Uutisten toimittaja.
Viime kolumnissani kerroin muuttavani yläpuolellani asuvan ja elämääni häiriköivän naapurin (eli Narisuttajan) vuoksi.
Olin kuvitellut, että muutan pois normaalisti ilman, että kukaan sitä sen kummemmin noteeraisi.
Viime viikon perjantaipäivänä kotiin tullessani huomasin kuitenkin kerrostalon alaoveen kiinnitetyn julisteen, jossa kerrottiin lauantaina järjestettävästä ystävänpäiväjuhlasta taloyhtiön kerhohuoneella.
En lukenut kunnolla läpi julisteen tekstiä, sillä samanlaisia kekkereitä oli mainostettu joskus aikaisemmin. Ja kuten aikaisemmillakin kerroilla, minulla ei ollut tällaisena perusjunttina aikomustakaan ottaa osaa naapurijuhliin.
Kotiovella tilanne sai uuden käänteen. Oveeni oli kiinnitetty lappu, jossa luki: ”Vilma, olis asiaa. Tule käymään”. Lappu oli naapurinmummolta, joka toimii näiden kerhohuonetilaisuuksien pääjehuna.
Tässä vaiheessa koin jo pientä huolestuneisuutta, että ei kai tämä vain ole sitä, mitä luulen.
Ja oli se.
Mummelin ovella sain henkilökohtaisen kutsun kerhohuoneen pippaloihin. Eikä siinä vielä kaikki. Tässä kuuluisassa julisteessa, jonka lukemisen olin ohittanut, oli lukenut: ”ystävänpäiväjuhlat ja VILMAN LÄKSIÄISET”.
Siinä kahdessa sekunnissa mietin kaikki tavat, millä saisin vältettyä juhlat, mutta sain kakistettua suustani väkinäisen hymyn kera vain ”okei, mä tuun”.
Sitten tuli lauantai. Kerhohuoneella minua odottivat seitsemänkymppisen naapurinmummon lisäksi hänen ystävättärensä kitaroineen ja myös samassa taloyhtiössä asuva 88-vuotias tytönhupakko, joka minulle tällä nimellä esiteltiin.
Joimme kahvia ja mutustimme juhlien järjestäjän leipomia kuivakakkuja nelisin. Puhuimme myös aika paljon jumalasta ja uskosta ylipäätään, sillä naiset paljastivat olevansa kaikki uskovaisia. Samalla he nauroivat minun olevan heidän seuraava uhrinsa, jonka he käännyttävät.
Puhuimme myös Olli Lindholmin kuolemasta ja tämä kitaran kanssa ollut nainen kertoi, että Raamattu oli hänelle vastannut ”veljen päässeen perille” eli taivaaseen.
88-vuotias tytönhupakko ei ollut tässä keskustelussa aivan kartalla, ja kysyikin yllättyneenä: ”Onko Olli Lindholm sinun veljesi?!” Meitä kaikkia nauratti tuo aika paljon.
Sain naisporukalta myös läksiäislahjan. Arvuuttelin ääneen sen olevan Raamattu, mutta sainkin kirpeitä karkkeja sisältävän adventtikalenterin ja Kalevi Lehtisen kristillisen pokkarin Sinulle.
Lopulta viihdyin kerhohuoneen juhlassa yhteensä 1,5 tuntia, kunnes tytönhupakko piti saattaa kotiin rollaattoreineen. Kotiin päästyäni ajattelin, että olipa kestit ja onpa minulla kertakaikkisen sydämellisiä tulevia ex-naapureita.
