MUNA vai kana ensin. Siihen ikuisuuskysymykseen tuskin osaan vastata. Riittävän kauan tässä evoluutiossamme nuo kaksi ilmiötä ovat eläneet rinta rinnan. Politiikassa ovat vallinneet samat huonot puolet varmaan viimeiset 2 000 vuotta. Muutosta parempaan ei helposti tapahdu. Ihan päinvastainen on jopa valitettavasti todennäköisempää. 1970-luvulla yhteiskuntamme oli sangen erilainen kuin nykyään. Politiikka kiinnosti selvästi sen aikakauden kyvykkäitä nuoria. Suljetummassa maassa politiikka oli tavallaan yksi harvoista väylistä niin sanotusti päästä eteenpäin. Monet silloiset miehet ja osin myös naiset ovat jättäneet merkittävän muiston poliittiseen historiaamme. Työkokemus politiikan ulkopuolelta saattoi silloin olla vähäistä. Aiempina vuosikymmeninä eduskuntaan nousi professoreita ja pääjohtajia. Erityisesti televisio oli korvaamaton vaalipäällikkö monelle parlamentaarikolle. Työkokemuksen puutteeseen kiinnitti huomiota tiettävästi Jutta Zilliacus, joka otti käyttöön termin poliittinen broileri. Viaton luontokappale joutui siis poliittisen satiirin näyttämölle. Luulisin, että broilerit sen asian kestävät hyvin. Muuten niiden elämä on suhteellisen tervettä. Vähän sairauksia ja siten lääkitystä minimaalisesti. Ruokaa on tarjolla runsaasti. Valoa on keinotekoisen paljon, jotta ruokahalu pysyy hyvänä. Onneksi sentään kuuden tunnin yöunet ovat mahdollisia. Ihminen vaan on jalostanut tästä linnusta sangen huonon lentäjän. Siivet eivät kanna vaikka lihaksia riittää. Elinajan odote ei ole kummoinen. Eräässä suomalaisessa lihatalossa broilerin elämä kestää 37 vuorokautta. Ei yhtään enempää eikä vähempää. Broilerpuolella urospuoliset sentään saavat elää. Kananmunantuotannossa kukkopojilla ei valitettavasti ole roolia. Tietysti työkokemus kasvattaa ihmistä. Yksittäinen yritys tai virasto on vain yksi näkökulma asioihin. Politiikassa luodaan puitteita koko yhteiskuntaan. Ei siihen tehtävään ole yhtä ainoaa oikeaa valmistavaa pohjaa. Äänioikeus on kaikilla riittävän ikäisillä. Ehdokkuus vaaleissa samoin on avointa kilpailulle. Nuori poliitikko voi olla sangen suosittu. Pintaliito ei ole poissuljettua. Miltä kuulostaa kollegegan ennuste, että joku pääsee vielä pitkälle, jos malttaa perehtyä asioihin. Aika heppoisilla jäillä silloin liikutaan. Jäästä päästään nesteeseen, keltaiseen sellaiseen. Joskus tapahtuu fysikaalinen ihme, että painovoima häviää ja neste nousee ylöspäin. Tämä mielentila koskee molempia sukupuolia. Pelkkiä ylioppilaita on politiikassa vähemmän. Se on se huonoin vaihtoehto. Jos ei omia asioita saa tehtyä loppuun asti, niin miten hoitaa sitten toisten asioita? Itse miellän kandidaatin ylioppilaan tasolle.
marko@markotaipale.fi
