Marja Tapiainen on huolehtinut Mutalan seurojentalosta 30 vuotta – valittiin vuoden maa- ja kotitalousnaiseksi

02.01.2019 10:52

Vuodesta 1965 asti Ylöjärven-Mutalan maa- ja kotitalousseurassa vaikuttanut Marja Tapiainen on saanut kunniakirjan pitkäaikaisesta työstään yhdistyksensä hyväksi.
Marja Tapiainen on alunperin Takamaalta, josta puoliso Matti hänet haki metsän taa Mutalaan. Ennen sukupolvenvaihdosta pariskunta kasvatti kotitilallaan sikoja ja Angus-härkiä. – Sikalan pitäminen oli rankkaa. Se oli niin likaista hommaa, että suihkussa oli käytävä koko ajan. Käymme edelleen joka päivä saunassa, sillä se jäi tavaksemme sikala-ajoilta.

Marraskuussa mutalalainen Marja Tapiainen sai puhelun, jossa kerrottiin, että hänet palkitaan kunniakirjalla pitkäaikaisesta työstään Mutalan maa- ja kotitalousseurassa. Tapiaiselle palkitseminen tuli täytenä yllätyksenä, sillä hän oli itse aikeissa ehdottaa yhdistyksestään jotakuta nuorempaa aktiivista jäsentä.

– Sitten vain sanottiin, että juuri tällaisille vanhoille jäsenille kunniakirjoja myönnetään, Pirkanmaan vuoden 2018 maa-ja kotitalousnaiseksi valittu Tapiainen kertoo.

Tapiainen kertoo olevansa tyytyväinen, että yhdistys pitää seurojentalosta hyvää huolta ja tekee tarvittavia hankintoja.

Yhdistys on henkireikä

Tapiainen aloitti Mutalan maa- ja kotitalousseurassa vuonna 1965. Hän nimittää yhdistystään henkireiäksi, jonka avulla hän on saanut laajan ystävä- ja tuttavapiirin.

– Parastahan yhdistyksessä on ehdottomasti se, että tapaa ihmisiä. Teemme yhdessä retkiä ja semmoista.

Seurassa on myös järjestetty aina erilaisia kursseja, joista Tapiainenkin on käynyt useita saaden niistä myös kunniamerkit.

– On ollut esimerkiksi kotitalouteen, maaviljelyyn, karjan- ja puutarhanhoitoon liittyviä kursseja, Tapiainen luettelee.

Tapiainen on saanut vuosien saatossa erilaisia kunniamerkkejä yhdistystoiminnasta.

Opastusta ja neuvontaa

Maa- ja kotitalousseurojen yhtenä periaatteena on jakaa tietoa myös seuran ulkopuolelle. Syksyllä yhdistys kutsuikin Mutalan seurantalolle ProAgrian asiantuntijan, joka kertoi ruokahävikistä.

– Ajatelkaa, että ruoka menee vuodessa roskiin noin 30 kiloa per henkilö. Sehän on karmea määrä. Meillä kotona olemme pyrkineet minimoimaan hävikin perunankuoria myöten. Kuoret ovat kanojen herkkua, Tapiainen naurahtaa.

Ruokahävikkiasiantuntijan vierailun jälkeen seura päätti tutustuttaa Mutalan koululaisia ruokahävikin saloihin.

– Havainnollistimme koululaisille, miltä 30 kiloa ruokaa näyttää pöydälle aseteltuna.

Mutalan seurojentalo on rakennettu vuonna 1930. Talo on käytössä aina toukokuusta syyskuuhun ja talvisin se pidetään kylmillään.

Yhdistyksen sydän

Mutalan maa- ja kotitalousseuran omistama Mutalan seurojentalo on yhdistyksen sydän. Tapiainen on toiminut talon vastuuhenkilönä jo 30 vuoden ajan huolehtien rakennuksen tarpeista ja esimerkiksi sen juhlavarauksista.

Etenkin kesä on Tapiaiselle kiireistä aikaa, sillä seurojentalolla järjestetään silloin paljon juhlia, kuten lakkiaisia, häitä ja kastejuhlia. Kesällä hän ajeleekin yhtenään kotinsa ja seurojentalon väliä kiikuttaen talon avaimia ja milloin mitäkin.

– Talo ei varmaan itsessään ole mikään kovin hieno, mutta todella hienoksi ihmiset tämän saavat laitettua, jos tykkää vähän tällaisesta vanhaa aikaa henkivästä paikasta. Semmoinen 150–170 hengen juhlaporukka pyörii täällä vielä varsin hyvin.