Mikko Saarelalle puuhataan muistometsää – ota yhteyttä, jos tiedät sopivan metsän

Eppu Normaalin alkuaikojen basistina ja lauluntekijänä tunnetulle Mikko Saarelalle etsitään muistometsää. Asiasta kertoo Luonnonperintösäätiö.
Eppu Normaali, Eput Ratinassa, Mikko Saarela, manserock, suomirock

Mikko Saarelan muistoksi halutaan nimetä metsä. (Arkistokuva)

Muusikko, kalabiologi, biologian ja maantiedon lehtori Mikko Saarela kuoli vaikeaan sairauteen 11. tammikuuta. Nyt hänen muistokseen on perustettu Luonnonperintösäätiön kautta keräys, jonka tavoitteena on saada perustettua luonnonsuojelualue. Alue kantaisi nimeä Mikko Saarelan muistometsä.

Saarelan omaiset toivovat, että suojelumetsä löytyisi Ylöjärveltä.

Saarela kasvoi Ylöjärvellä, missä hän lapsena leikki metsässä ja kävi myöhemmällä iällä kavereiden kanssa kalareissuilla.

Eppu Normaalin ohella Saarela soitti urallaan muun muassa Freud, Marx, Engels & Jung -yhtyeessä. Saarela on tehnyt sanat moneen Suomi-rockin klassikkoon.

Luonnonperintösäätiän mukaan metsä oli Saarelalle tärkeä ajattelu- ja rauhoittumispaikka, josta hän nautti sekä taiteilijan että tiedemiehen silmin. Saarelan Lapinkoira Helmi huolehti siitä, että Mikko kävi päivittäin lähimetsässä.

Keräykseen Saarelan muistometsän hyväksi voi osallistua osoitteessa luonnnonperintosaatio.fi.

Jos tiedossa on jo Saarelan muistometsäksi sopiva metsä, voi ottaa yhteyttä Jussi Kytömäkeen. (0400 347 848, jussi.kytomaki@ylojarvi.fi​)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?