestari Tommi Pylkkänen (vas.) opasti torstaina kahvilatyöntekijöitä rakentamaan salaattiannoksia ja valmistamaan paniineja. (Kuva: Matti Pulkkinen)
Tampere saa Snellman-konsernin kaikkien aikojen ensimmäisen Mr. Panini & Co. -pikaruokaravintolan, joka avaa ovensa perjantaina 26. huhtikuuta Hämeenkatu 3:ssa. Keittiömestari Tommi Pylkkänen (vas.) opasti torstaina kahvilatyöntekijöitä rakentamaan salaattiannoksia ja valmistamaan paniineja. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Snellman-konserni laajentaa toimintaansa perinteisten lihanjalostuksen ja valmisruokatuotannon lisäksi ravintola-alalle. Yritysperheeseen vuodesta 2008 lähtien kuuluneen Mr. Paninin nimikkotuotteesta on tullut paninien kuningas Suomessa. Snellmanilaiset uskovat paninin kantavan ravintolan teemana, joten he avaavat perjantaina 26. huhtikuuta kaikkien aikojen ensimmäisen Mr. Panini & Co. -pikaruokaravintolan Tampereen sydämessä Hämeenkadun varrella.

Vaikka Mr. Panini & Co. -pikaruokaravintola avaa ovensa suurelle yleisölle vasta huomenna perjantaina, ihmiset astelivat jo tänään torstaina uutukaisruokapaikan tiskien äärelle.

Hämeenkatu 3 on tiukasti pressujen peitossa ja Mansen pääkatu on raitiotietyömaa. Silti tamperelaiset huomaavat kutsuvasti hymyilevän Mr. Paninin.

Fast casual -tyyppinen ravintola edustaa sisustukseltaan ja kalustukseltaan 68-vuotiaan pietarsaarelaisen perheyrityksen arvomaailmaa. Lattioiden ja seinien pinnat on valmistettu kierrätysmateriaaleista. Ravintolassa on 40 asiakaspaikkaa.

Snellman-konserni on tehnyt mittavan kehitystyön uutukaisen ravintolansa hyväksi. Ravintolakonsepti ja tarjottavat ovat kehityspäällikkö Janne Ikosen (oik.), ravintolapäällikkö Jussi Laihon (keskellä) ja keittiömestari Tommi Pylkkäsen kädenjälkeä. (Kuva: Matti Pulkkinen)
Snellman-konserni on tehnyt mittavan kehitystyön uutukaisen ravintolansa hyväksi. Ravintolakonsepti ja tarjottavat ovat kehityspäällikkö Janne Ikosen (oik.), ravintolapäällikkö Jussi Laihon (keskellä) ja keittiömestari Tommi Pylkkäsen kädenjälkeä. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Kovat tekijät, mittavat taustatyöt

Snellman-konsernin valmisruokatoimialan toimitusjohtaja Tommy Snellman oli silmiinpistävän onnellinen mies uutukaisuuttaan loistavassa pikaruokaravintolassa päivää ennen h-hetkeä.

Snellmanin mukaan Tampereen valitseminen pilottiravintolan koekentäksi oli elintarvikealan jätille helppo ratkaisu.

– Tampereella ja kehyksessä on riittävän isi asujaimisto. Kasvavalla ja kehittyvällä kaupunkiseudulla on 380 000 ihmistä, hän perustelee.

– Vaikka Hämeenkatu 3:n kiinteistö on rakennushuppujen verhoilema ja kaupungin pääkatu on raitiotietyömaan ydintä, katsomme ja näemme pidemmälle. Sijaitsemme erittäin liikennöidyn rautatieaseman välittömässä läheisyydessä. Mr. Paninin valloittava hymy tavoittaa päivittäin tuhannet ohikulkijat, Snellman kertoo.

Toimitusjohtaja odottaa tamperelaisten vastaanottoa.

– Kuulemme mielellämme asiakkaidemme palautteet: ruusut ja risut. Kuluttajien mielipiteet ovat erittäin tärkeitä Tampereen ravintolamme kehittämistyössä sekä mahdollisten seuraavien Mr. Panini & Co. -ravintoloiden avaamisessa, Snellman linjaa.

Mr. Paninin kehityspäällikkö Janne Ikonen ja keittiömestari Tommi Pylkkänen korostavat, että uutta ravintolakonseptia tuotteineen on jumpattu vuosikausia.

– Ravintolaidea virisi jo kahdeksan vuotta sitten. Emme ole unohtaneet ravintola-ajatusta minnekään, vaan olemme työstäneet sitä koko ajan eteenpäin. Nyt olemme pohdintoinemme vakuuttuneita siitä, että liikeidea ja tarjottavat eli paninit, salaatit ja keitot sekä makuvedet ovat maalissa, Janne Ikonen sanoo.

Ikosen mukaan paninimaailman ydin piilee leivässä. Paninin leivät leivotaan porilaisessa Porin Leipä Oy:ssä, jossa leipuri Olli Sarpila teki mittavan kehitystyön halutun leivän syntymiseksi.

– Olemme paiskineet leivän kanssa töitä vuosikausia. Rimamme on ollut erittäin korkealla leivän maun ja rapeuden suhteen, hän painottaa.

Ikosen mukaan yritys on hyödyntänyt kaiken hankkimansa paninitiedon ravintolatoimintaa varten.

– Mr. Panini on tehnyt vuosittain 2,5-5 miljoonaa paniinia, jotka kuluttajat ovat ostaneet ruokakaupoista, liikenneasemilta tai kahviloista, hän mainitsee.

Keittiömestari Tommi Pylkkänen vannoo kotimaisten raaka-aineiden nimeen. Hänen mukaansa Snellman-konsernin arvoihin kuuluu erottomasti suomalaisilla tiloilla tuotettu liha ja pelloilla sekä kasvimailla kasvatetut salaatit, vihannekset ja juurekset.

– Emme valitse raaka-aineitamme edullisuuskärjellä, vaan satsaamme korkeaan laatuun. Kokeilemme ja testaamme kaikkia raaka-aineita löytääksemme meidän käyttötarkoituksiimme parhaat mahdolliset vaihtoehdot. Laadun metsästys konkretisoituu tarjottavien aterioiden maussa ja ulkonäössä, Pylkkänen teroittaa.

Ikonen ja Pylkkänen ovat kokeneita keittiömestareita, joten miehet tietävät, mistä laatu syntyy.

Asiakkaita kuunnellaan ahkerasti

– Vuorovaikutteisuus asiakkaiden kanssa on olemassaolomme elinehto, Janne Ikonen ja Tommi Pylkkänen teroittavat.

Miesten mukaan koko ravintolan henkilökunta on silmät auki ja korvat höröllä, jotta he saavat kaiken mahdollisen tiedon asiakkailta.

– Näin saamme esimerkiksi annoskoot kohdilleen, he mainitsevat.

Pylkkäsen mukaan suomalaistenkin ravintoympyrä uudistuu kovaa kyytiä, joten lenkkimakkara ei ole enää läheskään ainoa ”vihannes”.

– Selvästi ihmiset suosivat entistä enemmän kasviksia. Meidän tehtävämme on pitää kasvikset kattavasti esillä hyödyntäen niitä tuotteissamme, hän miettii.

Panini ansaitsee oman ravintolansa

Tommy Snellman, Janne Ikonen ja Tommi Pylkkänen uskovat, että suomalaiset hyödyntävät tulevaisuudessa nykyistä enemmän pikaruokaravintoloita.

– Runsaskuituinen leipä, tuoreet lihat, raikkaat kasvikset ja maukkaat täytteet takaavat sen, että panini käy evääksi vaativallekin asiakkaalle. Me kannamme osaltamme kortemme kekoon, kun tuuppaamme kasvispainotteisia eväitä tarjolle.

– Panini on ottanut vuosien saatossa paikkansa suomalaisten ruokakulttuurissa. Meillä on luonteva asiakaskunta valmiina. Tiedämme, että ihmiset haluavat nauttia taiten tehdyn lämpimän leivän runsaine täytteineen paninina, miehet luottavat.

– Pikaruokaravintolan listalla on 11 paninivaihtoehtoa, mutta niistä pystytään toteuttamaan peräti 280 variaatiota asiakkaan mielihalujen mukaan, Tommi Pylkkänen hehkuttaa.

Työntekijät löytyivät hyvin

Suomen ensimmäisen Mr. Panini Co. -pikaruokaravintolan ravintolapäällikkö Jussi Laiho iloitsee, että Snellman-konsernin nimi vetosi hyvin työntekijöihin, kun ravintola palkkasi väkeä.

– Meille oli kymmeniä hakijoita, hän tarkentaa.

– Palkkasimme aluksi 11 henkilöä, jotka työskentelevät vuoropäälliköinä, leipuri-kondiittoreina ja kahvilatyöntekijöinä.

– Tavoitteemme on rakentaa tiimi, jossa jokainen jäsen pystyy vastaamaan mistä tahansa tehtävästä.

Snellman Päivän vieras -ohjelmassa maanantaina

Toimitusjohtaja Tommy Snellman on Maakunnan Matin haastateltavana Mr. Panini & Co. -ravintolasta maanantaina 29. huhtikuuta kello 9.30 SUN Radion Päivän vieras -ohjelmassa.

Maakunnan Matti selvittää muun muassa sitä, miksi perheyritys avaa ensimmäisen paniniravintolansa nimenomaan Tampereella.