Arkinen politiikan tekeminen näyttäytyy julkisuuteen erilaisten paikkojen kautta. Vielä tärkeämpiä paikat ovat poliitikoille itselleen. Perussuomalaisten hallituskelvottomuus kierrettiin taannoin nimenmuutoksella. Osalla silloiset paikat säilyivät. Kuinka pitkään, se on sitten ihan eri asia.
Harkimon tyytymättömyydestä entiseen puolueeseensa liikkui tietoa jo kauan aikaa sitten. Oli kuulemma pettymystä siitä, ettei tullut heti paikkaa ministerin auton takapenkille.
Bernerillä kävi paremmin. Epäilen silti, ettei keskustan eduskuntaryhmä ole täysin tyytyväinen. Nopeasti politiikkaan tullut aina ohittaa jonkun muun. Tai siis käytännössä useita muita. Omasta mielestään erinomaisen päteviä. Vastapallo heitetään aikanaan.
Harkimon tapauksessa paikoilla lupailleita puolueen puheenjohtajia oli peräti kaksin kappalein. Täytyy sen verran tarkentaa, että tämä on hänen oma näkemyksensä. Ihmisen muisti ja motiivit johtavat helposti tilanteisiin, joissa on sana sanaa vastaan.
Demokraattinen asioiden käsittely on paitsi demokraattista niin myös määrämuotoista. Tosin tavallinen eduskuntaryhmän kokous on niin lyhyt, ettei siellä voi mitään tärkeätä käsitellä. Kokouksista periaatteessa jää pöytäkirja.
Toisaalta puolueen pää tarvitsee toimivan joukon lähelleen. Mutta ilman niitä kaikkia muita, ei ole sitä ydinryhmääkään.
Kansansuosio on sitten ihan oma lukunsa. Jopa itse Sauli Niinistö oli takavuosina yllättävän kiinnostunut poliittisista paikoista. Jälleen kerran asianosaisten muistikuvat ovat erilaisia.
Äänikuninkuus ei yksistään ole peruste asemoitua millekään yksittäiselle paikalle itsestään selvyytenä. Äänestäjät ovat helposti käyttäytymisessään vähän sopuleita. Kun kerran poliitikkoa tuskin tunnetaan henkilökohtaisesti, niin sitten tunteet vievät. Ja monesti tunteet vievät suuria joukkoja yhtä aikaa ja saman suuntaan.
Oli aikoinaan Koiviston vertaus puhua toimittajista sopuleina. Niinistön ja Kataisen tapausta joku nimitti jo silloiseksi poliittiseksi isänmurhaksi. Keskustan sisällä Väyrynen on ihan oma lukunsa. Mutta niin vaan presidentinvaaleissa hän päihitti oman vanhan puolueensa ehdokkaan. Daavid voitti Goljatin kuvainnollisesti.
Edellisissä vaaleissa Väyrynen kokosi keskustan kenttää ja nyt hajottaa tehokkaasti. Eduskunnassa ja toimittajien keskuudessa yhden edustajan ryhmä vaan ei saa paljoa näkyvyyttä.
Laiha sopu on parempi kuin lihava riita. Riita tosin on inhimillistä. Politiikka on niitä paikkoja. Jos yhteinen hyvä olisi edes osin minun pankkitilini, niin toimintamalli olisi selkeä. Otan vastaan hyviä ideoita oikealta ja vasemmalta. Keskeltä mahtuu tililleni oikein mainiosti. Sateenkareen värit nyt vasta hienoja ovat.
marko@markotaipale.fi
