Etsivä löytää erilaista joulumusiikkia

22.12.2018 17:00

Hyviä uutisia kaikille Kulkuset, kulkuset ja Sydämeeni joulun teen -osastoa inhoaville: joulumusiikkia tehdään nykyään joka makuun. Nettiradiostakin voi valita vaikka rouheaa rockia, pop- tai indie-joulumusiikkia soittavan kanavan.
Jouluradion musiikkipäällikkö Aura Neuvonen vakuuttaa, että joulumusiikkia on olemassa joka makuun. Kuva: Jouluradio / Heli Blåfield

Perinteiset joululaulut jakavat ihmiset kahteen leiriin: toiset eivät saa niistä kyllikseen ja toiset lakkaavat käymästä kaupoissa marraskuun lopulla, kun joululaulusesonki alkaa, jotteivät joutuisi kuulemaan ensimmäistäkään kulkusen kilausta.
Molempien ryhmien käytöstä selittää se, että perinteiset joululaulut alkavat olla varsin kuluneita: lapsuuden joulujen muistoa tutun musiikin välityksellä vaalivat ihmiset kiintyvät niihin aina vain enemmän, kun taas nopeasti kyllästyvien ihmisten inho vain kasvaa.
Jouluradion musiikkipäällikkö Aura Neuvosella on hyviä uutisia kaikille. Jouluradio, joka kuuluu FM-taajuuksilla marraskuusta loppiaiseen, soittaa netissä jouluklassikoita läpi vuoden. Joulun ajan nettiradiossa palvelee peräti kymmenen erilaista kanavaa, jotka soittavat kukin omantyyppistään joulumusiikkia.
– Teemakanavilla soitetaan pelkästään tiettyä genreä edustavaa joulumusiikkia. Rouhea-, pop- tai indie-kanavilta kuulee paljon uutta joulumusiikkia, ja jos niillä soi perinteisiä joululauluja, ne on sovitettu täysin uusiksi teeman mukaisesti, Neuvonen kertoo.
– Meillä on valikoimassamme yli tuhat kappaletta, joten kenenkään ei ole pakko kuunnella vanhoja klassikoita, jos ei niistä pidä.
Jouluradion teemakanavilta ja YouTubesta löytyy klassikoistakin erilaisia versioita joka makuun. Wikipedian mukaan esimerkiksi Jingle Bellsin on levyttänyt Sex Pistolsia myöten lähes 300 eri artistia – ja luvussa ovat mukana vain englanninkieliset levytykset.

Hectorin Joululevy on yksi tämän joulun uutuuksista, jolta voi kenties odottaa uutta klassikkokappaletta. Kuva: Sony Music

Joulumusiikki on trendikästä

Jouluradion musiikkipäällikön mukaan uutta joulumusiikkia tehdään nyt kiihtyvällä tahdilla, koska joulumusiikista on tullut trendi. Jouluradiolla on parhaimmillaan yli miljoona kuulijaa viikossa, ja sesonkiaikanaan se on Suomen kuudenneksi suosituin radiokanava. Myös kaikkein suurimmat kanavat ovat viime vuosina alkaneet soittaa yhä enemmän joulumusiikkia.
Jouluradion ohella trendiä on ollut luomassa raskaampaa joulua -buumi. Lukuisat heviyhtyeet ja -artistit ovat todistaneet, että joululauluista voi tehdä monenlaisia versioita, jotka houkuttelevat joulukonsertteihin nuorempaakin väkeä.
– Yhä uudet sukupolvet kuuntelevat ja levyttävät joulumusiikkia. Haloo Helsinki teki viime vuonna joulusinglen, tänä vuonna esimerkiksi Janna ja Aleksanteri Hakaniemi ovat julkaisseet oman joululaulunsa, Aura Neuvonen luettelee.
Rock-, pop-, punk- ja indiehenkisiä joululauluja on toki tehty jo pitkään. Klassikoiksi niistä ovat yltäneet vain harvat, kuten Juice Leskisen Sika tai ehkä The Poguesin ja Kirsty McCollin Fairytale of New York.

Moni Katri-Helenan jouluinen kappale on vakiintunut klassikoksi joululaulukirjoihin.

Uusia klassikoita syntyy harvoin

Läpi vuoden FM-taajuudellaan soiva Jouluradion pääkanava pysyttelee perinteisillä linjoilla. Valtaosa joulumusiikin kuluttajista haluaa kuulla nimenomaan vanhoja klassikoita, joista osa on yli 100 vuoden takaa kuten Sibeliuksen tai Paciuksen sävellykset.
Uusia klassikoita syntyy hiljakseen, ehkä yksi tai kaksi vuosikymmenessä. Katri-Helenan Joulumaa kuultiin ensimmäisen kerran vuonna 1978, Vesa-Matti Loirin Sydämeeni joulun teen on vuodelta 1988. Alunperin Etiopian nälänhädän uhrien auttamiseksi levytetty Do They Know It’s Christmas on sekin vuodelta 1984.
Joulumusiikin ammattilainen sanoo, että on todella vaikea ennustaa, mikä uusista joululauluista voisi kasvaa klassikoksi.
– Ainakin sävelmän pitää olla sellainen, että sitä voi laulaa mukana. Joululauluihin liittyy hyvin voimakas yhteislauluperinne, Aura Neuvonen pohtii.
– Minulla on sellainen näppituntuma, että koulut ja niiden joulujuhlat ovat isossa roolissa. Jos koulut ottavat lapsille laulettavaksi jotain uutta, siitä voi tulla klassikko.
Myös tunnettujen artistien joulukonsertit ja kauneimmat joululaulut -tapahtumat ovat tilaisuuksia, joissa uusia joululauluja voidaan vakiinnuttaa klassikoiden joukkoon. Noinkohan Hectorin tämänvuotisen joululevyn kipaleista joku nousee uudeksi klassikoksi?

Vaihtoehtoja perinteisille joululevyille:

• M.A. Nummisen Joulupukin juhannusyö -levy (sisältää klassikon Joulupukki puree ja lyö)
• Eläkeläisten Joulutorttu – EP
• Juice Leskisen Kuusessa ollaan (sisältää klassikon Sika)
• Jouluräyhää! -punklevy
• Kylmää joulua! (Poko Records)
• Leevi And The Leavings: Varasteleva joulupukki
• Ne Luupojat Surf: Kaikki uskoo joulupukkiin
• Kari Peitsamo: Peace, love & understanding; the Xmas album
• Twisted Sister: A Twisted Christmas