Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo haluaa palauttaa arvoonsa hoidon ja hoivan ammattilaiset, jotka antavat koko elämänsä kutsumustyölleen. Kirkonmies pelkää yhteiskuntaamme ravistelevan vanhustenhoidon kriisikeskustelun lyövän yksioikoisen tylyn leiman koko satojen tuhansien osaajien ammattikunnan päälle. Hän varoisi kevyisiin tietoihin perustuvia tiukkoja tuomitsemisia. Piispan mielestä kansakunnallamme on nyt otollinen hetki miettiä moraaliin liittyviä arvoja ja asenteita yhteiskuntamme heikko-osaisten asioiden hoitamisessa. – Olemme itse luoneet organisaatio- ja järjestelmäkeskeisen palvelukulttuurin, jonka heikkoudet ovat nyt oikeutetusti rajun arvostelun kohteena, Repo painottaa.
Torstaina 60 vuotta täyttävä Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo lainaa Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professorin Jaana Hallamaan arviota, jonka mukaan ”kuntien hoivatyössä ollaan palaamassa huutolaisjärjestelmään.”
Repo muistuttaa kuntien antavan niin vanhusten kuin kehitysvammaistenkin hoidon ja hoivan toimijoille, jotka tuottavat palvelut yleensä halvimmalla. Kyseessä on eräänlainen huutokauppa.
– Suomalaisessa yhteiskunnassa ei asuta eikä eletä suurperheissä saati muuten tiiviissä perhe- tai sukuyhteydessä. Kun mummot ja vaarit sekä isoäidit ja -isät ovat tavallisesti satojen kilometrien päässä, opiskelujen ja työpaikkojen perässä eri puolille maata asettuneet lapset eivät saa vanhemmiltaan eivätkä isovanhemmiltaan pienokaisten hoitoapua. Kun roolit vuosien saatossa vaihtuvat, eivät lapset ole ikääntyneiden omaistensa jokapäiväisinä apuina. Tämä on johtanut siihen, että lapset ovat päivähoidossa ja vanhukset hoivakodeissa, piispa pohtii.
Repo päättelee tarkan euron aikaa elävien kuntien ja valtion valitsevan erilaiset hoitopaikat ja palvelut talouskärjellä. Näin palvelut, joissa haluaisimme olevan inhimillisiä arvoja, järjestetään puhtaasti talouden lainalaisuuksin.
– Siksi nyt hoivan ongelmien paljastuessa on aivan liian helppoa vain sanoa: ”lisätään tekijöitä”.
Revon mukaan yhteiskuntamme on linjattava selvästi myös eettiset lähtökohdat, eikä tuijotettava vain hoitajien määrään.
– Tiedämme iäkkäiden ihmisten määrän vain kasvavan tulevien vuosien ja vuosikymmenien aikana. Olemme kansakuntana merkittävän kysymyksen äärellä: minkälaista vanhuuden turvaa ja hoivaa me haluamme antaa.
Paljon kutsumustyöntekijöitä
Piispana Matti Repo kuulee niin suoraan kuin hiippakunnan seurakuntien työntekijöiden kautta, miten monien ikäihmisten hautajaisten yhteydessä omaiset kiittävät läheisensä saaneen laadukasta hoitoa ja hoivaa. Kiittävä palaute on myönteisen yleistä.
Repo haluaakin monipuolistaa tämänhetkistä vanhusten hoiva- ja hoitokeskustelua, etteivät tehtävilleen sydämestään omistautuneet kutsumustyöläiset tulisi kaltoin kohdelluiksi.
– Yleistäminen ja kaiken tekemisen arvottomaksi tuomitseminen on vaarallista. Laiminlyönnit, ongelmat ja virheet on korjattava. Hyvin vastuunsa kantavat ja työnsä nuhteettomasti hoitavat ammattilaiset ansaitsevat meidän kaikkien kiitoksen ja tuen.
– Arki on siis paljon muutakin kuin laiminlyöntejä.
Repo muistuttaa, että hyvinvointiyhteiskuntamme toimii valitsemallamme tavalla.
– Kun ongelmat, kaltoin kohtelut ja vääryydet tulevat esille, emme ole sulkeneet silmiämme emmekä korviamme arjelta. Valvonta toimii.
Piispa toivoo laajaa yhteiskunnallista keskustelua myös siitä, pitäisikö hoivaan ja hoitoon käytettävien taloudellisten resurssien voimistaa omaa yhteiskuntaamme. Tällä hetkellä monen hoivayrityksen voitto päätyy kansainvälisille sijoittajille.
– Poliittisten ratkaisujen on annettava signaaleja ihmisen arvostuksesta ja kunnioituksesta.
Repo odottaa, että hoiva-alalle syntyisi toimijoita, joilla olisi luontevat suhteet kirkkoon.
– Tällaisissa hoiva- ja hoitokodeissa elettäisiin todeksi lähimmäisen rakkautta. Kaikessa tekemisessä muistettaisiin ihmisen olevan Jumalan luoma ja siten aina arvokas. Luotan siihen, että kristilliset arvot kantaisivat myös kaupallisesti toimivia yrityksiä.
Piispan mukaan monilla vapaaehtoisjärjestöilläkin olisi paljon annettavaa hoiva- ja hoitoalalle.
Vauvojen määrä laskee
Piispa Matti Revon mukaan suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa eletään vastakohtaisuuksien aikaa.
– Samaan aikaan, kun vanhusten määrä Suomessa kasvaa, vauvamäärämme pienenee vuosi vuodelta.
– Suomi tuskailee pienenevän syntyvyyden kanssa, kun suuri maailma ratkoo hallitsematonta väestöräjähdystä.
Repo sanoo, ettei mikään taho maassamme voi käskeä tai määrätä naisia ja miehiä tekemään lapsia.
– Olemme kaikki osallisia suuressa yhteisössä, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.
– Monet nuoret aikuiset pohtivat, millainen lasten ja lastenlasten Suomi, Eurooppa tai koko maapallomme on tulevaisuudessa. Näkymä ei kannusta perheiden perustamiseen eikä lapsien hankkimiseen.
Kirkonmiehen mielestä maamme vauvamäärä lähtisi myönteiseen nousuun, jos nuorille ja nuorille aikuisille kyettäisiin avaamaan todellisia toivon näkymiä.
– Kansakuntamme lähihistoria todistaa toivon merkityksestä. Kansamme kokemien sotien jälkeen ja rauhan ajan lujittuessa nimenomaan toivosta muodostui tärkeä kannustin kaikille elämän osa-alueille. Suuret ikäpolvet syntyivät maatamme jälleenrakentaneiden ihmisten toivon merkkeinä.
Repo neuvoo suomalaisia kulkemaan rohkeasti tulevaisuutta kohti, vaikka maailma taittaa voimakkaasti peistä muun muassa ilmastonmuutoksesta ja sen mahdollisista seurauksista.
– Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä eteenpäin. Meidän on muistettava, että toivoa on aina. Alati pelätään jotakin; jokaisella vuosikymmenellä on omat uhkakuvansa. Vaikuttaa siltä, että mitä turvatumpaa elämämme ulkoisesti on, sitä toivottomammalta tulevaisuus vaikuttaa ja sitä vähemmän on halua rakentaa tulevaisuutta.
– Maissa, jossa väestö kasvaa räjähdysmäisesti, murheet ja ongelmat ovat päinvastaisia kuin meillä Suomessa, Repo teroittaa.
Repo sanoo historian todistavan, että kansojen koulutustason nousu vaikuttaa niin elintason vahvistumiseen kuin myönteiseen perhesuunnitteluun.
– Mitä enemmän nimenomaan tyttöjä koulutetaan, sitä paremmin perheiden tilanne kohenee.
– Tiedon ja koulutuksen turvin pystymme muuttamaan maailmaa muun muassa väestön kasvun suhteen.
