Maatila Tahlolla tehdään töitä pyhänä ja arkena, koska tilan karja vaatii hoitoa vuoden jokaisena päivänä.
Nuorin siitossonni Airell kipittää uteliaana kohti aitaa. Nenää koristaa hieno lävistys, joka on tuttu monesta piirrettyjen sonnihahmosta. Ylämaankarja on seurallinen naudan alkuperäisrotu Skotlannista, joka pärjää laitumilla pitkän karvan ja paksun nahan ansiosta hyvin.
– Talvi on ylämaankarjalle mukavampaa aikaa kuin kuumat helteet. Suomen lain mukaan niille on tosin rakennettava katokset. Ripustan niihin jouluvalot, Koiviston tilan emäntä Sanna Tahlo kertoo.
Vuonna 2013 ensimmäiset Ylämaankarjat saapuivat Tahlon maatilan maille. Nykyisin
nautaeläimiä on noin 50. Luku tekee tilasta suhteellisen pienen.
Karjankasvatuksen lisäksi Tahlot viljelevät noin 70 hehtaarin edestä maata ja pitävät yllä noin sadan hehtaarin metsäaluetta. Töitä riittää jokaiselle päivälle.
– Karjankasvattaja ei pääse eläimistään eroon joulunakaan. Meidän jouluaatto alkaa sillä, että käymme hoitamassa eläimet. Annamme karjalle herkkuja valitsemalla niille erityisen hyvät paalit. Joskus yritimme antaa niille omenoita, mutta niistä ne eivät välittäneet. Joulun jälkeen ne saavat taas joulukuusen, jonka neulasia ylämaankarja rakastaa popsia, Sanna Tahlo kertoo.
– Muutoin meidän jouluaattomme on hyvin perinteinen. Karjanhoidon jälkeen nautimme joulupuuron. Tämän jälkeen käymme haudoilla ja joulusaunassa, jonka jälkeen syömme jouluaterian ja avaamme lahjat, hän lisää.
Karjankasvautus on elämäntapa
– Puolisoni Sami ehdotti eläinten kasvattamista. Minä innokkaana käsityöihmisenä ehdotin lampaita, mutta Sami ei oikein pitänyt ajatuksesta. Hän toivoi lehmiä, joiden kasvattamisessa on yleensä valittava joko maidontuotannollinen tai karjankasvatuksellisen vaihtoehdon. Lypsäjäksi minä en suostu, joten aloimme tutkimaan lihakarjarotuja, Tahlo selvittää.
Parhaaksi vaihtoehdoksi valikoitui Ylämaankarja. Pienikokoisen rodun hidas kasvu ja vapaa laiduntaminen on Tahlon mieleen. Talveksi ei tarvita navettaa ja karja elää tilalla koko elämänkaarensa ajan ennen kuin ne viedään teuraaksi.
– Hankimme eläimiä boomin alkuvaiheessa. Sittemmin ylämaankarjan kasvattaminen on
yleistynyt, Tahlo sanoo.
Ylöjärven Mutalassa sijaitsevalla tilalla noudatetaan selkeää vuosirytmiä, joka määrittyy karjan ja vuodenaikojen välisestä suhteesta. Tällä hetkellä vietetään siirtymävaihetta, jonka aikana keväällä syntyneet vasikat vieroitetaan
– Ensin vasikat saavat aloittaa itsenäistymisen lauman sisällä. Vieroitus alkaa kunnolla tammikuussa, jolloin vasikat ovat yhdeksän kuukautta vanhoja. Silloin ne eivät pääse emojensa luokse. Joskus vasikoiden kuulee itkevän äitiensä perään, Tahlo kuvailee.
Keväällä taas alkaa poikiminen, jonka jälkeen aloitetaan kesän laidunkausi, jossa karja saa ravintonsa suoraan maasta. Kesällä viljellään ja niitetään heinät, joista koostuu ylämaankarjan seuraavan talven ravinto.
– Syksyllä vasikat saavat olla vielä emojensa kanssa. Karja ei enää tässä vaiheessa pääse pellolle tallaamaan. Tämä tietää itselle enemmän töitä, koska joutuu kantamaan heiniä ruokintahäkkeihin ja kuivattamaan katosta, Sanna Tahlo kertoo.
Karjan kasvattamisen ohella Tahlot kasvattavat kanoja tilan vanhassa navetassa, jossa aikoinaan oli lypsylehmiä. Kanojen joukossa hyppii kaniini, joka on tuotu talvihoitoon naapurista.
Eläinten kasvatuksessa on paljon töitä ja se sitoo yhteen paikkaan. Tahlo kuitenkin rakastaa elämäänsä, eikä vaihtaisi työtään pois mihinkään muuhun ammattiin.
Alunperin Laihialta kotoisin oleva Tahlo ei ollut maatilan tyttö, mutta maaseudulta kuitenkin.
– Työskentelin ennen karjankasvatusta kirjanpitäjänä Tampereella. Kun tilalla tapahtui sukupolvenvaihdos, päätimme hankkia karjaa. Silloin jäin töihin tilalle.
Tahlo kokee, että eläinten hoidon olevan työnä tavallaan lomaa, jos sitä vertaa vaikkapa toimistotyöhön. Maatilalla päivät ja tehtävät ovat hyvin vaihtelevia riippuen vuodenajasta.
Tahlo myös näkee, että hänellä on suhteessa enemmän aikaa neljälle lapselleen työskennellessään maatilalla kuin jos hän olisi toimistotyöntekijä.
– Olen oikeutettu 26 lomapäivään vuodessa, jonka aikana meille tulisi lomittaja tekemään töitä minun sijastani. Tänä vuonna en ole kuitenkaan pitänyt yhtään lomapäivää.
– Pyrin tietoisesti häivyttämään työn ja vapaa-ajan rajaa. Toiset ihmiset taas pyrkivät erottamaan sitä. Minulle työni on elämäntapa ja pyrin elämään rennosti. Minulle ei sopinut ruuhkassa istumiset ja elämän sovittaminen töiden määrittämiin aikarajoihin, vaikkakin edellisessä työssäni sain liikkua suhteellisen vapaasti, Tahlo muistelee.
Itse kasvatettu ruoka on tärkeää
Tahlo kertoo, että hänen lapsuudessa syötiin jossain määrin itse kasvatettua ruokaa joulupöydässä. Omasta maasta saatiin hieman juureksia ja joskus pöydässä nähtiin sedän kasvattama kinkku.
Nykyisin itse kasvatettua ruokaa on Tahlon pöydässä isommassa mittakaavassa.
– Minulle on tärkeää syödä itse kasvatettua ruokaa. Tiedän tasan tarkkaan millaisen elämän ruokani on elänyt. Uskon, että olet sitä mitä syöt. Kesällä on mahtavaa, kun lautasella voi olla kaikki ruoka omalta pihalta salaatista lähtien.
– Mutta kyllä meilläkin ostetaan paljon ruokaa kaupasta. On kuitenkin hienoa, että kun otan pakkasesta lihaa, tiedän eläimen nimen ja miten eläin eli.
Tänäkin vuonna Tahlojen juhlapöydässä nähdään ylämaankarjan lihaa. Tahlo kuvailee sen maistuvan hieman voimakkaammalta kuin tavallisen naudan liha.
– Meillä on ollut tapana jouluaattona laittaa lihakastiketta, jonka teon anoppini osaa todella hyvin. Minulla on vielä siinä vielä oppimista. Meille olisi tullut kalkkunaakin, jos peto ei olisi käynyt viemässä lintuja, Tahlo kertoo.
